Järki ja tunteet painonhaltijan kamppailussa
Painonpudotus on haasteellista kuten kaikki, jotka sitä ovat joskus yrittäneet hyvin tietävät. Pudotuksen kaava on kuitenkin varsin yksinkertainen: ”syöty engergia” < ”kulutettu energia”. Toisinsanoen terveellä ihmisellä ainoa syy lihoa on saada ravinnostaan liikaa energiaa. Toisin sanoen syö ja juo liikkaa. Aika helppoa, eikö? Käytäntö on kuitenkin varsin toisenlainen!
Kaikki olisi niin paljon helpompaa, jos ei olisi kaikenlaisia mielitekoja kokoajan. Ihmisen mieli on kerrassaan ovela ja merkillinen. Se saa meidät tekemään ja käyttäytymään niin kuin me käyttäydymme, mutta ei aina ristiriidattomasti. Välillä täytyy miettiä valintoja ja tehdä niitä. Kohteet ja kohteiden painotukset vaan muuttuvat. Toisille toisenlaiset valinnat ovat vaikeampia kuin joillekin toisille. Joku tykkää kukkasista ja toinen autoista. Toinen tykkää makeista herkuista ja jonkun toisen heikkous on suolaiset herkut. Tai joku tykkää marjoista ja toinen ei voi sietääkään mitään kasvikunnan tuotteita. Meidän ajatusmaailmamme tekevät meistä yhtälailla omanlaisiamme ihan yhtä lailla kuin ulkoiset ominaisuutemme. On todellinen onni, ettemme ole kaikki samanlaisia – missään suhteessa!
Ruoka ja siihen liittyvät valinnat ovat monille – erityisesti ylipainoisille – vaikeita. Syöminen on meidän kivikautinen selviytymistapamme, jonka valintoja mieli hallitsee. Jos meistä jokainen osaisi syödä ”järkevästi” ja ”oikein”, ei meillä olisi ylipaino-ongelmia tällä pallolla. Ylipaino on yksi hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkkejä. Ei ehkä niitä kaikkein terveimpiä ja halutuimpia, mutta hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden aikaansaama ei-toivottu sivutuotos. Monet onnistuvat hienosti ajattelemaan ulkonäköään ja tekevät ruokavalintojaan sen mukaisesti. Toiset tuntuvat sietävän energiapitoisempia ruokia paremmin lihomatta kuin toiset. Vääränlainen ruokavalio saattaa kuitenkin aiheuttaa toisenlaisia ongelmia heillekin vaikka ulkokuori pysyisikin mittanauhan mukaisissa sallituissa lukemissa.
Järki ja tunteet
Miten tämä mielen toiminta näkyy? En tietenkään tiedä miten se muilla näkyy tai tuntuu, mutta tunnistan hyvin mekanismin, miten se itselläni toimii. Lähtökohtaisesti tiedän, että porkkana on parempi vaihtoehto kuin suklaapatukka, mutta jos ne ovat molemmat tarjolla, päädyn melko varmasti tuohon jälkimmäiseen. Jos olen yksin tekemässä päätöstä, päädyn erittäin todennäköisesti suklaapatukkaan. Luultavasti käyn itsekseni seuraavankaltaisen (tosin ei-sanallisen) keskustelun:
Järki: ”Porkkana on parempi vaihtoehto. Tietenkin valitset sen!
Tunteet: ”Porkkana on ihan ok, mutta suklaa maistuu niiiiiin paljon paremmalle!”
Järki: ”Suklaa ei ole hyväksi sinulle. Siitä tulee mahakin kipeäksi. Muista sun refluksi!”
Tunteet: ”Ei se nyt yhdestä patukasta miksikään mene.”
Järki: ”Nyt kyllä olet kunnolla ja otat nyt vaan tuon porkkanan!”
Tunteet: ”Ei kukaan huomaa, jos syön vain puolet nyt ja puolet jätän miehelle tai syön huomenna. Voin syödä tuon porkkanankin.”
Ja lopulta syön patukasta todennäköisesti puolet siinä hetkessä. Ja hetkeä myöhemmin käyn hakemassa sen toisenkin puolikkaan ja kiskon kitusiini. Näin käy erityisesti, jos en ole vahvistanut tuota järkeäni riittävästi. Rakastan marjoja ja hedelmiä, mutta silti ostan nälkäisenä kaupasta ennemmin karkkipussin tai suklaapatukan. Pahimmassa tapauksessa syön ne autossa matkalla. Nälkäisenä kaupassa saan helposti itseni puhuttua ympäri ostamaan karkkipussin tai suklaalevyn banaanin tai hedelmäsalaattitarpeiden sijasta – dippivihanneksista puhumattakaan.
Näin saat tunteet hallintaasi
Syy vaihtelee, millä tätä äärettömän tärkeää valintaa perustelen itselleni: on ollut pitkä päivä, ihan paska keli, väsyttää, ei ehdi mitään ruokaa laittaa, riita miehen kanssa, tuleva dedis töissä… Syitä löytyy aina, jos antaa tuolle tunnepuolelleen vallan. Herkkuja voi hyvin syödä, jos on surullinen mutta myös silloin, jos on iloinen. Ihanaa omaa aikaa tulossa, mitä herkkuja söisin? Hemmottelempa perhettäni tekemällä tällaista herkkua.Ystäviä tulee kylään, teenpä herkkuja oikein riittävästi, ettei vain lopu kesken (ja sitten syön niitä itse seuraavana päivänä, kun oli niin kiva ilta).
Miten tunteet saa hallintaan? En ole keksinyt vielä oikotietä tähän. Olen jonkin verran tutkinut asiaa myös psykologian puolelta ja ihmisen mielen koukeroiden näkökulmasta ja uskon vastauksen löytyvän sieltä. Mitään pikavoittoa ei sieltäkään ole luvassa. Tarvitaan ajattelumallien uudistamista miltei kaikkeen, mikä liittyy ruokaan. Romukoppaan joutuvat isolta osalta myös (lihavassa) lapsuudessa opitut syömiskulttuurin käytännöt sekä kaikki aikuisiällä opitut uudet kujeet. Se ei ole helppo tehtävä vaan vaatii paljon toistoja ja aktiivista toimintaa. Vain tekemisen kautta tämä menee tähänkin kovaan kalloon. Pakko on tässäkin hyvä motivaatio. Haluan tällä hetkellä niin paljon tuohon lihavuusleikkaukseen, että se motivoi. Tavoitteellani on vihdoin selkeät päämäärät ja toivon todella niiden kantavan minut tällä kertaa maaliin asti. Mielen kautta!
Helpommin sanottu kuin tehty. Tsemppiä meille – mielemme kanssa taistelleille. =)