Juhannustaiasta takaisin arkeen

En voi kuin huokailla mennyttä juhannusta… Toisaalta teki päälle niin hyvää lähteä pois arjen kuvioista ja ottaa pitkästä aikaa harppaus ihan kunnon festaritunnelmaan. En edes muista koska viimeksi moisesta olisin saanut nauttia. En tosin ole varma nautinko täysiä nytkään, sen verran itselläni näemmä on korkea itsesuojelumuuri ja estoja. Väliin kirosin lähtöä, väliin revittiin rikki taas haavoja ja väliin olin onnellinen. Mutta pääasiassa reissusta jäi hyvä maku.

Joka tapauksessa kämppiksen kanssa sinne mentiin perjantaina, kun päivän liput oli kerran hankittu. Lupasin lähistöllä asuvalle työkaverillenikin kyydin samoille festareille. Oman jännityksensä, ainakin minulle, toi edellisessä postauksessa mainittu deitti, joka ei näemmä kaunista puhetta uskonut ja edelleen pommitti viestein ja jopa soitoin, että varmasti törmäisimme festareilla. Minä kun en saanut asiasta kämppikselle mitenkään kerrottua, niin tämä söi itseäni sekä henkisesti että ne viestit ja soitot stressasi.

Kun pääsimme festaripaikkakunnalle, auto oli tarkoitus jättää tuttumme pihaan ja jatkaa siitä matkaa tutun kyydillä alueelle. Mutta näinhän ei sitten asia mennyt. Työkaveri otti autossa sen verran pohjia, että oli perillepäästyämme melkoisessa kunnossa. Tuttumme päätti siinä samalla, että olisi parempi ehkä kävellä festarialueelle, kun matkaa oli alle 2 km. Ja samalla kämppis sai soiton omaan puhelimeensa, jossa toiset kaverit pyysi häntä ensin omille kämpilleen. No eipä siinä, lähdin tutun saattelemana käppäilemään, työkaveri jäi johonkin matkalle aitaa pitelemään pystyssä. Vituttihan se yksin olla alkuun festarialueella, varsinkin kun aloitusmusiikit eivät olleet ihan sitä ominta suosikkiani ja olin selvinpäinkin. jotenkin tuntui etten vain kuulu tuonne alueelle.

No olipa siinä sitten aikaa puhua puhelimessa tämän nettideittituttavan kanssa. Hän oli kovin pettynyt etten tullut ensin hänen luokseen grillaamaan, koska hän olisi halunnut esitellä minut ystävilleen… Ihan kysymättä minulta. Ja tässä vaiheessa, kun olimme tosiaan nähneet vain kahdesti. Hän oli matkalla alueelle ja halusi kovin jutella asiasta kanssani kasvotusten. Koska jotenkin oma mieliala oli hieman kypsä ja apaattinen, ja kämppis muiden kaverien kanssa vielä ties missä, menin sitten lupaamaan näkemisen… En tiedä mikä takaa-ajatuksena oli, mutta tyyppi alkoi ostelemaan minulle juomia. Mikään hirveä hinku ei itsellä ollut juoda, mutta jotenkin ajattelin, että kerrankin voisi heittäytyä vapaalle. Ja päähänhän se kolahti muutaman lonkeron ja snapsin jälkeen, ikävä kyllä. Tosin se sitten hieman sai itseä paremmalle festarituulelle. Tulipa sitten lähdettyä sen deitin kanssa jopa yhtä hyvää bändiäkin katsomaan enkä kyllä sitä kadu, en nimittäin hetkeen muista tanssineeni ja laulaneeni minkään bändin mukana kuten nyt. Ja deitin ajatukset kävivät vähän selkeämmiksi minulle, kun eräs toinen miespuolinen katsoja erehtyi halaamaan minua siinä yhden biisin päätteeksi, vähän kiitokseksi siitä, että tavallaan tanssimmekin biisin ajan yhdessä. Deittini oli heti nyrkit pystyssä.

