Unet ovat huutoa ja tunteenpurkauksia täynnä

Aina välillä lapsettomuuteen liittyvät asiat tunkeutuvat uniin saakka. Tämä ei sinänsä ole mikään ihme, sillä kyse on niin suuresti elämään ja mielialoihin vaikuttavasta tekijästä. Pikemminkin ihmettelisin mikäli alitajuntani ei tiedostamattani mitenkään sitä käsittelisi tuomalla palasia aiheesta myös unimaailmaan. Olen huomannut, että oli kyse mistä tahansa itselleni vähänkin merkittävästä asiasta, se näkyy yleensä melko pian unissa tavalla tai toisella.

 

Hyvin harvakseltaan näen unia joissa olen synnyttämässä tai jo saanut vauvan. Useinmiten unet liittyvät hedelmöityshoitoihin, niiden suunnitteluun sekä toteuttamiseen, ja lähes poikkeuksetta jotain menee ennemmin taikka myöhemmin selittämättömällä tavalla pieleen. Raskaanakin olen toisinaan, ja vaikka unessani vatsani kasvaisi ensin odotetusti, jossakin vaiheessa se myös alkaa kutistua hiljalleen ja huomaan että koko raskaustila onkin hiipunut pois. Harvoista unistani en olisi tahtonut herätä ollenkaan – sellaisista, joissa olen ollut onnellinen pienen vauvan äiti ja laittanut lastani vaunuihin nukkumaan. Se on tuntunut niin todelliselta ja täydelliseltä.

 

Mielelläni olisin näkemättä lapsettomuusunia kokonaan. Kun sellaisista herää, alkaa tokkuraisena helposti pohtimaan mitä jos kaikki meneekin seuraavalla kerralla juuri kuten unessa. Jos mikään ei sujukaan ja uni oli enne, joka koettaa sanoa että kaikki on turhaa. Se tunne on hämmentävä, pelottavakin. Mutta kun availen silmiäni rauhassa ja herään kunnolla, onneksi tajuan etteivät asiat niin surkeasti voi mennä kuin vielä hetki sitten pelkäsin. Silti jotenkin aina välillä pelkään, onko kyse kuitenkin enneunesta, joka haluaa varoittaa seuraavasta vastoinkäymisestä ja pettymyksestä. Pelottavaa on sekin, että olen lähes jokaisen raskautumisyrityskertani jälkeen piinapäivien aikaan nähnyt unen epäonnistumisesta. Ja sieltähän se yhden viivan negatiivinen paskatulos onkin pian taas tupsahtanut. Vihaan sitä yhtä viivaa testitikussa niin paljon. Vaikka suurin ja rankin sen mukanaan tuoma tunne on suru, herättää se myös niin paljon vihaa että meinaan haljeta siihen.

 

Kesällä olin eräässä unessani menossa tapaamaan hedelmöityshoitoklinikan lääkäriäni, en muista mitä asiaa toimittamaan. Kävi kuitenkin niin, ettei hän saapunutkaan paikalle ja minut ohjattiin hänen huoneeseensa odottamaan. Siinä istuessani huomasin hänen pöydällään purkin, joka sisälsi joko lahjoitettuja siittiöitä tai alkion, tämäkin jäi hieman hämärään mutta sen verran tiedän kertoa, ettei purkki kuulunut minulle. Vieressä oli sisällön kohtuun siirtämiseen tarkoitettu katetri, joten luultavasti tällainen toimenpide oli tarkoitus jollekulle toiselle suorittaa. Katsoin tilaisuuteni tulleen, kipusin toimenpidepöydälle ja tein siinä itse itselleni inseminaation tai alkionsiirron. Lopuksi löysin vielä huoneesta valtavan kasan Gonapeptyl- lääkepiikkejä, joita on siis tarkoitus oikeassakin elämässä käyttää muun muassa alkionsiirron jälkeen auttamaan sen kiinnittymistä, ja joita itseasiassa oma lääkärinikin viime tapaamisellamme minulle kirjoitti kun otin lääkkeen hänen kanssaan puheeksi. Hirveällä vimmalla aloin pistää vatsanahkaani kymmenittäin piikkiä toisensa perään ja mietin, että nytpähän ainakin kiinnittyy. Poistuin vähin äänin huoneesta ja kotiin palattuani stressasin, että pitäisi varmaan ilmoittaa klinikalle että olin toiminut omin päin ja pahoitella asiaa.

