Sotaorpona Kankaanpään Kuninkaanlähteellä

Sotaorpona Kankaanpään Kuninkaanlähteellä
muistikuvia lapsuuteni ajoilta…

Vuonna 1947 äitini Liisa Korvensyrjä siirtyi Orivedeltä Kankaanpään Kuninkaanlähteelle siellä olevaan sotaleskien kurssitalon emännäksi. Olin silloin kuusivuotias ja siskoni Satu kolme vuotta minua nuorempi. Isämme Pentti Aarne oli kaatunut jatkosodan Tali-Ihantalan taisteluissa kesällä 1944. Äitimme toimi vuosien 1947-1951 välisen ajan tuon kurssikeskuksen emäntänä.
Noista ajoista minulla on hyvin hajanaisia muistikuvia. Tuolloin siellä koulutettiin sotaleskiä mm. ompelutaidon kehittämisessä. Opettajina toimi ainakin muistini mukaan Siiri Pohjanvuo, Viivi Karhu, Orvokki Lahti ja Tyyne Heinaho.

Luokkahuoneet tuossa kurssikeskuksessa kiersivät rakennuksen ulkoreunaa, jolloin ikkunoista saatiin valoa tarkkuuta vaativiin ompelutehtäviin. Keittiömaailma sijaitsi harjun puolella rakennusta, samoin ruokailutilat. Yläkerrassa olivat kurssilaisten asuintilat, kuten myöskin opettaja Siiri Pohjanvuon huoneisto. Me äidin kanssa asuimme pihapiirissä olevassa pienessä omakotitalossa, jossa taisi olla kaksi huonetta. Talonmiehenä toimi Viljami Rajahalme (entinen valtion metsänvartija) sekä heidän poikansa Raimo. Keittiössä hääräsi myöskin heidän perheeseensä kuuluva Raili Rajahalme.

Koulunkäynnin aloitin Vihteljärven alakoulussa opettaja Terttu Rajakallion johdolla. Joskus pääsin talviaamuisin Raimon matkassa kouluun, hevosen lamuskakyydillä tilsojen lennellessä. Opin häneltä tuolla metsätaipaleella ensimmäisen ns. aikuisten laulunkin, jota hän usein lauloi, ”Linnoissa kreivin häät vietetään”… Ne olivat pienelle miehelle hienoja hetkiä olla mukana Kaiku-hevosen vetämässä parireessä, maitotonkkien kaverina. Maito kurssikeskukseen haettiin Riihimäen kaupan lähellä olevalta maatilalta, oliskohan tuon tilan nimi ollut Rajakallio? Isokokoinen Kaiku-hevonen oli sotareissulta palannut valtion omistuksessa oleva työjuhta. Toisessa lautasessa oli jonkinmoinen numero, joka oli ilmeisesti kaikissa silloisissa armeijan hevosissa. Karvan kasvun myötä tuo numero piti käyttää ”parturissa” Niinisalon varuskunnassa. Samalla reissulla hoidettiin myöskin Kaikun kengät kuntoon. Noilta Niinisalon reissuilta jäi voimakkaasti mieleeni silloinen kuuluisa varuskunnan ulkokäymälä, taisin ”pidätellä” viimeiseen saakka. Meitä poikia tietysti kovasti kiinnosti usein lähimetsissä tapahtuneet sotaväen manoveerit, joista jäi myöskin ”jälkiä”, so. erilaista materiaalia männikköiselle kankaalle. Joskus sotapojat ajoivat kenttäkeittiönsä lähteen reunalle jossa mekin sisareni kanssa saimme nauttia poikien pakeista vanikalla vahvennettua keittoa.

Joskus matkaajat – turistit heittivät Kuninkaanlähteeseen kolikoitaan, toivoen kentiäs parempia elinoloja itselleen tms. No meille lapsille se ainakin toi hetkellistä ”hyvinvointia”, kun jääkylmässä vedessä koukimme noita kolikoita karkkirahoiksemme. Joskus kävimme koko porukalla, oppilaat, opettajat sekä muu henkilökunta Jämillä syksyllä poimimassa lentokentän maastossa kookkaita puolukoita joilla täytettiin korit ja kopat talven hilloihin ja puuroihin.

