That 70s style

farrah_fawcett.jpg

70-luku obsessioni ei näytä laantuvan. En malttaisi odottaa kesää ja kesägarderoobissani uinuvien printtimekkojen herättämistä talviunilta.

Selailin eilein erästä kuvakirjaa, joka käsitteli kyseistä vuosikymmentä Ruotsissa. Joka kuvassa oli joku protestoimassa, barrikaadeilla tai muuttamassa kollektiiviin. Ihmiset istuivat päiväkausia puissa, jotka oli määrää kaataa, pelastaakseen nuo viattomat luonnonkappaleet. Vaikutti mahtavalta ajalta.

Mutta eihän 70-luku pelkkää idealistista protestointia ollut. Kaikkiin aikoihin mahtuu kirjo eri ihmisiä ja tyylejä. 70-luvulla oli niin aktivisteja, konservatiiveja, discomuotia kuin dekadenttia glamouriakin. Tässä omat suosikkini 70-luvulta, jotka aion muokata tämän kesän tyyliini sopiviksi. 

Yllä skeittaava Farrah Fawcett glamorööseissä hiuksissaan. Hiustyyliä en taida kokeilla, mutta trumpettihousut tulevat olemaan tämän kesän luottohousut. Yhdistän ne valkoiseen t-paitaan tai harmaaseen collegeen toimivan arkiasun aikaansaamiseksi. 

tumblr_lgql7dxf5y1qfm7oco1_500.jpg

Napapaidan next level on uskoakseni tuollainen pieni edestä solmittava toppi. Yhdistäisin sen trumpettifarkkuihin, kuten neidit yllä – mikä täydellinen party-looki! Mainitsemassani kirjassa oli myös naisia, jotka heiluivat bileissä bikinitopissa ja leveälahkeisissa housuissa. Tätä aion kokeilla kuumana kesäpäivänä puistopiknikillä. Jodie Fosterillakin oli Taxi Driverissä samanlainen pikkutoppi. Se toimii siis myös mikrosortsien kanssa mikäli sattuu olemaan uskaliaalla tuulella.

500full.jpg

Päähäni aion solmia silkkihuivin Hermèsin huivinsolminta tutorialin mallin mukaan. Muun vaatetuksen aion huivipäivinä pitää melko simppelinä, ettei lopputulos ole aivan liian Coachella. Tänä kesänä lookini tulee nimittäin olemaan hieman enemmän glamorous, ( I wish ), kuin flower power. Jackie Kennedy näyttää alla, miten huivi yhdistetään aurinkolaseihin. 

hermes-scarf-03.jpg

jackiekennedy.jpg

Tämän lisäksi kaikki villit kuviot päästä varpaisiin kiehtovat. Alla olevien mekkojen mallit eivät ole ihan spot on (liian korkeat kaulukset minun makuuni eivätkä puhvihihat tunnu ajankohtaisilta), mutta jos nuo olisivat hameita ne olisivat täydellisiä. Saisivat kaverikseen valkoisen rennon kauluspaidan, jonka hihat olisi kääritty ylös ja jossa olisi aika monta nappia auki.

f10e85df72aacdfdf4aea91bb4cfa468.jpg

 

 

Muoti Trendit

Kulttuurisunnuntai

709ce36d7b6c1e4dfc202c3dd57b4e898b9f7dc4.jpg

Sunnuntain kunniaksi ajattelin jakaa killerin kulttuurivinkin: käykää kurkkaamassa sveitsiläistaiteilija Jean Tinguelyn (1925-1991) koneveistoksia (taidetermein kineettistä taidetta) Amos Andersonin museossa.

Tinguely on tämänhetkinen suosikkitaiteilijani, hänen teoksensa ovat samalla erittäin viihdyttäviä ja deepejä. Tinguely teki hyödyttömiä koneita, jotka pitävät hurjasti ääntä ja liikkuvat päämäärättömästi saamatta mitään aikaiseksi. Tinguelyn väkkyrät ikään kuin pilkkaavat koneita kääntämällä päälaelleen koko koneiden idean, eli maksimaalisen hyödyn saavuttamisen.

tinguely_cyclograveur_mail.jpg

Itse koin koneiden hyödyttömyyden erittäin vapauttavaksi, ne inspiroivat irtautumaan ajatuksesta, että kaiken pitäisi olla niin hyödyllistä. Tehokkuuden ja rationaalisuuden ideologia leimaa länsimaalaista kulttuuriamme, eikä vapaa-ajan vietoksi enää kelpaa pelkkä oleminen ja nauttiminen vaan myös off-duty ajan pitäisi olla kehittävää. Kaikkea tehostetaan, esimerkiksi opiskelun pitäisi olla entistä ripeätahtisempaa, jotta työvalmiita kansalaisia puskettaisiin mahdollisimman nopeasti työelämään rahaa takomaan. Tinguelyn koneet sylkevät metaforisesti tätä hyödyllisyyden ideologiaa päin naamaa.

Eräs Tinguelyn kuuluisimmista tekeleistä oli kone, joka tuhosi itse itsensä. Koneen itsemurha oli puolen tunnin spektaakkelimainen performanssi ja taideteoksen tuhoaminen toimii myös muistutuksena kaiken materian turhuudesta – hyvä pointti maailmassamme jossa materialla mitataan ihmisen arvoa. 

Niki1.jpg

Kuvassa Tinguely (joka erään melko huonon Areenasta äsken katsomani dokumentin perusteella vaikutti todella sympaattiselta vanhalta anarkistilta) ja hänen awesome taiteilijavaimonsa Niki de Saint Phalle. Niki ja Jean olivat mahtava taitelijapariskunta ja he tekivät paljon yhteistyötä, kuten liikkuvia suihkulähteitä. Kerrankin artistipari, jotka inspiroituivat toisistaan ja jotka olivat tasavertoisia (tai ainakin vaikutti siltä), yleensähän nainen on aina jäännyt taiteilijaneroksi tituleeratun miehensä varjoon.

Arvostan, että Tinguely onnistui tekemään taidetta, jota voi ihailla tietämättä hänestä mitään, ja joka herättää ajatuksia ilman että on pakko lukea sivukaupalla tekstiä taiteilijan intentioista. Tämä tuntuu nykyään erittäin harvinaiselta yhdistelmältä. Jos ei post-vappu väsymyksessä jaksa pohdiskella liikoja voi näyttelyn nähdä vain esteettisesti kiinnostavana ja viihdyttää itseään katselemalla videota Tinguelystä, joka räjäyttelee teoksiaan Nevadan autiomaassa. Jos haluaa heittäytyä deepiksi Tinguelyn teokset saattavat parhaassa tapauksessa johtaa mieltä avartaviin oivalluksiin elämän tarkoituksesta. Näyttely on juuri niin kevyt tai pohdiskeleva kuin omaan olotilaasi sopii.

Tinguelyn ihmekoneita esillä Amoksessa 26.5 asti, joten pitäkää kiirettä! 

Kulttuuri Suosittelen