Omaa aikaa etsimässä

Tässä pikkulapsiarjen pyörteissä sen on todellakin huomannut, miten tärkeää se oma aika on. Kirjoitinkin jo viime viikolla, siitä miten oma kärsivällisyys on tehnyt katoamistempun viime vuosina kuluttuvan arjen takia. Ajattelinkin kirjoittaa hieman siitä, miten itse olen yrittänyt etsiä niitä omia hetkiä. Voin tietysti puhua vain omasta puolestani, mutta minulle ne todellakin ovat pelastus.

Osaan aika tarkalleen sanoa milloin uupumus paheni. Nuorempi lapseni oli silloin 1,5 vuotias ja olin päättänyt alkaa tehdä enemmän töitä. Ennen tätä tein töitä vain keskimäärin 15 tuntia viikossa. Kuopus oli kotihoidossa ja vanhempi parina päivänä viikossa päiväkodissa. Työ oli vuorotyötä, mutta koska vuoroja oli vähän, niin tasapaino pysyi aika hyvin.

Ajattelin kuitenkin, että voisi olla aika palata töihin enemmissä määrin, joten tein lähes täyttä työviikkoa samassa vuorotyössä. Ei mennyt kuin pari kuukautta ja huomasin olevan niin väsynyt, etten koskaan ollut ollut. Yöunet jäivät todella usein 4-5 tunnin pituisiksi, kun pääsin töiden jälkeen nukkumaan yhden-kahden aikaan yöllä ja aamulla lapset heräsivät välillä jo kuudelta. Työvuorot saattoivat myös vaihdella niin, etten nähnyt lapsiani pariin päivään. Saatoin tulla kotiin lasten jo nukkuessa ja lähteä aamulla ennen heidän heräämistä. En jaksanut iltaisin tehdä edes voileipää, lysähdin vain lattialle, nukahdin istualteen kun lapset ”harjasivat” hiuksiani (eli hakkasivat harjalla päätäni). Kaikenlainen liikunta sai minut vain entistä väsyneemmäksi. Ymmärsin, että nyt olisi aika tehdä asialle jotain.

Miten sitten selvisin? Noh, olen edelleen sillä matkalla. Mutta ensin jätin vuorotyöni ja vaihdoin sen mukaviin toimistohommiin rennossa työympäristössä. Pidin taukoa kaikesta raskaammasta liikunnasta. Kävelin rauhallisia lenkkejä itsekseni koiran kanssa ja löysin joogan. Tosin sitten elämä heitti hieman uudenlaista stressiä kehiin kun mieheni lähti Espanjaan töihin. Oman ajan löytyminen yksinhuoltajana (vaikkakin väliaikaisena) oli todella hankalaa. Päätin kuitenkin pitää yllä illan joogahetkeä kotona lasten käytyä nukkumaan. Ja yksi mikä auttoi jaksamaan, oli työ. Miten ihanaa kun sai rauhassa keskittyä omaan, mielenkiintoiseen, mutta ei liian stressaavan työhön.

Löysin kuitenkin joogasta ja muusta rauhallisesta liikunnasta jotain todella rentouttavaa, mitä en ennen ollut siitä saanut. Minulla oli varmaankin ennen asiat olleet liian mukavasti, joten en ollut tajunnut miten vapauttavaa pysähtyminen ja kropan kuunteleminen oli. Enkä siis todellakaan muuten ole koskaan ollut mikään maailman aktiivisin tyyppi, vaan kotihiireily ja rauhassa eläminen on todellakin mun juttu. Mutta liikkumaan lähtiessäni on aina pitänyt vetää täysillä.

Mistä sitten löytää arjesta niitä hetkiä? Jos nyt ei sitä työpäivää lasketa mukaan, niin juurikin tuo hetki, kun olen saanut lapset nukkumaan, oli mun henkireikä yksin ollessa. Oli se sitten yksi jakso tv-sarjaa sohvalla tai se joogahetki olohuoneen lattialla. Suositus Youtubesta löytyvään Yoga with Adrienne -kanavaan, jos etsitte kotijoogaa. Itse saan mielenrauhaa jo ihan vain kuunnellessani hänen ohjaustaan. Häneltä löytyy joogahetki jokaiseen tilanteeseen.

