Koska kämppis on ollut pois nyt useita päiviä, on ollut aikaa itselle ja ihan hyvä syy laiskotella, kun töistäkin on ollut vapaata. Kämppä on kieltämättä hieman räjähtäneen näköinen ja nurmikko leikkaamatta. Ja tietysti aamuisin olen tavasta keittänyt sen pannullisen kahviakin, jotenkin ikävöintiäni helpottaakseni. Aikani kuluksi avasin myös pitkästä aikaa Tinderin sekä erään treffisivunston tunnarini, jotka aiemmin laitoin hetkeksi jäähylle. Yhden yön vietin hulvattomien viestien parissa naureskellen miten jotkut ovatkin netissä aivan kahjoja.

Eilen Tinderissä yllättäen yksi match kysyi lähdenkö syömään hänen kanssaan ja yllytyshulluna vastasin myöntävästi. Ainoa ongelma oli, että kyseinen henkilö olisi halunnut hakea minut, mutta edellisestä kokemuksesta viisastuneena ilmoitin, että minulla on käytössäni kyllä omakin auto. Sovimme sitten tapaamisen huoltoasemalle n. puolen tunnin ajomatkan päähän. Oli muuten valmistuessa hieman hymyilyttävä tilanne, kun huomasin yllättäen kaulani toisessa syrjässä himmeän ”mustelman”, ilmeisesti pieni muisto juhannusperjantain tapahtumista kämppiksen kanssa… Onneksi sen sai näppärästi meikillä ja pitkillä hiuksilla piiloon.

Huoltoasemalla minua oli vastassa ihan kiva ja kerrankin pitkä kaveri (jostain syystä olen onnistunut tähän asti saamaan lyhyitä miehiä vastaani). Ihan asiallisen oloinen, fiksu ja kohtelias. Mutta kun vain ei synkkaa, niin ei synkkaa. Ei hän ulkonäöllisesti mikään paha ollut, mutta ei herättänyt minussa myöskään mitään kiinnostusta. Kävimme kuitenkin ihan ravintolassa syömässä äärettömän hyvän kala-aterian meren rannassa sijaisevassa ravintolassa ja puhuimme elämästä, ammateista, arkkitehtuurista, nettideittailusta ja vaikka mistä. Vaihteeksi ihan kiva järkeviäkin juttuja keskustella ilman minkäänlaista painetta tunne-elämän puolella. Ja ehkä juuri tällaista haluaisinkin lisää, en ahdistavaa parisuhdepainetta, kuten edellisen nettideitin kanssa, vaan ihan kaveripohjalta käydä väliin ulkona ja olla rentoutunut. Erotessamme kolmisen tuntia myöhemmin halasimme ja totesimme molemmat, että vaikka kumpikin on mukavia ihmisiä, meillä ei tule synkkaamaan, ja toivotimme toisillemme hyvät jatkot.

Illemmalla jouduin hieman pysähtyä miettimään mitä oikein haluan. Tinder on minulle erittäin vaikea sovellus siinä mielessä, että harva miespuolinen kiinnostaa pelkällä ulkonäöllään. Tunnen itseni erittäin valikoivaksi ja omia kriteereitään on vaikea alentaa. Kun todellakin on tällainen keski-ikäinen, yli nelikymppinen, miestarjonta ei kovin huippuluokkaa enää ole. En kuitenkaan koe mitenkään henkisesti olevani valmis tapailemaan mitään vanhukselta näyttävää, kaljua, kaljamahaista miestä, vaikka en itse olekaan mikään missimittainen.

Toiselta nettideittisivustolta taas saan naintitarjouksia jopa varatuilta, ilman kuvaansa esiintyviltä. Nämä ohitan täysin vailla huomiota. Mutta muutama tykkäys on tullut myös minua huomattavasti nuoremmilta ja ne ovat pistäneet jopa hymyilyttämään. Yhden tällaisen kanssa viestittelinkin hetken aikani kuluksi, koska aiheenamme oli seksi ja sen erilaiset muodot. Pääasiassa juttelimme dominoinninsta ja alistamisesta, ehkä hän etsi vanhempaa dominaa, jollaista minusta ei valitettavasti kyllä saa edes esittämällä. Mutta muutoin aikalailla saanut tehdä viestittelijöille selväksi etten ole hakemassa vain seksiseuraa enkä tapailemaan parisuhteenkaan merkeissä ihan ketä vain epätoivoisena. Tietysti näemmä kysyntääkin voisi olla ihan puumanakin, mutta eipä minusta siihen nyt ole.

Ehkä kaikkein yllättävin viesti tuli yli 60-vuotiaalta, jossa varovasti kysyi onko liian vanha ja lähtisinkö hänen kanssaan teatteriin. Siinä sai hetken miettiä kohteliasta vastausta, että kyllä, en halua ihan noin vanhaa ja profiilissani onkin ikäraja, joka hänet rajaa pois. Enkä osaa kuvitella itseäni ihan teatterissa liki edesmenneen isäni ikäisen henkilön kanssa, ihan niin kultturelli en ole. Tässä on kyllä sanottava, että vaikka exäni onkin minua kymmenisen vuotta vanhempi, hän ei edelleenkään näytä ikälopulta. Vai onko se niin, että silmäni tottui vuosien varrella hänen vanhenemiseensa eikä pitänyt sitä pahana. Mutta epätoivoiselta näyttää löytää silmäämiellyttävä kaveri enää tässä iässä, karu fakta.

Kotiinajomatkalla tältä vaihteeksi kevyeltä (mutta tavallaan turhalta) ruokatreffeiltä ajaessani myös mietin asioita, mistä kämppiksen kanssa juteltiin tullessamme juhannusreissulta. Karu fakta vain on, että hänen olemassaolonsa rajoittaa omaa sosiaalista elämääni. En kuitenkaan vain kykene heittämään hänelle hyvästejä, koska puolet tunteistani kuuluu kyllä hänelle ja salaa toivon, että hän jonakin päivänä tekisi sen oikean aloitteen minua kohtaan, jolloin ehkä uskaltaisin vapauttaa koko tunneskaalani. Häntä voisin kutsua kyllä tällä hetkellä Friend With Benefitsiksi. Ja oma periaate on ettei kaveria jätetä. Tiedän ja sisäistän, että hän tulee minut jonain päivänä jättämään, viimeistään kohdatessaan jonkun toisen naisen, mutta silti toivon vielä tilanteen päätyvän toisin. Minusta ei kuitenkaan tällä hetkellä ole häntä passittamaan matkoihinsa kenenkään muun takia. Siksipä minun pitää olla reheellinen kaikille deittikumppaneilleni hänen olemassaolostaan. