Syökö jo soseita?
”Ei syö soseita” sanoi hippiäiti, kun lapselleen porkkanatikun käteen antoi.
Ja erään duunariperheen esikoinen ei syö vielä yhtään mitään, vaan jää odottelemaan puolen vuoden ikää ja sormiruokailun vaatimien valmiuksien kehittymistä.
Täysimetystä suositellaan 4-6 kuukauden ikään asti. Imetyksen ohella voidaan aloittaa kiinteiden ruokien antaminen pieninä maisteluannoksina.
Sanoo THL. Tämän ylläolevan kohdan tulkitsee 90 % ihmisistä niin, että kiinteät ruuat pitää aloittaa neljän kuukauden iässä. Ehkä minun luetun ymmärtämisessä on jotakin vikaa sillä käsitän ylläolevan lauseen eri tavalla. On edelleen ihan suotavaa aloittaa ne maagiset kiinteät ruuat vasta puolen vuoden iässä. Ja meillä minulla on tarkoitus aloittaa se homma sitten sormiruokailulla. (Metallimiehelle uskon asian olevan aivan se ja sama. Selitin hänelle mitä sormiruokailu on ja hän suostui ko. toteutukseen. Olisi varmasti ihan yhtä hyvin suostunut soseiden aloitukseen nyt heti).
Mitä on sormiruokailu?
Sormiruokailun aloittamisen ehtona on, että lapsi istuu pystyasennossa. Jos on tarpeen, tue häntä vaikkapa tyynyllä. Neuvolat suosittelevat istuma-asennossa syömistä tai syöttämistä vasta sitten, kun lapsi on puolivuotias.
Heti alussa on turha odottaa, että lapsi söisi paljon: sormiruokailu vaatii kärsivällisyyttä. Unohda siis hoputtaminen ja anna lapsen tutustua uusiin ruoka-aineisiin omaa tahtiaan. Tällä kertaa ruoalla leikkiminen on sallittua ja jopa suotavaa – se on yksinkertaisesti lapsen tapa oppia.
Tarjolla on hyvä olla monipuolisesti erilaisia ruoka-aineita. Lapsi saa itse päättää, mitä hän haluaa syödä. Ruokaa ei tule laittaa lapsen suuhun, ja toisaalta suusta saa sylkeä ulos kaiken, mikä ei maistu. Seuraavalla kerralla maku on jo tutumpi, ja ruoka-aine saattaakin olla lapsen mielestä hyvää. Ruoka tulee pilkkoa lapsen nyrkkiin sopiviksi paloiksi tai suikaleiksi: pitkulainen malli on siksi hyvä, että siitä saa hyvän otteen nyrkillä, mutta ruokaa jää myös ulkopuolelle mutusteltavaksi. (Lähde valio.fi)
Eli lapsentahtista syömisen opettelua, mikä on meidän piireissä varmasti useammankin henkilön mielestä liian liberaalia touhua. Itse näen tuon oikein hyvänä metodina. Lapsi saa itse tutustua omaan tyyliin ja tahtiin syömisen saloihin sekä siinä oheessa kehittää motorisia taitojaan. Käytännön kokemuksiin olen tutustunut jo jonkun verran ja selväksi on käynyt ainakin se kuinka sotkuista puuhaa tämä homma on (siisteysintoilija Metallimiehelle taisinkin unohtaa mainita tämän seikan..) sekä se miten vähän ruokaa aluksi päätyy suuhun asti. Vaan mitä väliä. Sehän on vasta opettelua.
Neuvolassa en ole puhunut sen kummemin suunnitelmistani. Meillä 4 kk neuvola siirtyi sattumusten kautta vasta huhtikuun loppupuolelle, eli on lähempänä 5 kk neuvolaa. Metallimies (joka kävi kaksin babyn kanssa viime neuvolassa! Hyvä iskä) oli saanut neuvolan tätöseltä ohjeeksi vain, että kiinteitä voi aloitella. Voi aloitella. Ei siis ole pakko ja miksi olisikaan. Babyn paino oli lähtenyt hienosti nousuun ja oikein hyvin pärjäilee maidon voimalla. Korviketta menee pienehköjä määriä silloin tällöin ja pääravintona siis tuo lähes jumalten nektariiniksi rinnastettu äidinmaito. Mitään puolen vuoden täysimetyksen kultaista kruunua (mikä tuntuu jossain piireissä olevan saavutuksista uljain) en siis tässä itselleni ole havittelemassa, senhän olen jo pilannut korvikkeen käytöllä.
Heti siis kun babymme ikä, istumistaidot ja kiinnostus ruokailua kohtaan menevät yksi yhteen, saa hän käteensä maistuvan palasen keitettyä kukkakaalia. En ole tästä liiemmin huudellut lähipiirissäkään sillä en ole vielä henkisesti valmistautunut kuulemaan liian rehellisiä mielipiteitä asiasta. (Jatkan tutulla pessimisti ei pety-linjalla ja olen varma joutuvani puolustelemaan valintaani). Olen myös ajatellut antaa perusteeksi hommalle sen, että olen niin laiska. Etten mää jaksa tehdä niitä soseita. Vaihdan vielä sen keitetyn kukkakaalin tuorekurkkutikkuun niin vielä helpommalla pääsen ja Metallimies siivoaa sotkut. Olisikohan se joidenkin mielestä helpompi ymmärtää?
P.S Jos jollain hyviä vinkkejä sormiruokailuun niin neuvoja otetaan ilolla vastaan!