Lähdin myös kokeilemaan meditointia. Latasin puhelimeen meditointisovelluksen. Headspace nimeltään, jos jota kuta kiinnostaa. En todellakaan osannut ajatella sen toimivan. Siis 5-10 minuuttia lähes päivittäin ja minusta alkoi jo tuntua, että osaan kuunnella kroppaani sata kertaa paremmin. Ainut vain, että nukahdin lähes joka kerta kesken meditaation. Taisin rentoutua. Nyt sovelluksen käyttö on harmillisesti vähän unohtunut, pitäisipä ottaa se taas aktiiviseen käyttöön!

Välillä (usein!), pitää muistaa myös pyytää apua. Sitä, että joku tulee ja katsoa lapsia sillä välin, kun itse käyt harrastamassa tai kampaajalla tai ihan missä vaan. Yksin tai kumppanisi kanssa. Yksinollessani mulla oli onneksi äitini lähellä ja usein lähdinkin kävelylle tai ihan vaikka vaan itsekseni iltateelle kahvilaan, kun hän tuli illalla katsomaan lapsia.  Tämä on tietysti helpompaa silloin kun kummatkin vanhemmat ovat kotona. Meillä mies on aina mielellään jäänyt kotiin lasten kanssa, jos olen halunnut käydä jossakin itsekseni. En voisi kuvitella hänen kieltävän minua lähtemästä vaikkapa salille. Enemmänkin hän kannustaa minua lähtemään. Uskolla siis pyytää sitä hetkeä itseäsi varten.

En voisi enempää myöskään korostaa vertaistuen arvoa, ihan missä vaan asiassa, mutta myöskin tässä pikkulapsiarjen pyörteissä. Toisten vanhempien, tai vaikka ei-vanhempienkin, kanssa avautuminen arjen haasteista on parasta omaa-aikaa. Sitä jotenkin helposti unohtuu oman arkensa pyöritykseen eikä aina muista, että oikeasti, muillakin on vaikeita aikoja. Jaksan niin paljon paremmin kotiarkea ja lasten kanssa vääntämistä, kun olen saanut jutella ja nauraa ystäväni kanssa, jolla on ihan samanlaisia ongelmia omassa arjessaan. Et ole yksin ongelmiesi kanssa.

Tämä onkin mulla ollut viimeakoin vähän haastavaa, kun ystävät ja tutut ovat toisella puolella Eurooppaa. Ja itse vielä vietän kaiken aikani kotona lasten ja miehen perheen kanssa. En ole myöskään ”kotiäiti tyyppiä” ja olen sen tiennyt aina. Enkä tällä mitenkään halua väheksyä heitä, jotka haluavat olla kotona, itse vain koen, että kaipaan paljon omaa aikaa, omia juttuja, yksinolemista ja omia töitä, jotta jaksan olla kotona läsnä oleva vanhempi.

Tärkeintä kuitenkin, että jostain etsit edes niitä pieniä omia hetkiä, jos ei päivittäin, niin edes useamman kerran viikossa. Teet silloin sitä mistä tykkäät, sitä missä rentoudut ja unohdat arjen askareet. Itselleni tärkeintä on päästä edes hetkeksi ulos, tekemään ihan mitä vaan. Ja, jos vaikka siihen omaan liikuntahetkeen ei ole muuten aikaa, niin annan lapsille puoleksi tunniksi padit käteen ja teen kotijumpan, enkä tunne siitä syyllisyyttä. Tiedän, että se on minun hyvinvoinnilleni tärkeää ja siten myös pystyn olemaan parempi äiti lapsilleni.

 

 

 

Kommentit (2)
  1. On upeaa, kuinka hyvin tunnistat nyt tilanteesi, ja kuinka teet paljon asioita, joilla voit siihen itse vaikuttaa. Kiitos kun jaoit tarinasi ja ennen kaikkea kiitos, kun kerroit, mikä sinua on auttanut.
    Voimia ja aurinkoa!<3
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Kiitos kannustavasta viestistä <3 Ja toivottavasti vinkeistä on jollekin apua omien keinojen etsimisessä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *