Pieni merenneito – Kokemus vauvauinnista
”Siis kaikki vauvathan tykkää siitä, kun on se vesikin niin lämmintä”
Tuota lausetta minulle hoki lähes jokainen kenelle ehdin murehtia sitä, jos vauvamme ei pidäkään vauvauinnista. Äiti itse, kun sitä odotteli niin innolla ja osti jopa sellaisen järkevän aikuisen ihmisen uimapuvunkin. Saattoi ehkä saada pienehkön muotoisen hermoromahduksen, kun ei löytynytkään heti sopivaa. Se hermoromahduskin oli tosi järkevän aikuista. Ei siis yhtään muistuttanut sellaista 14 vuotiaan teiniangstia tyyliin ”koko maailma on mua vastaan”. Eikä tilanne ainakaan mennyt siihen, että joku nimeltä mainitsematon muija olisi itkenyt joutuvansa jättämään väliin koko vauvauinnin ja todennut dramaattisesti Prisman urheiluosastolla (Metalli)miehelleen tämän joutuvan menemään yksin vauvan kanssa sinne uimaan.
”Yhdenkään en ole kuullut tuolla altaassa ikinä huutavan. Tuolla pukuhuoneessa ne sitten itkee nälkäänsä sen uinnin jälkeen” Näin kannusti vielä eräs iloinen mummeli uimahallin suihkutiloissa tullessaan ihastelemaan vauvaa. Taisi äidistä paistaa läpi se lievähkö hermostuneisuus..
Uima-altaassa totesin meidän vauvamme näyttävän supermini pieneltä rääpäleeltä liian isossa uimapuvussaan verrattuna muihin osallistujiin. Eräs isä ihasteli/kauhisteli/ihmettelikin, että onpas hän pieni. Olihan pikku kirppumme vasta saavuttanut vauvauinnin vaatiman iän ja rimaa hipoen vaaditun painon. Muut polskijat olivat taas ylittäneet nämä maagiset rajat jo muutama kuukausi sitten.
Alkuleikin ajan rakkauden hedelmämme oli selvästi sen verran hämillään ja järkyttynyt koko tilanteesta ettei tajunnut huutaa. Samoin kuten hänen äitinsä, kun olisi pitänyt piirissä pyörien lauleskella yhdessä jotain saatanan kultakalalaulua. (Miksi ei kukaan varoittanut tätä helposti kiusaantuneeksi itseään tuntevaa muikkelia tälläsestä ohjelmanumerosta). Metallimies olikin sitten se joka sai kauhusta jäykkänä olevan vauvan kanssa pyöriä piirissä muiden kultakalaäitien ja kultakalavauvojen kanssa. Muija ja muut isät ihastelivat sivusta tätä hienoa laululeikkihetkeä.
Alkuleikin jälkeen oli tarkoitus tutustua rauhassa vauvauinninsaloihin ja ohjaaja ehtikin näyttää muutamia oleellsia juttuja. Sitten arvoisa vauva päätti ettei pidä koko hommasta. Pienehkö itkeskely muuttui salamana pää punaisena huutamiseksi ja ohjaajan kehoituksesta teimme äkkilähdön altaalta kohti syömäpuuhia. Ohjaaja huikkasi perään vielä ohjeita vauvan saunaan viemisestä, mutta ei sitten mitään hajua mitä ne ohjeet olivat. Siirryimme pikapikaa pesutilojen kautta (jossa vasta mukavasti kaikuikin vauvan raivo) pukuhuoneeseen jossa sitten yritin jotekin pyyhkeellä peitellä itseäni (en oo ollut ikinä se rento naisihminen joka ihan reilusti hengailee alasti siellä pukuhuoneessa ja pukee vasta lopuksi vaatteet päälle) ja syöttää vauvaa. Näin jälkikäteen ajateltuna joku viisas ja rauhallinen äiti olisi varmasti tajunnut ensimmäisenä hoitaa syömispuuhat ja sitten rauhassa palata suihkutiloihin peseytymään. Harmi ettei vauvallamme ole sellaista äitiä, vaan tämä helposti paniikkiin menevä yksilö.
No vauva rauhoittui ja paniikkiäiti sai homman jotenkin haltuun, mutta vauva päättikin vielä pukuhuoneesta pois lähtiessä suuttua joutuessaan turvakaukaloon. Toki tässä kohtaa muut vauvauintiryhmämme iloiset kultakalat äiteineen olivat saapuneet onnistuneelta uintireissultaan pukuhuoneeseen, jotta pääsivät vielä todistamaan Metallimiehen muijan paniikkia ja muijan vauvan raivokohtausta vol 2. Odottavat kaikki varmaan jännityksellä tuleeko tämä raivokas yksilö tulipunaisen äitinsä kanssa ensi lauantaina paikalle.
Sännättyäni pukuhuoneesta, vauvan karjuessa turvakaukalossa vihaansa koko maailmaa kohtaan, soitin kahviossa rauhassa odottavalle Metallimiehelle kommennuksen saapua samantien autolle kulkematta lähtöruudun kautta. Autossa murehdin olevani maailman paskin ja epäonnistunein äiti, koska vauvan eka vauvauinti meni näin päin pyllyä. Äitiys ja jatkuva syyllisyys (täysin turhista asioista) kulkevat käsikädessä.
Päätin palata takaisin tuttuun ja turvalliseen pessimisti ei koskaan pety-ajattelumalliin ja heittää kaikki positiviiset asennoitumiset seuraavan vauvauinnin suhteen romukoppaan. Vituiksi menee sekin, mutta silti mennään vielä kokeilemaan.