Työpaikkojen viihtyvyys ja motivaatio

googleplex-mountain-view-california-1242979177_full550.jpg

        Googleplex, Mountain View, Kalifornia

           Googlen pääkonttori, sisäpiha ravintoloiden ympäröimänä

 

Mikä merkitys työpaikkojen ja toimistojen viihtyvyydellä ja/tai luovuudella on ihmisten viihtyvyyteen töissä ja motivaation pysymiseen korkealla? Annetaanko arvoa ollenkaan tälle, vai onko ilmapiiri ja viihtyvyys pelkästään ihmisistä ja työkavereista kiinni? Minulla on työelämästä kokemusta sekä Suomesta että Yhdysvalloista, suurin osa kuitenkin täältä, joten vertailu on nyt minulle helppoa ja voin kertoa mikä toimii minulle. Vaikka työpaikan ilmapiiriin vaikuttaakin paljon ihmiset ja heidän asenteensa, kaikki lähtee johtoportaasta ja HR:stä. Miten ja minkälaisia työntekijöitä yritykseen palkataan ja onko yrityksellä tiettyä kulttuuria, josta halutaan pitää kynsin hampain kiinni, sanelee pitkälle myös sen minkälainen ilmapiiri töissä yleisesti on. Työntekijän lojaalisuus yritykselle on työnantajan puolelta ison ja kalliin työn tulos. Olen hyvin etuoikeutettu, että saan tehdä töitä yrityksessä, joka on oivaltanut viihtyvyyden tärkeyden ja miten kauskantoiset seuraukset sillä on. Pääsette seuraavaksi pienelle retkelle kuvakavalkaadin avustuksella työpaikalleni Googlelle, joka sijaitsee Piilaaksossa ja pääsette näkemään millaisessa työympäristössä isoja kuluttajille kohdistettuja päätöksiä tehdään.

 

 

the_offices_of_google_26.jpg

Googlen kaikkilla osastoilla ja rakennuksilla on erilainen sisutus, yhteistä on Googlen värikäs logo seinällä ja Googlen logon värien käyttö sisustuksesta. Yleistä on myös viihtyvyys ja turha nipottaminen on sisustuksesta jäänyt pois, tästä viittaa voimistelupallot, istumasäkit ja jalkapallit. Virikkeellinen ja värikäs ympäristö kokemukseni mukaan todellakin auttaa ajatteluun, kun jos vaihtoehtoisesti toijottelisi pelkkiä tylsiä harmaita seiniä ja nihkeitä huonekaluja.

 

the-inetrior.jpeg

 

google-office.jpg

Koska Googlella ainoat seinälliset huoneet ovat kokoushuoneet, kännyköiden käyttöön  ja puheluihin on omat tilansa, jottei häiritse työkavereita. Tässä muutama esimerkki puhelinkopeista, jossa voit käydä rauhassa puhumassa puhelusi. Tai vaihtoehtoisesti pitää minipalaverin!

 

4.jpg

Toimistot ovat avonaisia ja eri rakennuksissa toimistot ovat hyvinkin erinäköisiä, kyllä valoisassa toimistossa mielellään tekee töitä ja ajatus kulkee, eikö vain!

 

2.jpg

 

slide-back-down.jpg

Hauskuutta ja rentouttavia hetkiä täytyy töissäkin olla, vaikka ne hetket kestäisivätkin vain tuokion. Eikö ole mukavampaa tulla yläkerrasta alasa liukumäkeä pitkin, kuin tulla portaita alas? :) 

 

keyimg20080904_9652204_2.jpg

 

google_work_environment4.jpg

Oma työpiste ei tarkoita sitä, että siinä tarvitsee koko päivää istua, tilat ovat vapaita ja kukaan ei pistä pahakseen jos päädyt istumaan ja tekemään töitä mukavammassa asennossa. Google on lisäksi koiraystävällinen yritys ja kaikki hyvinkäyttäytyvät koirat ovat tervetulleita töihin mukaan!

 

5_full.jpg

Lukuisten ravintoloiden lisäksi joka rakennuksessa on useita mikrokeittiöitä ja orgaanisia ja suht’ terveellisiä eväitä on tarjolla pitkin päivää. Google +10 kiloa on monelle tuttu juttu :)

 

david-beckham-google-headquarters-05.jpg

 

2008_0523_rice_bh_m.jpg

Saamme ajoittain vierailulle useita alansa huippuja, jotka tulevat haastatteluun ja Googlelaiset saavat esittää kysymyksiään vieraille. 

 

Vietämme suuren osan elämämme aikana toimistoissa tekemässä töitä ja olen huomannut mikä ero viihtyisällä ja virikkeellisellä työympäristöllä on ihmisiin ja heidän työpanokseensa. Töissä viihtyy ja siitä selvästi yritys hyötyy, siksi yritykset panostavat työntekijöihinsä ja heidän hyvinvointiinsa ihan eri tavoin nykyaikana. Jos haluat nähdä lisää kuvia Googlelta, googlaa ”Google offices Picasa”.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Työ
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.