Kolmekymppisenä huomaa elämän rajallisuuden
Täytän piakkoin 31 vuotta. Onhan siihen toki vielä reilut kolmisen kuukautta, mut jotenkin aika tuntuu niin kovin lyhyeltä kun päivät vain lentää ohi kiitäen.
Kun viime helmikuussa kolmenkympin rajapyykki täyttyi, taisin kirjoitella täällä blogissakin siitä kuinka mulla ei ole ikäkriisiä, ja kuinka suhtaudun lapsettomuutta ja hedelmällisen ajan ohi sujahtamisen pelkoa lukuunottamatta koko uuden ikävuosikymmenen täyttymiseen rennoin mielin.
Eikä se tunne ole mitenkään hirveästi varsinaisesti järkkynyt vieläkään. Olen kuitenkin huomannut, että olen viimeisimmän synttäripäiväni jälkeen alkanut pyöritellä mielessäni ajan ja elämän rajallisuutta enemmän kuin ennen. Sen on jotenkin tajunnut nyt ihan eri tavalla, ettei tässä enää nuorru, aikaa ei saa taaksepäin ja vuosikymmenet ihan todella kuluvat. Parikymppisenähän en miettinyt tällaisia juttuja ollenkaan. Kai mulla oli vain ajatus että aikaa on rajattomasti ja tässähän ollaan ihan melkein kuolemattomia.
En tuskaile suoranaisesti ikääni. En koe, että 30-vuotiaana olisi vielä kovinkaan vanha. Enhän voisikaan niin ajatella – minä, joka aina hoen jo ikälopuiksi ja raihnaiseksi itseään nimitteleville yli kuusikymppisillekin, että ethän sä vielä mikään vanha todellakaan ole eivätkä he mielestäni olekaan, onhan elämää edessä parhaimmillaan useampi vuosikymmen vielä silloinkin. Eikä ikä nyt muutenkaan mielestäni ihmistä määritä. Vaikka ikää jo olisikin, mutta jos vain kuntoa riittää ja mieli on virkeä niin ovet ovat avoinna vaikkapa hyvinkin monenlaisten unelmien toteuttamiseen.
Elämänkaaressa minua kauhistuttaa enemmän tämä ajan juoksu. Tuntuu, että mitä pidemmälle ajassa mennään, sitä nopeammin vuodet vilahtavat ohi. Väkisinkin mieleen hiipii aina välillä pelko siitä, mitä jos juuri ne tietyt unelmani jäävätkin toteuttamatta? Ehkä pelolle bensaa heittää liekkeihin sekin, kuinka seuraan lähipiirini ihmisiä – sitä, missä vaiheessa elämäänsä he mitäkin saavuttavat. Monissa tapauksissa kaava on hyvin samantapainen, se niin sanottu perinteinen: Parin kympin kieppeillä tai vähän sen jälkeen valmistutaan, luodaan vakaa työura ja ostetaan asunto. Sitten tulee niitä lapsia, en tunne montaakaan omanikäistäni lapsetonta. Tiedostan hyvin, että elämänpolkuja on monenlaisia, välillä ne eroavat toisistaan hyvinkin paljon ja eri asiat voivat tapahtua eri vaiheissa elämänkulkua. Mutta jostain syystä niitä eroavaisuuksia olen tähän mennessä nähnyt ympärilläni vain niin kovin vähäsen.
Sen lisäksi että haaveilen monilapsisesta perheestä jossa on aina tilaa myös useammalle eläimelle, olen luonteeltani todella kunnianhimoinen. En ollut sitä vielä parikymppisenä, vaan se piirre alkoi kehittyä minuun vasta lähempänä sitä kolmeakymppiä. Kuljen päämäärätietoisesti kohti korkeakoulututkintotavoitettani, ja teen periksiantamatta töitä jotta saan jossakin vaiheessa käteeni psykologian maisterin paperit. Haluan luoda sillä alalla hyvän ja menestyksekkään uran. Uudelle alalle siirtyminen on tuntunut äärettömän hyvältä ja kiehtovalta, ja koen löytäneeni sen kutsumukseni. Itseasiassa löysin sen jo pidempi aika sitten, mutta uskaltauduin alkaa tavoitella sitä vasta myöhemmin, ehkä ikä toi siihenkin hommaan sitä kaivattua itsevarmuutta- ja luottamusta. Mun on myönnettävä, että parikymppisenä olin vielä aika hukassa itseni kanssa – siinä kuka oikein olen ja mihin olen menossa, mitä haluan. Olin tosi epävarma itsestäni ja mahdollisuuksistani, melko keskenkasvuinen kakara :)
Ja viimeistään sitten kun tämä etappi on elämässä saavutettu, hankin oman kodin itselleni ja perheelleni jostakin pääkaupunkiseudulta tai sen välittömästä läheisyydestä veden ja metsän ääreltä. Toki mulla on ihana kerrostalokoti jo nytkin, metsään pääsee melkein talon takaa ja meri löytyy parin minuutin kävelymatkan päästä ja näkyy ikkunastakin. En siis valita olostani täällä ollenkaan. Mutta oma on aina oma, mikäli vain asuntolaina heltiäisi enää siinä vaiheessa kun sellaisen pystyisin ottamaan. Koska onhan vuosia silloin jo karttunut taas lisää ja pankki kysyy, kuka lainan maksaa sitten jos kuolet vanhuuteen ennen laina-ajan päättymistä.