Talvella saattoi joukko Niinisalon upseereita tulla hevosilla rekineen noutamaan sotaleskiä rekiajelulle Jämille, jossa hiihdettiin ja laskettiin mäkiä.Mieleeni tulee myöskin Kenttäpiispa Johannes Björklundin ja hänen vaimonsa Maijan vierailut sotaleskien opinahjossa. Toki kävi muitakin korkea-arvoisia vieraita muun muassa Sosiaaliministeriöstä, Sodan Uhrien Kukkasrahastosta, kuten ministeri Penna Tervo, Jussi Saukkonen sekä koulutustoimintaa tarkastava Kerttu Toukolehto. Tuolloin aina pyrittiin pistämään paikat tip-top kuntoon ja muutenkin olemaan vieraanvaraisia. Myöskin meidän lapsien piti pukeutua pyhätamineisiin. Olihan tuo kenttäpiispan virka perustettu Suomen marsalkka Mannerheimin vaatimuksesta jatkosodan alkaessa. Kenttäpiispa oli sotilashenkilöstöön kuuluva valtion korkea kenraalin arvoinen virkamies. Siksi noissa olosuhteissa hyvinkin kunnioitettu henkilö. Hänen vaimonsa Maija Björklund vieraili useammankin kerran Kuninkaanlähteellä koska piispapuoliso teki tarkastuksiaan läheisessä Niinisalon varuskunnassa.Muistan Maija-tädin hienona lämminhenkisenä ihmisenä, huomioi aina meidät lapsetkin, samoin kenttäpiispa taisi naurattaa meitä polvenkorkuisia ja pistää kanssamme leikiksi.
Seuraavassa heidän merkintöjään äitimme vieraskirjasta:

27.2.-2.3.49
Erinomaisesta ystävällisyydestä, huolenpidosta ja vieraanvaraisuudesta sydämellisesti kiittäen sekä siunausta elämän varrelle toivottaen

Joh Björklund
Maija Björklund

Sotarovasti (sittemmin kenttäpiispa) Johannes Björklund
Pekka Tiilikaisen kanssa ilmeisesti pitämässä jouluhartausta rintamalla – siellä jossakin?

Äitimme vieraskirja oli ahkerassa käytössä, niin monia kauniita lauseita sisältäen kymmenien ja kymmenien allekirjoitusten saattelemina. Tässä yksi monista:

Silloin kun sammui kaunehin satu.
Onnemme kukkaset kuolivat pois.
On kuin katkeis omakin latu,
ja elämä ei enää jatkua vois.
Mut`meidän on
osamme edelleen elää,
kun lapsemme äänet kirkkaina helää.
He tarvitsevat meitä.

Noista edellisen kertomuksen lapsuuden vuosista on kulunut aikaa n. 70 vuotta, eli etäisyyttä noihin muistikuviin on aika lailla. Vuodet ovat vierineet suurelta osin työelämän rattaissa ja lopulta näissä eläkepäivien kiireissä. Luonnonläheiseen Tammelaan muutimme kaksituhattaluvun alkuvuosina, viettämään ”kiireisiä” eläkepäiviä, viihtyisään ja turvalliseen asuinympäristöön.
Eri yhdistysten toimissa on tullut puuhasteltua erinäisissä tehtävissä. Yksi niistä on ollut Loimijoen Sotaorvot ry. Yhdistyksen ns. toimialue on Loimijoen valuma-alueella sijaitsevat
kaikki ne paikkakunnat joissa yhdistyksen jäsenten asuinsijat sijaitsevat. Kuten Tammela, Forssa, Jokioinen, Ypäjä, Loimaa jne. Työskentely Sotaorpojen ja Tammelan Sotaveteraanit ry:n perinnetyön parissa on ollut erittäin mielenkiintoista ja antoisaa, olen päässyt tutustumaan näissä toimissa maamme lähihistoriaan monesta ”kulmasta”. Vastaan on saattanut tulla
menetyksiä. muistoja pelosta, kaipauksesta, kuolemasta ja uskosta.

Hyvän ikääntymisen säännöksi sanoisin – älä jää yksin! Monet yhdistykset ja yhteisöt
tarjoavat pirteätä toimintaa, kuten retkiä, matkoja, elämyksiä, liikuntaa jne.

Joutomies-kiireapulainen-kipinämikko
Pauli Korvensyrjä

Pauli isää saattamassa rintamalle menevään junaan