Luukku 5: Helmi- enkeliheijastinkorut

Lapsena joulussa parasta oli ehdottomasti lahjojen avaaminen. Se oli kohokohta jota aina odotti kuin kuuta nousevaa ja kun paketit oli saatu ja avattu, loppui yleensä jännityksen myötä joulukin siihen ja arki olisi saanut alkaa vaikka samantien. Nykyään joulussa merkityksellisintä ovat aivan muut jutut; tunnelma, rauhoittuminen ja yhdessä vietettävä aika, jouluherkkuja tietenkään unohtamatta. Vaikka tykkään toki edelleen lahjoja saada, niin vähintäänkin yhtä paljon hyvää mieltä saan niiden antamisesta muille.

 

 

Tässäpä tuleekin siis yksi lahjaidea erityisesti käsitöihin hurahtaneille tai sellaisille, jotka tykkää muuten vain sillointällöin näperrellä käsillään jotain pientä. Vaikka olen mielelläni aina askarrellut monenlaisia pikkujuttuja ja peruskoulussa käsityötunnit olivat yhdet mieleisimmistä, en koe olevani näissä mikään hyvä – ehkä keskinkertainen korkeintaan. Vuosia sitten innostuin näpertämään helmitöitä, lähinnä koruja ja avaimenperiä. Helmikärpänen puraisee aina sillointällöin ja kaivan helmityötarvikkeet laatikoista esiin. Noin vuosi taaksepäin syntyivät nämä enkeliheijastimet, jotka voi kiinnittää esimerkiksi laukkuun tai takkiin, parhaiten mielestäni nämä sopii laukun koristeiksi. Nyt pimeän aikaan tällainen on kiva lahja, olen itse joskus antanut näitä talviaikaan muistamisena ja myynytkin jokusen yli jääneen muutaman euron hintaan. Näiden tekeminen on suht helppoa, eikä yhden näpertelyyn kulu montaakaan tuntia.

 

 

Valitset vain mieleisiäsi helmiä ja heijastinkangasta. Heijastimen voi tehdä kahdella eri tavalla: Sen voi taitella enkelille mekoksi puoliympyrän muotoisesta palasta siten, että mekko on taiteltuna kartion muotoinen tai kankaasta voi leikata myös siivet ja liimata ne valmiin helmienkelin selkään.

 

Helmet pujotetaan rautalankaan, ja langan paksuus on hyvä valita käytettävien helmien koon mukaisesti. Helmimekkoisen enkelin tekeminen aloitetaan sädekehästä. Voit tehdä sädekehän halutessasi muuhun enkeliin käytettäviä helmiä pienemmistä helmistä. Pujota rautalangan keskelle 12 helmeä. Valitse enkelille pääksi mieluinen, muita helmiä kuitenkin reilusti suurempi helmi. Sädekehän jälkeen pujota avaimenperärinkula sädekehän sisään. Pujota molemmat langat päähelmen läpi siten, että ne tulevat ulos molemmilta puolin helmeä. Kiristä helmet rautalangan keskelle niin että sädekehä asettuu päähän. Olen osaan enkeleistä tehnyt avaimenperärinkulalle ikään kuin oman helmiosan sädekehän jatkoksi, mutta mielestäni näin jälkeenpäin ajateltuna rinkulan pujottaminen suoraan sädekehään on kivempi tapa, ylimääräinen helmiosa on kokonaisuuteen nähden vähän liikaa.

 

Ota sitten kolme pientä helmeä, pujota langat samalla tavoin helmirivistä läpi kuin päässä, kiristä. Tee sama kymmenen kerroksen verran, lisää aina yksi helmi uuteen kerrokseen.

 

Kolmannen kerroksen jälkeen tee kädet ennen kuin jatkat eteenpäin: Pujota vasempaan lankaan kuusi helmeä, jätä sitten kuudes helmi ulkopuolelle ja pujota lanka takaisin käden juureen viiden muun helmen läpi. Kuudes helmi jää ikään kuin kädeksi. Tee oikealla langalla samoin.

 

Kun kierrokset on tehty, voit päätellä työn pujottamalla lankaa varovasti parin viimeisimmän kierroksen sivuille jääviin lankoihin. Lopuksi liimaa heijastinkankaasta leikatut siivet paikoilleen.

 

Heijastinmekkoiseen enkeliin tarvitset heijastinkankaasta leikatun puolikkaan ympyrän, halkaisijaltaan noin 5 cm. Muotoile siitä kartio, liimaa reunat kiinni. Jätä kuitenkin kartion latvaan pienenpieni rautalangan mentävä aukko. Ota riittävä pätkä rautalankaa (en valitettavasti muistanut sitä mitata, joten en osaa aivan tarkkaa mittaa kertoa mutta metri ainakin riittänee).

 

Pujota langan keskelle helmi. Pujota sitten langan molemmat päät kartion reiästä läpi niin, että helmi jää kartion sisään ja langat tulevat latvasta ulos. Tämän jälkeen tee siivet. Pujota vasemmasta langasta 17 helmeä, sitten pujota langan pää vain ensimmäisestä siipihelmestä läpi jotta palaat siiven juureen. Tee oikealla langalla sama. Tämän jälkeen pujota vielä kaksi helmeä molemmista langanpäistä läpi siten, että lanka tulee ulos helmirivin molemmilta puolilta. Pujota isompi päähelmi nyt samalla tavoin kuin aiemmassa enkelissä. Sädekehän saat pujottamalla ensin 12 helmeä vasempaan lankaan, lopuksi pujota sama lanka helmipään oikeanpuoleisesta reijästä takaisin vasemmalle niin että sädekehä asettuu päähän. Päättele.

 

 

Huhhuh, toivon että saitte jonkinlaisen tolkun tästä selostuksestani 🙂 Ohjeiden selvittäminen sanallisesti auki ei ole vahvinta osaamisaluettani, mutta ehkä kuvat antavat myös osaltaan apua näpertämiseen.

 

Helmiä ja muita tarvikkeita löytyy erilaisista helmitöihin erikoistuneista nettikaupoista ja askarteluliikkeet usein tarjoavat myös hyvän valikoiman. Helsingin Hakaniemessä on joskus ollut erikseen helmikauppa, jossa on ollut todella mahtava valikoima erilaisia helmiä ja tarvikkeita, todennäköisesti se löytyy edelleen Hakaniemen hallista. Sieltä olen ostanut vuosia sitten paljon monenlaista asiaan kuuluvaa, ja tosiaan nettikauppoja kannattaa myös katsastaa – varmasti jokainen löytää mieluisia juttuja joista askarrella kaikenlaista, vain mielikuvitus on näissä helmitöissäkin rajana 🙂

perhe diy
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *