-Sunnuntai Lontoossa alkoi aamiaisella charmantissa Fischer’s kahvilassa Marylebonissa. Paikkaan on haettu 1900-luvun alun wieniläiskonditorian tuntua ja art nouveau sisustus viehätti. Koska halusimme maksimaaliset ilot irti viimeisestä päivästämme saavuimme aamiaiselle jo kello 9. Tuolloin asiakaskunta koostui aamuvirkuista vanhuksista, jotka tervehtivät uusia tulijoita huikkaamalla hyväntuulisesti Morning! Rakastan brittejä.
-Tänään oli kulttuuripäivä, joten aamiaisen jälkeen suuntasimme Tate Moderniin ja äärettömän esteettiseen Matisse näyttelyyn. Syyskuussa loppuva suuri näyttely Matissen kollaaseista oli syy, miksi alunperin päätimme matkata Lontooseen, eikä Monsieur Matisse tuottanut pettymystä – tämä oli yksi inspiroivimmista taidenäyttelyistä, jonka olen elämäni aikana nähnyt. Mahtavan estottomia värikombinaatioita ja sulavia linjoja alusta loppuun. Esillä oli myös prototyyppejä Matissen suunnittelemista papin kaavuista, jotka olivat osa Etelä-Ranskan Vencessä sijaisevan kappelin uudistusprojektia. Olin nähnyt vaatteet vain kuvissa ja livenä ne olivat yksinkertaisesti mindblowing. Kappelissa vieraileminen on to-do before you die -listallani. Toivottavasti papit vielä käyttävät Matissen avantgardistisia kaapuja.
-Tate Modernissa oli myös meneillä venäläisen avantgardetaiteilija Kasimir Malevichin näyttely, joka oli sekin äärimmäisen kiinnostava, eteenkin historiallisen kontekstinsa puolesta. Malevich kehitteli suprematismiksi kutsumansa tyylisuunnan kun Venäjällä kuohui vallankumous, ja hän uskoi vahvasti abstraktin, geometrisistä muodoista koostuvan, tyylinsä toimivan uuden valtion ja ideologian kielenä. Mutta eihän kansa ymmärtänyt mustien neliöiden päälle, ja kun Stalin nousi valtaan Malevichin abstraktiot miellettiin liian kokeellisiksi ja elitistisiksi, ja hänen oli pakko palata perinteisen esittävän taiteen pariin. Voi parkaa. Malevichin Mustasta neliöstä tuli maailmanlaajuisesti 1900-luvun avantgardetaiteen myyttinen symboli, vaikka sitä ei pystynyt konkreettisesti näkemään missään, koska se vietiin piiloon Stalinilta 30-luvulla ja uskallettiin pistää näytille uudestaan vasta 80-luvulla. Huikeaa.
-Museoextravaganzan jälkeen kävimme vielä myöhäisellä lounaalla suosikkipaikassani ever; espanjalaisia herkkuja tarjoilevassa viinibaarissa Fernandez & Wells:issä Sohossa. Kun asuin Lontoossa yksi mielipuuhistani oli käydä kyseisessä paikassa aperitiivillä ja nauttia lasillinen kuivaa sherryä ja pala juustoa. Olin erittäin onnellinen istuessani pienen ravintolan nurkkapöydässä fino lasillisen ja juustolautasen ääressä. Elämäni täydellisimpiä hetkiä. Muita hyviä naposteltavia ovat pimientos de padrón, boquerones ja Cecina de León -kinkku. Mikäli matkaatte Lontooseen käykää hyvät ihmiset täällä.
Kulttuuripäivän asuksi olin valinnut Rodebjerin housut, A.P.C:n valkoisen neuleen sekä Palmgrenin korilaukun. Hiustyyli oli uuden skarpimman minäni mukaisesti tiukalla nutturalla.