 

Toinen parin viikon takainen uni olikin sitten erilainen, kai jonkinlainen tapa purkaa vihaa ja pahaa oloa oikein kunnolla edes unessa kun en sitä juuri muutenkaan ole päässyt toteuttamaan. Olin menossa alkionsiirtoon, jonka suoritti lääkärin sijaan hoitaja. Ennen toimenpidepöydälle asettumistani hän totesi olevansa täysin tietämätön ovulaationi ajankohdasta ja siitä, milloin alkio pitäisi siirtää, mutta että se on nyt otettu pakkasesta, sulatettu ja se on tarkoitus siirtää tänään. Olin täysin pöyristynyt hänen osaamattomuudestaan sekä siitä, että alkio oli otettu pakkasesta turhaan. Unessa huusin hoitajalle saatanaa, haukuin hänet, koko klinikan ja kaikki siellä työskentelevät henkilöt maan alimpaan rakoon ja kielsin häntä koskemasta minuun tai alkiooni sormenpäälläkään. Vaadin, että toimenpide keskeytetään samantien ja minut päästettäisi pois kaikesta tästä kärsimyksestä. Hoitaja tuumasi kylmän rauhallisesti ettei tässä hätää, laitetaan alkio takaisin pakkaseen ja tulet sitten takaisin kun sulla on taas ovulaatio käsillä. Karjuin kurkku suorana, kuinka heidän pitäisi se tietää paremmin eikä minun, että mistä minä voisin tietää asian, jonka vain lääkärit tietävät. Kotona tajusin, että alkio olisi kannattanut siirtää  nyt, sillä ovulaationi tulisi parin päivän päästä ja olisin tullut raskaaksi tästä yrittämästä ellen olisi alkanut harata vastaan.

 

Todellisuudessa en koskaan ole edes mielessäni kenenkään tietämättä syyttänyt lääkäreitä tai hoitajia siitä, etten ole tullut raskaaksi. En ole ajatellut että he eivät tekisi parastaan, kaikkea voitavaansa suurimman haaveeni eteen. Luottamus heidän ammattitaitoonsa on ollut koko ajan luja. Ainoa hetki jossa se on rakoillut oikeasti sijoittuu niihin aikoihin, kun kilpirauhasen vajaatoimintani löydettiin toisen lääkärin lähetettyä minut labrakokeisiin. Kun minulle todella valkeni vajaatoiminnan suurella todennäköisyydellä jarruttavan raskautumistani, aloin silloin ensimmäistä kertaa pohtia, voiko aivan jokaisen lääkärin ammattitaitoon sataprosenttisesti luottaa, ja onko sitä joissakin tilanteissa oikeus myös kyseenalaistaa. Se, ettei kilpirauhastutkimuksia tehty ennen hoitojeni alkua vaan jätettiin ne kokonaan huomiotta ja annettiin minun tuhlata viisinumeroinen summa hoitoihin todennäköisesti aivan turhaan ennen kuin tilanne selvisi, on kieltämättä kaivellut mieltä melko usein. Raivokin nousee pintaan välillä edelleen.

 

Syyllistän tästä joskus itseänikin vaikka tiedän ettei pitäisi. Miksi en selvittänyt itse tarvittavia lapsettomuustutkimuksia ennen helvetillisen kalliita hoitoja ja vaatinut niitä väkisin. Miten en osannut ottaa tällaista huomioon vaan luotin sokeasti lääkärin tietävän kyllä mitä tekee. Jos, jos ja jos ja jos ja jos olisin toiminut toisin.. En olisi välttämättä näin vaikeassa tilanteessa nyt. Onnettomana ilman lasta. Valehtelisin jos väittäisin, etten tällä hetkellä laulattaisi Googlea aina jonkin uuden asian tullessa kohdalle, johon on pyydettävä apua lääkäriltä, koski se sitten itseäni tai karvalapsiani. Tämän kilpirauhassähläyksen myötä musta on tullut jonkin verran varovainen, epäluuloinen ja kyseenalaistava, ja kaikesta tärkeästä on pakko löytää kaikki mahdollinen tieto mitä saatavilla on. Kunpa saisin aikaa taaksepäin, olisin ollut silloin syksyllä 2016 viisaampi. Onneksi olen nyt sellaisten lääkäreiden käsissä, joihin luotan täysin. Niin kilpirauhaseni tilan kuin lapsettomuusasioidenkin osalta samoiten karvalasteni. Ajattelen, että jos jokin todella askarruttaa, on vahvan luottamuksen tunne lääkärin suuntaan hoidon sujumiseksi ja positiivisen kokemuksen syntymiseksi äärimmäisen tärkeää, sekä se että häneltä täytyy olla mahdollisuus kysyä asiasta kuin asiasta reilusti ilman pelkoa tyhmien kysymysten tunteesta tai tökeröistä vastauksista.

 

Muttei siis ihme, että unet ovat välillä huutoa ja tunteenpurkauksia täynnä. Ehkä se tekee lopulta ihan hyvääkin, että saa kevennettyä mieltä edes sitä kautta ja puhuttua suunsa puhtaaksi kaikesta kokemastaan 🙂

perhe ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *