Mopo lähti käsistä
Maanantaina lopetin tekosyiden keksimisen ja kaivoin lenkkikengät kaapista. Mikäs tässä on ollut lenkkeillessä hyvällä fiiliksellä auringon paistaessa. Taisin eilen oikein innostuessani ottaa jopa muutamia juoksuaskelia. (Sitten sainkin nojailla hetken aikaa vaunuihin ja haukkoa naama punaisena henkeä. Tuli ihan hiki)
Syy tähän yllättävään lenkkeilyn aloitukseen johtuu pienestä itsensä ja kykyjensä yliarvioinnista. Mietin viime viikolla miten saisin uutta motivaatiota kuntosalilla käyntiin. Olisi ihan jees olla tulevana kesänä lähempänä kesän 2014 ulkomuotoa ja kuntoa, kuin viime kesän. Nyt olisi hyvin vielä aikaa, jos vaan saisi aloitettua. Näin sitten sattumalta mainoksen eräästä intensiivikurssista ja mopo lähti käsistä. (Vauhdista päätellen kyseessä oli se Suzuki PV jota teini-ikäinen Metallimies rassasi isänsä autotallissa). Laitoin samantien whatsappissa kyselyä löytyisikö muita innokkaita osallistujia. Luotin helposti uusista asioista innostuvan ja liikunnallisen Putkimiehen vaimon olevan ainakin mukana menossa. Hetken mietintä ja aikataulujen selvittelyn jälkeen sainkin sieltä suunnalta myötävän vastauksen. Muut olivat järkeviä tylsiä ja kieltäytyivät.
Niin mihin me sitten ollaan menossa? No Crossfitin On ramp-peruskurssille, joka siis toteutetaan intensiivisesti kahden päivän aikana! Vähän ehkä huolestuttaa mitä siitä mahtaa tulla. On kuulemma aika rankkaa? Luulen siis tällä viikolla aloitetun lenkkeilyn jotenkin auttavan minua jaksamaan paremmin siellä. Ehkä vähän epätoivoista. Varmaan myös aika hyödytöntä. No saan ainakin raitista ilmaa… Laitoin ilmottautumisen yhteydessä kysymyksen kurssin vetäjälle, että voiko tällänen muutama kuukausi sitten synnyttänyt nollakuntoinen laiska ihmispullamössö sinne kurssille tulla ja mites noi treenit ylipäätänsä sitten, jaksanko mä? Kyllä voi, vakuutteli hän. Peruskurssilla lähinnä harjoitellaan tekniikkaa kevyin painoin ja kaikki treenit sovitetaan jokaisen oman kuntotason mukaan. Okei, luotan hänen sanaansa ja katsotaan miten käy.
Huimilla painoilla bodypumppaava Putkimiehen vaimo intoili kurssista ja kertoi halunneensakin aina kokeilla tempausta. Tuijotin häntä silmät suurina, siiiiiis mitämikämiten?
Ehkei siinä mun kunnolle sovitetussa treenissä oo tota.