Miten saisi itseään niskasta kiinni? 

Minkälaisen ryhtiliikkeen sitä osaisi tehdä, jotta saisi taas perseensä tonne lenkkipolulle? Siis ihan pienenkin liikkeen. Tällähetkellä se on niin kaukainen ajatus joku ulos meneminen.. Lenkille, minä. Ei onnistu. 

Miten sille mielelle sais sanottua, mutta kun nyt ois pakko. Miten sen saa vaan tehtyä? Siis kyllähän mun pitäis se tietää.. Siis todellakin pitäis tietää. Koska vuonna 2013 mä tein sen ryhtiliikkeen, et nyt hei! 

Mut, miks mä en nyt saa sitä tehtyä? 

Vuonna 2013 päätin vaan et nyt mä liityn jollekin salille ja rupeen tähän. Liityin suberdiettiin ja noudatin ohjeita pilkun tarkasti. Nyt mulla ois ne ohjeet vielä talella ja ois vielä uudemmatkin, sen lisäksi mulla on myös martinan ohjeet. Ohjeet ja oma tietotaitoo on, mut ei sitten millään meinaa nyt lähtee. 

Eikä se oo halusta kiinne, siis mä haluisin olla laihempi. En langanlaiha, en missään nimessä. Vaan olla terve. Siis tuntee itseni terveeksi ja kauniiksi. Ja mä haluisin alkaa laihduttamaan, mut joku nyt sanoo et ei kannata. 

Välillä syytän itteeni, etten saanut pidettyy laihduttamaani pois, vaan raskauden myötä annoin sen kaiken tulla takaisin. Ja nyt elän sen kanssa. Ja en todellakaan aijo odottaa 6 vuotta et alan pudottamaan ”raskauskiloja”, niinku odotin ensimmäisen kohdalla. 

Olen aina ollut lihava, olin silloinkin laihdutettuanikin lihava, mutta paljon enemmän olin tyytyväinen itseeni. Osasin rakastaa itseäni sellaisena, kuin musta tuli. Rakastin sitä miten toiset ihmiset kehu, että kuinka hienosti olin tehnyt. Nyt tunnen ne katseet selässä, et tohon se sit meni…. Ajatteleeko ne niin? Kuka titeää, niin mä sen tunnen. 

Kuka osais auttaa mua, niin että se ei maksais maltaita? Siis personal treinerit kun maksaa ihan sikana. Siis todella paljon. Ja en oo vielä edes halukas palamaan salille, voisin mennä jonnekin ryhmäliikuntatunnille, mut itse salille meneminen on liian korkea kynnys. Aina kun menin salille ennen, ajattelin et kaikki kattoo, et mitä toi läski tekee täällä.. No, mitäpä mä siellä tein, koitin antaa itselleni terveyttä. Jotkut kai oikeesti miettii, et mitä me läskit tehdään jossain salilla, lenkkipolulla tms. Mut oikeesti, kai me ihan tosissaan yritetään. 

Mut joskus se ytittäminen on vaan vaikeea. Varsinkin jos sen saa tehdä ihan yksin. Kuinka monella on joku joka tukee tollasella hetkellä? En mä tie, kyl mä ehkä saisin tukea jos rupeisin. Mut jos sä et saakkaan, ni kuinka kauan sä jaksat yksin yrittää.. Se vaatii todellista sisua. 

Viimekerralla tein kaiken yksin. Ei mulla juuri ollut tsemppaajaa, et hei nyt mennään lenkille tai salille. Se kaikki tahto piti kaivaa mun pääkopasta. Joo sii oli mulla ehkä yksi todellinen tukija. Mun PT, Anne-Mari . Ihan paras tyyppi. Ja jos se olis ollu joku muu sieltä salilta, ni ei ois onnistunut. Olen kiitollinen hänelle kaikesta mitä se sai mut tekemään. Ja jos se nyt sanois mulle, et sä pärjäät kyllä jos alotat uudestaan. Ni se ehkä vois olla jokin pilkahdus mun ajatusmaailmassa. Mut ajatteleeko sekin ehkä, et pilasin kaiken sen työn jonka tein vuodessa. Pudotin vuodessa painoa 37kg ja annoin sen kaiken valua pois? Raskaus aika toi sen kaiken takaisin.. 

Kumpa olisin hoitanut sen paremmin. 

Miten sä auttaisit sellaista ihmistä joka on tässä tilanteessa tai jos sä olisit tässä tilanteessa, miten toivoisit että sua autettais? 

Miten sä psyykkäisit itseäsi yrittämään uudestaan?