Hiipsimme siitä sitten hieman sivummalle juttelemaan, kun bändi oli lopettanut keikkansa. Ja taas minulle kannettiin juomaa nokan eteen. Siinä vaiheessa oma olo taisi vain olla sellainen, etten enää jaksanut välittää humalatilastani, vaan ehkä halusinkin lisää. Aika suoraan mielestäni sanoin etten tosiaan ole etsimässä varsinaisesti uutta parisuhdetta, kämppis on minulle erittäin rakas ihminen, joka toivottavasti aina tulee kuulumaan elämääni tavalla tai toisella (vaikka meistä ei pariskuntaa voi ikinä tullakaan) ja minä inhoan mustasukkaisuustaipumiksia, jossa heti ollaan toisia niittaamassa. Olimme luultavasti jutelleet jonkin tunnin ajan asioita selväksi, kun yhtäkkiä kämppis ja yhteiset tuttumme piirittivät minut. En kyllä ymmärrä miten edes löysivät minut tuolta. Tilanne oli kovin kiusallinen, tavallaan halusin pois paikalta fiksusti ja kohteliaasti, mutta toinen osa minusta, se humalainen osa ehkä, salaa hykerteli tilanteelle. Ja siihenhän se päättyi, että kämppishän alkoi suudella minua suoraan deittini edessä ja deittihän vastasi siihen juuri sillä mustasukkaisuudella kuin aiemminkin. Tappelua ei onneksi syntynyt, itsekin ilmoitin, että se oli nyt tässä, lähden kaverieni kanssa, koska heidänhän takia olin myös paikalle tullut. Minulle ainakin nämä kaverit ovat niin tärkeitä, että menevät yhden deitin ohi puhtaasti. Ja niin siinä lähdettiin pois paikalta porukalla deittini jäädessä taakse.

Illan mittaan puhelimeni piipitti muutamia kertoja sekä viestejä että puheluita, kiitos jätetyn deittini, en jaksanut edes viestejä avata ja luurin taisin lyödä korvaan sanottuani, että ehkä jutellaan asioista selvin päin, kännissä minä en puhu ja jos valitsemaan joudun, on se kämppis, piste. Illan loputtua lähdettiin sitten vielä pienimuotoisille jatkoille yösijaamme yhdelle kaverillemme ja tietysti sitä tequilaa piti vähän ottaa lisää. Kämppis sai päähänsä mennä tarjoilemaan tequilaa myös kadulle täysin vieraille ihmisille, kun minä suorastaan sammuin yösijan sohvalle.  Jossain vaiheessa aamuyötä havahdun, kun kämppis tulee myös sisälle. Ja jotenkin vain tilanne taas lipesi käsistä ja päädyimme samalle sohvalle…

Puolen päivän aikaan herätessäni hiipsin varovasti toiselle sohvalle ennen muiden heräämistä selkäkipuisena ja Roope Salmisen biisin soidessa päässä. Aamyöllä kadonneet vaatteetkin onneksi löytyy matkalta. Puhelimeen on tullut jätetyltä deitiltä uhkaus kämppikselleni ja minulle joku toinen viesti jonka jätän tylysti lukematta laittaen kaikki mahdolliset estot päälle. Miehet kun heräävät, he jatkavat suurin piirtein siitä mihin eilen jäivät eli korjaussarjaa kuluu. Itse koitan hörppiä vain vettä ja kolaa. Hiljalleen jengiä alkaa ilmaantua kämpille ja meno jatkuu. Käydään syömässä kebabit ja mietitään mistä saadaan vielä liput samalle illalle, josko jäisimme sittenkin vielä toiseksikin yöksi juhlimaan. Minun valittaessa heikkoa oloa edelleen, eräs toinen kaverini vie minut toisille jatkoille, jossa minulla on mahdollisuus kokeilla bongista hengittämistä elämäni ensimmäistä kertaa, jos se helpottaisi oloani. Tuurillani se ei tietysti ensimmäisellä kerralla vaikuta mihinkään, mutta uusinta tuntia myöhemmin sitten kolahtikin. Ja vaikka olikin eka kerta, niin saa olla myös viimeinen… Ja en voi kuin kiittää kämppistäni, joka piti minusta huolen ja varmisti jatkuvasti kuntoni tuoden vettä ja karkkia sekä etsien hyvän istumapaikan, kun selkäkipuni alkoi myös muistuttamaan olemassaolostaan myöhemmin.

