Imetystietouden hämmentämä muija

Ennen vauvan syntymistä en sen kummemmin pohtinut imetystä. Imetän, jos se sujuu. Jos ei suju, niin saakoon korviketta. Kiva, jos oppii syömään pullostakin niin Metallimies voi hoitaa vauvaa myös itsenäisemmin tarpeen vaatiessa. Tarve voi olla esim. väsyneen äidin halu nukkua. Toivoin imetyksen onnistuvan, mutta en nähnyt (enkä näe vieläkään) sitä äitiyden mittana. Toki äidinmaito on aina se paras vaihtoehto vauvalle, muttei ainoa hyvä vaihtoehto. (Nimim. korvikkeella suht normaaliksi kasvanut)

Sairaalassa stressasi, kun maitoa ei tuntunut tulevan ja syöttöpunnituksissa ei paino noussut grammaakaan. Annettiin vähän lisämaitoa ja ihana kätilö vakuutteli maidon nousevan kotona. Hormonien takia vähän itketti.  Lisämaidon antaminen ei haitannut. Pelotti vain ettei vauva saisi tarpeeksi ravintoa ja miten kotona varmistamme riittävän ravinnonsaannin. Kotimatkalla käytiin ostamassa desilitroittain korviketta. Seuraavana aamuna tissit oli kuin betonia ja lakanat märkinä maidosta.

Vasta sen jälkeen aloin tutustumaan aiheeseen imetys. Sain pään täydeltä uusia termejä, täysimetyksestä rintaraivareihin ja tiheisiin imuihin. Tuli ihan puun takaa miten intohimoisesti jotkut asiaan suhtautuu. Miten paljon se imetys joitain ällöttää. Miten jotkut kokee korvikkeen antamisen olevan pahinta ikinä. Kuinka paljon joku suree, kun ei pysty/voi/saa imettää. Miten haastavaa hommaa koko imetys voi olla. OMG. Silmät pyöreinä lueskelin tätä uutta informaatiota.

Edelleen oma suhtautuminen imetykseen on (mielestäni) varsin rento. Imetän, mutta vauva syö myös tuttipullosta, välillä korviketta, välillä pumpattua äidinmaitoa. Ainoa mikä hetkittäin stressaa on se, ettei meidän kirppu paljoa paina. Riittävästi kyllä, ainakin tällä hetkellä, mutta kiikumme siinä rajoilla tuleeko painoa per kuukausi tarpeeksi vai ei.

Minulle on ihan ok imettää (tuttujen) seurassa, riippuen vähän henkilöistä. Voin tarvittaessa myös peittää itse tapahtuma huivilla tai siirtyä privaatimpaan tilaan. Julkisella paikalla vieraiden ihmisten läsnäollessa, muttei suoranaisesti heidän seurassa oleminen, tuntuu ihan hyvältä ajatukselta. Eniten taitaa vierastuttaa esim. kahvipöydässä imettäminen missä istuu sellaisia semituttuja. Osittain se vierastuttaa siksi etten halua heidän tuntevan oloaan kiusaantuneeksi (koska itse kiusaannun helposti, kuvittelen muiden olevan samanlaisia) ja osittain siksi, että itselleni tulee epävarmaolo. Sellaisissa tilanteissa menen mielelläni toiseen huoneeseen, ihan itseni takia. Olen sellainen kömpelys, että se huivin kanssa säätö on oma shownsa..

Vielä ennen viime viikkoa, ei ollut sattunut tilannetta, jossa olisi pitänyt julkisella paikalla imettää. Etukäteen olin ajatellut etten mihinkään vessaan mene vaan ihan hyvin voin sen hoitaa vaikka sitten siinä ravintolanpöydässä. Hämennyinkin suuresti itsestäni, kun H-hetken lähestyessä en tiennyt mitä tekisin. Selvää oli etten aikonut mennä vessaan, sillä se tuntui typerältä. Vaan repussa oli myös mukana tuttipullo ja korviketta. Jäin arpomaan kumman valitsen. Mietin siis mitä muut mahtavat ajatella toiminnastani. Olenko se paska äiti joka syöttää lapselleen korviketta? Olenko se ällötys joka kehtaa julkisesti imettää toisten syödessä samassa tilassa? Kehtaanko kaivaa tissini esiin? Entä jos joku näkee mun tissin? Pitäisikö peittää huivilla ja tuleeko siitä sitten yhtään mitään? Tuomitseeko tarjoilija jos pyydän lämmittämään korvikkeen? Tuskin olisi miettinyt edes koko asiaa sen kummemmin, jos en olisi lukenut aiheesta niin paljoa. Olisin vain tehnyt niin kuin hyvältä tuntuu. En silti kadu lukemaani tärkeää tietoa. On siitä ollut hurjasti hyötyä ja aihe on mielenkiintoinen. Vaan enpä arvannut sillä olevan tälläisiä vaikutuksia.

Jätetään auki mikä valintani oli. Sanon kuitekin olleeni ihan varma sen naapuripöydän pariskunnan kuiskuttelevan keskenään siitä miten ruokin lastani. Ravintolasta poislähtöä tehdessämme, pariskunnan kauniimpi osapuoli innostui kehumaan kuinka söpö vauva meillä on. Kysyi hänen ikäänsä ja kertoi miehensä arvanneen vauvan olevan kolme kuukautta. Niin, ehkä he kuiskuttelivatkin siitä. Ehkä heitä ei voinut vähempää kiinnostaa imetänkö vai saako vauvamme korviketta.

Minusta on hienoa, että imetykseen kannustetaan ja tukea tarvitsevat sitä myös saavat. Tärkeintä on silti se, että vauvat saavat tarpeeksi ravintoa ja kasvavat söpöiksi pulloposkiksi tai pysyvät silti sirpakoina sintteinä.

Muistetaan myös ettei kaikkia edes kiinnosta koko asia!