Kun mä olin Jimin kanssa, mä en pelännyt mitään

Kun mä olin Jimin kanssa, mä en pelännyt mitään. Mä luotin kaiken säilyvän ikuisesti. Oli niin helppoa olla niin luottavainen toista, itseä ja maailmaa kohtaan. Mä ihmettelin, että mitä muut ihmiset itkee ja parkuu ja vaikeilee. Kaikki oli helppoa, ihmissuhde, rakkaus, seksi, raskaudet, synnytykset, yöimetykset, ihan kaikki. Me matkusteltiin pienten lasten kanssa ympäriinsä jollain pienillä rahoilla ja ihmiset, ne ihmetteli, että miten toi kaikki on mahdollista ja meille oli, kaikki mahdollista, kaikki helppoa. Semmoinen asenne itseen ja toiseen ja elämään, että kaikki sujuu, että mä oon onnellinen aina ja rakkaus säilyy.

Minne se meni? Ja minne sen mukana meni se luottamus?

Mä pelkään ihan kaikkea. Pelkään, että mies lakkaa rakastamasta. Pelkään, että se pettää ja satuttaa. Pelkään, etten ole hyvä äiti. Pelkään, etten jaksa. Väsyn, oon epätoivoinen. Itken, osaan itkeä. Se on kai hyvä. Ennen siihenkään ei ollut syytä. Mä pelkään, että mies ei jaksa mua. Tai että en jaksa itseäni. Tai että en osaa nauttia vauvasta. Että pilaan kaiken.

En kai enää niinkään ikävöi sitä vanhaa elämää. Ikävöin itseäni siinä elämässä, sitä millainen itse olin. Haluan olla se ihminen, enkä tietenkään voi, sillä nyt on nyt ja voisinko hyväksyä itseni tällaisena joka nyt olen?

Mä luotin. Luotin niin liikaa yhteen ihmiseen, olin sen yhden ihmisen varassa. Oli me ja muut. Kaikki muut meidän ulkopuolella. Jopa meidän omat lapset olivat meistä erikseen, me oltiin yksikkö. Nyt kohtaan sen, että minä olen vain minä. Mun mies on mun mies ja ihan oma erillinen itsensä. Se ei suojele mua kaikelta, se ei ole siinä joka hetki, se ei nosta mua joka kerta, kun kaadun. Nyt mun pitää itse tietää kuka olen, mitä tunnen, kestää tunteiden tunteminen, kestää erimieltä oleminen. Yksin, kestää yksinoleminen. En ole oppinut sitä aikaisemmin. Pumpulissa, olin pumpulissa. Suojeluksessa olin.

Mä vaadin Jimiltä liikaa. Että se yksi ihminen on mulle ihan kaikkea. Nyt näen Jimin haurauden, herkkyyden. Näen ja haluaisin pidellä, pidellä vaan.

Minä olen yksinkin kokonainen. Olisinpa.