Viime yönä näin unessa vauvan kasvot. Sillä oli hiuksia ja se oli niin kaunis. Siniset silmät. Se oli ihan erinäköinen kun oon aikaisemmin luullut. Jännää nähdä näyttääkö se sille. Tunnustelin vauvaa mahan läpi ja tunsin hänet niin selvästi, asennon, jossa hän oli, koon, muodon. Ja kaipasin niin häntä syliin. Kaipaan jo niin. Olen niin herkkä, en jaksa paljoa. Joonaa kaipaan, hänen lempeyttään ja rauhaansa. Mutta en hänen kovaäänisyyttään, touhotustaan, hermostumistaan, tuohtumistaan ja kiihtymistään. Muserrun ja menen pois tolaltani. Rauha. Olisipa rauha minussa niin, että se ei häiriinny. Ajattelen vauvaa, rauhoitun, keitän kaakaota.