Uudet tuulet, uusi toivo

Viime postauksessa jo ohimennen mainitsinkin, että vaikkeivät hedelmöityshoitoni julkisella puolella toteudukaan, on niihin kuitenkin luvassa yksi vähän suurempi muutos, joka tapahtuu ihan tuota pikaa. Olen pitkällisen pohdinnan ja pähkäilyn jälkeen tehnyt päätöksen ja vaihtanut hoitavan klinikan kokonaan toiseen.

 

Päätös vaihdosta ei syntynyt hetkessä, ja sitä piti todella miettiä, sulatella ja puntaroida. Syitä siihen on useampia, ja vaikka koko ajan tunsin niiden olevan painavia ja oikeita puoltamaan tätä uutta askelta, ei päätös siitäkään huolimatta ollut helppo. Lähtö vanhasta, tutusta ja turvallisesta tuntui todella jännittävältä, ja varsinkin näin henkilökohtaisten, arkojen ja yksityisten asioiden äärellä tarvitsin reilusti aikaa sen lopulliselle kypsymiselle.

 

Olin kuullut ja lukenut uudesta klinikasta paljon hyvää jo kauan sitten ennen kuin aloin edes tunnustella mielessäni ajatusta sinne siirtymisestä. Itseasiassa en muista yhtä ainoaa negatiivista palautetta osuneen kohdalleni klinikan palveluista, henkilökunnasta tai mistään siihen liittyvästä. Ajattelin jo tuolloin, että sen täytyy olla todella hyvä klinikka, mutta itse olen valinnut toisin ja sekin on ihan hyvä näin.

 

Jossain vaiheessa keväällä aloin kuitenkin olla enemmän ja enemmän siirron kannalla. Jotenkin ajatus siitä vain hiipi hiljaa mieleeni, ja aloin tehdä ajatustyötä: Onko se kannattavaa, miksi on tai ei, listasin vaihdon plussia ja miinuksia. Kyseenalaistinkin. Eikö nyt olisi aivan sama jatkaa entisessä, mitä uutta muka saan jos vaihdan, ja ennenkaikkea vaikuttaisiko se lopputulokseen mitenkään. Tulisinko sen suuremmalla todennäköisyydellä raskaaksi. Onko tässä touhussa järkeä. Tämä ratas pyöri pääni sisällä ja annoin sille luvan siellä pyöriä siihen saakka kunnes julkisen puolen kuvio on selvä, sitten pitää päättää.

 

Aloin tarttua lujemmin asioihin, jotka saivat tämän ajatustyön alunperin käyntiin ja mitä enemmän niitä kävin läpi, sitä varmemmaksi tulin siitä, että tässä kohtaa muutos olisi nyt hyvä ja tervetullut juttu. Tutustuin tarkemmin klinikan sivuihin ja tein hinnastoa selatessani heti huomion, että hinnat olivat silloista hoitopaikkaani huokeammat. Erot eivät olleet mitkään valtavat, mutta kuitenkin sen verran tuntuvat että ainakin minä tämän huomasin. Siitä tuli yksi plussa lisää. Vaakakupissa painoi toki myös se, että klinikalla työskentelee alan erittäin pitkän linjan osaajat, joiden ammattitaitoa tosiaan on hehkutettu kaikkialla missä klinikan nimi on vain mainittu. Nettisivuillaan he lupaavat toteuttaa hoidot yksilöllisesti ja myös asiakkaan toiveet huomioiden, eikä jo kertaalleen toimimattomaksi havaittuja keinoja kokeilla enää uudelleen vaan katsotaan mitä uutta voitaisi tehdä mahdollisuuden parantamiseksi saavuttaa toivottu lopputulos. Tämä kaikki vakuutti mut täysin.

 

En halua sanoa pahaa paikasta, jossa tämän hoitotaipaleeni aikoinaan aloitin. He varmasti yrittivät parhaansa ja tekivät minkä pystyivät. Mutta ehkä kuitenkin se, kuinka useampi hoito toteutettiin täysin samalla kaavalla tekemättä esimerkiksi muutoksia lääkityksiin vaikkeivät ne selvästi olleet riittävät alkoi jossain vaiheessa painamaan mieltä. Enkä voi olla vieläkin aina sillointällöin miettimättä sitä, olisinko jo onnellisesti äiti, mikäli kilpirauhanen olisi tutkittu ennen ensimmäisen inseminaatiohoidon toteuttamista ja lievä siellä piillyt vajaatoiminta hoidettu ensin tasapainoon. Lääkäri kyllä aiemmin vakuutteli, ettei sillä ole merkitystä hoitotulosten kannalta ja jo silloin vähän tätä epäilin, mutta nyt tiedän että se todella vaikuttaa niihin. Sen varmisti uuden klinikan ensikäynnillä mut vastaanottanut lääkäri.