Sen illankin festarit tuli nähtyä loppuun, jatkot oli vähän kuivemmat, joten siirryimme kämppiksen ja taas yhden tutun kanssa baariin, tosin ihan itse vesilinjalla edelleen. Aika yllättäen keskustelu miesten kesken meni eroihin ja tunneasioihin, kuuntelin aika hiljaisena vieressä, kun kämppis selittää tutullemme, että hän odottaa elämäänsä naisihmistä, joka nostaisi hänet ylös suosta, kun minä se en valitettavasti ole. Ja samalla itse tekisi mieli huutaa, että sellaista ihmistä ei ole, jokaisen on tehtävä se itse. Se toinen ihminen on siinä vain se bonus ja ehkä syy nousta, mutta se matka jokaisen on itse tehtävä. Mieleen tulee niin, kuinka kämppis yritti jo helmikuussa hokea, kuinka minun olisi tehtävä itsestäni hänelle tärkeä ja kuinka intin vastaan, että en osaa tekemellä tehdä, vaan hänen pitää hyväksyä minut tällaisena kuin olen.

Valomerkin jälkeen lähdemme valumaan ulos ja kohti autoa, jossa on sekä petitarvikkeet että juomat. Koska siihen kellonaikaan on kulunut jo 24 tuntia edellisestä alkoholistani ja muutenkin olo on täysin selvä (hieman ehkä vain väsynyt), päätämme kämppiksen kanssa lähteä kohti kotia. Ja ajomatkalla me puhumme. Hän varovasti kysyy viime yöstä näkikö hän unta vai tapahtuiko jotain. Myönnän, että tapahtui. Hän kysyy satuttiko minua jotenkin. Ja minä kiellän. Ei se teko sattunut, mutta sitä en tule paljastaneeksi paljonko psyykkisellä puolella se sattui. Totean vain, että tarpeet ne on minullakin ja hän naurahtaa, että eipä hän tainnut siinä kunnossa ihan niitä tarpeita taaskaan tyydyttää. Jostain syystä kun meidän hetket ovat olleet enempi ja vähempi epäonnisia, ja ne harva onnistunut kerta aikamoista ilotulitusta, jota on vain jäänyt kaipaamaan. Mutta toisaalta olen tyytyväinen, että tuli taas puhuttua. Ja joitakin asioita saan jopa ääneen sanottua, selvinpäinkin. Kuten sen, että hän tunnustaa kuulleensa jo tuon deittikokemukseni vahingossa ja minä myönnän halunneeni jonkinnäköistä huomiota, kun en muuten sitä saa. Jonkun verran tuli muita satuttavia asioita taas esille, mutta ulospäin en suostu niitä näyttämään. Kotiin päästyämme aamun varhaisina tunteina pääni huutaa häntä viereeni, edes vain niin, että saisin nukkua toisen lähellä, mutta suuni pysyy visusti kiinni. Kiitän vain häntä reissusta, koska minulla oli myös hauskaa ja molemmille teki taatusti hyvää päästä irti normaalista arjesta.

Iltapäivällä herätessämme arki palaa ja olemme taas vain kämppikset. Hän lähtee viikoksi pois asioilleen ja minä pyydän soittamaan, jos tarvitsee jotain tai haluaa tulla kotiin. Se puolikas sydämeni itkee ikävää, vaikka järki sanookin, että näin on parempi. Tyhmä, tyhmempi minä.

Suhteet Oma elämä Rakkaus