metallimies ja sen muija
Metallimies asuu muijineen ja lapsineen ihan tavallisessa harmassa pikkukaupungissa, jossa työpaikka on lottovoitto. Metallimiehellä on ihan tavallinen kerrostalokaksio, jonka Metallimiehen muija on sisustanut Ikealla ja Henkkamaukalla. Metallimiehen muija on myös järjestelmällisesti hankkiutunut eroon yhdestä sun toisesta huonekalusta, jotka olivat olleet Metallimiehen elämässä kauemmin, kuin kyseinen muija.
Kerrostalo on rakennettu ajalla jolloin ihmiset jaksoivat kävellä kolmanteen kerrokseen hengästymättä. Niinpä Metallimiehen muija raahaa liian painavassa kantokopassa vauvaa ylimpään kerrokseen ja yrittää ajatella sen laihduttavan. Uhkailee välillä jättävänsä Metallimiehen yksin asumaan paskaan asuntoonsa, jota kukaan ei osta. Mutta ei silti jätä, vaan alkaakin ehdottelemaan uuden sohvan ostoa. Ehkä Ikeasta.
Metallimiehen muija on äitiyslomalla, joten sillä on aikaa miettiä uusia sohvia. Metallimiehen muijalla on opinnot kesken ammattikorkeassa, sellaiseen ihan tavalliseen ammattiin. Sellaiseen, jota sanotaan kutsumusammatiksi, koska työ on paskaa ja palkka vielä paskempi. (Muija itse on samaa mieltä vain jälkimmäisestä). Tällä hetkellä Metallimiehen muija yrittää laihduttaa ja treenata itsensä samanlaiseksi almostfitnessgirliksi joka oli vuosi sitten. Metodeina hän käyttää jo mainittua kantokoppa+vauva-lihaskuntoharjoittelua, syönvaintänyhdendonitsinenkämitäänmuutatänään-diettiä ja meenhuomennasalille-treenaustyyliä.
Metallimies käy arkisin töissä, missä se puhuu työkavereilleen tästä naishenkilöstä jonka kanssa asuu termillä muija. Ja joskus lipsauttaa kotona käyttäneensä tätä termiä, mikä saa muijan kierroksille. Sillä muijaa vihaa sanaa muija. On se silti parempi kuin emäntä, ajattelee muija. Vapaa-ajallaan Metallimies rassaisi autoa, venettä, moottoripyörää, polkupyörää / jonkun toisen ihmisen autoa, venettä, moottoripyörää, polkupyörää tai edes piirtelisi kotona tietokoneella osia yllämainittujen kulkuneuvojen moottoreihin, joita voisi sitten rassata. Niin siis jos ehtisi. Jos ei tarvisi olla jatkuvasti kotona lohduttelemassa sitä muijaa, joka kokee olevansa paska äiti vauvan hörpättyä kylvyssä vahingossa vettä (”mitä jos se tukehtuu siihen vaikka myöhemmin, silleen jälkikäteen”) tai rakentamassa jotain diy-lamppua, mitä muija ei osannutkaan itse rakentaa. Onneksi kotona on myös se vauva, joka hymyilee iloisena nähdessään Metallimiehen.
Niin se vauva. Se vauva syntyi joulukuussa. Aikalailla kahdeksan kuukautta sen jälkeen, kun Metallimiehelle ja Metallimiehen muijalle selvisi, että tulee raskaaksi, jos pelleilee ehkäisyn kanssa. Onneksi siitä vauvasta tuli maailman ihanin tyyppi, Metallimiehestä maailman paras isä ja Metallimiehen muijasta ihan jees äiti.
Metallimiehestä ja sen muijasta vauva on maailman söpöin tyttö, vaikka sillä onkin pälvikalju ja takatukka. Vauva hymyilee paljon. Nykyään myös Metallimiehelle ja Metallimiehen muijalle, eikä vain sille isolle keltaiselle hymynaamalle. Vauva yrittää kovasti myös kääntyä, joskus onnistuu ja joskus vaan tönöttää kyljellään naama kiinni matossa. Suuttuu, jos joku kääntää takaisin selälleen. Iltaisin vauva käy kiltisti tuttisuussa nukkumaan Metallimiehen muijan viereen ja herää aamulla iloisena jalat muijan kainalossa. Metallimiehen muija ei uskalla iloita ääneen vauva nukkuessa öisin 10 tuntia putkeen. Sillä eihän vauva-arki ole sellaista, että kaikki saa nukuttua. Ja no, ei kaikki saakaan, sillä Metallimies valvoo puolet yöstä peläten tippuvansa siitä pienestä tilasta joka hänelle on sängyssä varattu. Mutta vauva ja Metallimiehen muija nukkuvat tyytyväisinä. Tai ainakin vauva. Metallimiehen muija tarkistaa yöllä 156 kertaa hengittääkö vauva.