Sunnuntain kunniaksi ajattelin jakaa killerin kulttuurivinkin: käykää kurkkaamassa sveitsiläistaiteilija Jean Tinguelyn (1925-1991) koneveistoksia (taidetermein kineettistä taidetta) Amos Andersonin museossa.

Tinguely on tämänhetkinen suosikkitaiteilijani, hänen teoksensa ovat samalla erittäin viihdyttäviä ja deepejä. Tinguely teki hyödyttömiä koneita, jotka pitävät hurjasti ääntä ja liikkuvat päämäärättömästi saamatta mitään aikaiseksi. Tinguelyn väkkyrät ikään kuin pilkkaavat koneita kääntämällä päälaelleen koko koneiden idean, eli maksimaalisen hyödyn saavuttamisen.

Itse koin koneiden hyödyttömyyden erittäin vapauttavaksi, ne inspiroivat irtautumaan ajatuksesta, että kaiken pitäisi olla niin hyödyllistä. Tehokkuuden ja rationaalisuuden ideologia leimaa länsimaalaista kulttuuriamme, eikä vapaa-ajan vietoksi enää kelpaa pelkkä oleminen ja nauttiminen vaan myös off-duty ajan pitäisi olla kehittävää. Kaikkea tehostetaan, esimerkiksi opiskelun pitäisi olla entistä ripeätahtisempaa, jotta työvalmiita kansalaisia puskettaisiin mahdollisimman nopeasti työelämään rahaa takomaan. Tinguelyn koneet sylkevät metaforisesti tätä hyödyllisyyden ideologiaa päin naamaa.

Eräs Tinguelyn kuuluisimmista tekeleistä oli kone, joka tuhosi itse itsensä. Koneen itsemurha oli puolen tunnin spektaakkelimainen performanssi ja taideteoksen tuhoaminen toimii myös muistutuksena kaiken materian turhuudesta – hyvä pointti maailmassamme jossa materialla mitataan ihmisen arvoa. 

Kuvassa Tinguely (joka erään melko huonon Areenasta äsken katsomani dokumentin perusteella vaikutti todella sympaattiselta vanhalta anarkistilta) ja hänen awesome taiteilijavaimonsa Niki de Saint Phalle. Niki ja Jean olivat mahtava taitelijapariskunta ja he tekivät paljon yhteistyötä, kuten liikkuvia suihkulähteitä. Kerrankin artistipari, jotka inspiroituivat toisistaan ja jotka olivat tasavertoisia (tai ainakin vaikutti siltä), yleensähän nainen on aina jäännyt taiteilijaneroksi tituleeratun miehensä varjoon.

Arvostan, että Tinguely onnistui tekemään taidetta, jota voi ihailla tietämättä hänestä mitään, ja joka herättää ajatuksia ilman että on pakko lukea sivukaupalla tekstiä taiteilijan intentioista. Tämä tuntuu nykyään erittäin harvinaiselta yhdistelmältä. Jos ei post-vappu väsymyksessä jaksa pohdiskella liikoja voi näyttelyn nähdä vain esteettisesti kiinnostavana ja viihdyttää itseään katselemalla videota Tinguelystä, joka räjäyttelee teoksiaan Nevadan autiomaassa. Jos haluaa heittäytyä deepiksi Tinguelyn teokset saattavat parhaassa tapauksessa johtaa mieltä avartaviin oivalluksiin elämän tarkoituksesta. Näyttely on juuri niin kevyt tai pohdiskeleva kuin omaan olotilaasi sopii.

Tinguelyn ihmekoneita esillä Amoksessa 26.5 asti, joten pitäkää kiirettä!