 

Vihdoinkin nyt loppusyksyllä tein päätöksen ja laitoin asian vireille. Soitin uudelle klinikalle, varasin ajan ensikäynnille ja annoin heille kirjallisena luvan noutaa pakastetut alkioni uuteen pakkaseen. Ja ette uskokaan, kuinka hyvältä se tuntuu nyt. Tuon käynnin jälkeen on tuntunut taas helpommalta hengittää. Sain pitkästäaikaa pienen toivon- ja valonpilkahduksen tämän pitkän, epätoivontäyttämän, ahdistavan ajan jälkeen siitä, että ehkä minäkin saatan vielä joskus onnistua, eikä kaikkia toivonrippeitä ole vielä menetetty.

 

Sain ajan toivomalleni lääkärille. Olin hänen vastaanotollaan noin tunnin verran. Hän kyseli tarkkaan kaiken: Selvitti menneet hoidot, aiemmin tehdyt tutkimukset, terveydentilan, hoidoissa käytetyt lääkitykset. Vastaili kaikkiin mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin ilman kiirettä, pureutuen niistä jokaiseen erittäin vankalla ammattitaidolla. Kertoi erilaisia vaihtoehtoja jatkoa ajatellen. Selvitti mitä seuraavaksi voitaisi tehdä, miten asioita ei kannata tehdä ja miksi. Uusi lääkitykset tulevaa pakastealkionsiirtoa varten. Varmisti, että ihan kaikki mikä auttaa raskauden alkamista ja vaikuttaa siihen on varmasti tutkittu, hoidettu jokainen tärkeä juttu kuntoon ja poissuljettu raskautta mahdollisesti vaikeuttavat tekijät. Periaate oli selvästi se, että kaikki voitava tehdään heti eikä vasta pikkuhiljaa kokeillen aleta selvittää ja tutkia ellei raskaus monen samalla kaavalla yritetyn kerran jälkeen onnistu. Tämä kaikki tuntui niin hyvältä. Helpottavalta. Kuin iso kivi oltaisi nostettu pois harteilta painamasta. Klinikan ovista ulos astuessani olo tuntui niin keveältä, tunsin että sain happea aivan eri tavalla.

 

Myöskään näkövammastani ei tehty mitään negatiivisuusnumeroa. Lääkäri kyseli perinnöllisyysasioista, siitä minkä verran mulla on näköä olemassa ja siinä se oikeastaan oli. En joutunut piinapenkkiin tentattavaksi siitä, olenkohan nyt kuitenkaan kykenevä vanhemmaksi, hoitamaan lastani ja tarjoamaan hänelle hyvän ja turvallisen ympäristön jossa kasvaa ja kehittyä, että eikö olisi parempi vielä harkita tai vähintäänkin muuttaa lapsen saatuani hänen kanssaan vanhempien nurkkiin asumaan. Näitäkin on joskus kuultu vuosien varrella, ja näihin osasin varautua nytkin – epäilyksiin, kehoituksiin jättää asia vielä mietintätasolle jopa jättämään lapset kokonaan muiden hankittaviksi. Täällä minut otettiin vastaan aivan tavallisesti, epäilemättä, kyseenalaistamatta tai vähättelemättä – tosin näiden asioiden kanssa ei ollut pienen alun nihkeyden jälkeen suurempia ongelmia edelliselläkään klinikalla.

 

Nyt sitten odotellaan. Aika näyttää, tuoko tämä ottamani uusi askel muutosta hoitotuloksiini. Nyt kuitenkin luotan vakaimmin siihen, että olen parhaissa mahdollisissa käsissä mitä on tarjolla, eikä tätä voitaisi varmastikaan tehdä yhtään paremmin, ja se on tärkeintä. Tästä eteenpäin minua hoitavat uskoakseni Suomen parhaimpiin kuuluvat lapsettomuuslääkärit.

 

Ennen hoitojen aloitusta täytyy vielä hoitaa purukalusto kuntoon. En halua ottaa riskiä, että suussani hyvin todennäköisesti muhiva tulehdus leviäisi joko muualle kehooni tai pahimmassa tapauksessa mahdolliseen sikiöön. Olen potenut aivan järjetöntä hammashoitopelkoa lapsesta saakka, ja siitä syystä viimeisimmästä hammaslääkärikäynnistä on kulunut jo liian kauan aikaa. Nyt kuitenkin päätin, että sinne menen vaikka kuinka pelottaisi. Ja tottahan se pelottaa, se on varma. Mutta koska kilpirauhanenkin on nyt kunnossa, tulevat hampaatkin kuntoon ennen seuraavaa hoitokertaa, siitä pidän kiinni. Tähän myös lääkäri vahvasti suositteli. Jos edessä ei olisi hedelmöityshoidot, olisin todennäköisesti pelon vuoksi lykännyt hammashoitoa vielä ties kuinka kauan. Nyt on siis hyvä sauma sekin tehdä, ja ensimmäinen käynti onkin edessä pian vuodenvaihteen jälkeen. Kamalaa, pelottavaa ja ahdistavaa. Mutta kyllä se siitä, kestää kestää, pystyy pystyy :)