Niin ja onhan mulla haaveena saada joskus tehdä myös käsikirjoittamista työkseni sivutyönä, mutta..
Ymmärrän, että osalla meistä vain kestää hieman kauemmin löytää se oma juttunsa, oma polkunsa jota lähteä kulkemaan. Se on aivan normaalia, koska me ihmiset ollaan erilaisia, omanlaisiamme ja se tekeekin meistä hyvällä tavalla niin ainutlaatuisia. Siitäkin huolimatta omalla kohdallani joskus mietin, miten kummassa en ole alun alkaen tajunnut aiemmin mitä ihan oikeasti todella haluan. Olen vaan rallatellut menemään hetkessä ja antanut elämän lipua eteenpäin. Ainoa mistä olen aina ollut täysin varma on se, että haluan olla äiti. Se on ollut ja pysynyt kirkkaana toiveena ja tavoitteena mielessäni. Olen ihan hemmetin hyvä tsemppaamaan muita ihmisiä ja todella tarkoitan kaikkea sitä hyvää mitä heille sanon, mutten selvästikään osaa yhdistää noita kaikkia positiivisia ajatuksia itseeni. Kaikki ystäväni ja läheiseni tietävät että olen perfektionisti ja vaadin itseltäni täydellisyyttä, ja mun pitäisi ehdottomasti opetella olemaan armollisempi myös itseäni kohtaan. Se on vaan usein niin hirveän haastava juttu.
Tiedän senkin, että osa vaihtaa alaa vielä viidenkympin paremmalla puolellakin ja opiskelee itselleen kokonaan uuden tutkinnon. Saan kuitenkin itseni tosi usein kiinni stressaamasta sitä, mitä jos en pääsekään yliopistolle tutkinto-opiskelijaksi lähivuosina? Kun kerta haluan tehdä pitkän uran, pitäisi tutkintokin olla hissuksiin jo paketissa kun olen jo no.. tämän ikäinen. Olen vielä onnistunut luomaan itselleni niin palavan halun alkaa opiskella alaa joka on Suomessa yksi vaikeimpien joukossa päästä sisään, joten opiskelupaikan nappaaminen saattaa viedä jonkinmoisen tovin. Onneksi nyt sentään aloin tehdä opintoja avoimen yliopiston puolella, että saan niitä jo nyt työjuttujen ohella eteenpäin ja siten asiaa jo vähän valmiimmaksi.
Kukaan ei voi ennustaa elämää, ja se voi heittää eteen mitä tahansa, milloin tahansa niin hyvässä kuin pahassakin. Mikään ei ole varmaa paitsi se kuolema, se me kaikki joskus kohdataan haluttiin tai ei. Siksi en anna synkille ajatuksille liikaa valtaa, vaan jatkan päämäärätietoista kulkemistani juuri niitä juttuja kohti joita elämältäni toivon ja teen kaikkeni että ne saavutan. Sen jos minkä olen tähän mennessä jo oppinut on, että mitä enemmän asioita aikatauluttaa ja lyö lukkoon – iässä X täytyy ehdottomasti tapahtua asia Y, ei mikään aivan varmasti mene niin kuin on julistanut tapahtuvaksi. Tai ainakaan mulle ei ole niin käynyt, kai joku on onnistunut suunnittelemaan joskus elämänsä tarkalleen ja pysymään suunnitelmissaan ilman muutoksia tai vastoinkäymisiä. Kun antaa asioiden tapahtua omalla painollaan luottaen siihen että ne kyllä järjestyvät vielä, tekee niiden eteen vain voitavansa, ne hyvin todennäköisesti myös loksahtavat kohdilleen. Stressittömyys ja huolettomuus tulevaisuutta kohtaan ei aina ole helppoa, mut siihen on hyvä yrittää pyrkiä parhaansa mukaan, vaikka varmasti jokainen niitä välillä läpikäy mikä sekin kuuluu elämään. Unelmia ja päämääriä voi aina olla ja niitä kannattaa sinnikkäästi tavoitella, mutta rauhaisin mielin ja hyväksyen myös mahdolliset muutokset tai asioiden hitaampi eteneminen. Tämä on tosi kliseinen lause mutta olen kokenut tämänkin elämässäni ihan konkreettisesti: Kun jokin ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu ja eteen saattaa tulla myös sellainen mahdollisuus, jonka huomaakin olevan mieluisampi ja sittenkin juuri se oikea. Tätä yritän itsekin jatkuvasti opetella ja kypsyttää ajatusmallia itselleni hiljalleen vahvemmaksi ja helpommaksi työkaluksi haastavammista hetkistä selviytymisessä.
Lapsettomuusasiat tosin otan näistä lausahduksista suosiolla kokonaan erilleen – niihin en pysty suhtautumaan ollenkaan näin hillitysti ja lempeästi. Lapsettomuus on niin herkkä asia ja koskettaa äärimmäisen suuria tunteita, etten mitenkään osaa nähdä itseäni ainakaan nyt ajattelemassa, että jos ei tule lapsia niin tulee sitten jotain muuta hyvää, vielä parempaa. Ei ole mitään parempaa tai tärkeämpää kuin se että saan jonain päivänä olla vielä äiti.