Väliaikatietoja

Missä mennään

Noin 1,5 kuukautta takana elämän muutosta. En ole saanut aikaisemmin aikaiseksi kirjoittaa tänne, että kuinka menee. Mutta nyt kirjoitan, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Eli helmikuun puolessa välissä aloitin ruokavalion muutoksen ja siirryin vhh ruokavalioon. Miellän itseni ehkä hyväkarppaajaksi, en pidä hiilareita ihan ketoositasolla. Eron olossa huomasi jo viikon jälkeen! Turvotus alkoi laskea ja nesteet lähti liikkeelle. Paino on tippunut tasaisesti alaspäin. Lähtöpaino oli 11.2 85 kg. Tänä aamuna päästiin jo 78,8 kg aamupainoon 🙂 eli pudotusta tähän mennessä 6,2 kg! Oon ollu tosi tyytyväinen tähän ruokavalioon, ei tartte nälässä kituuttaa ja sokerikoukusta on päässy hyvin eroon. Olen pitänyt pari hiilaripäivää, muun muassa tuli syötyä viikonloppuna itse tehtyä pitsaa ihan normaalipohjalla. 

Muutamat tutut on jo sanonu, että varsinkin kasvoista huomaa eron 🙂 ja tällä hetkellä olenkin ihan normaalipainoinen. Toki tavoitteeseen on vielä se vajaa 4 kg matkaa, mutta ehkä sen saavuttaa vielä kesään mennessä 🙂 suosittelen lämpimästi kokeilemaan vhh ruokavaliota. Itse en ole lisännyt kauhiasti rasvaa, mutta en ole sitä rajoittanutkaan. Suurin ero on ollut perunan,  pastan, riisin ja leivän poisjättö. Tein itselle lupauksen, että kun painan alle 80 niin saan syödä tummaa ruisleipää palan päivässä ja samoin tosi tummaa suklaata. Nyt olen ollut muutama viikko jo siinä painossa ja pari kertaa maistanut näitä herkkuja 🙂 

Koitan jatkossa päivittää useammin blogia ja kertoa vaiheista! 🙂

suhteet oma-elama terveys liikunta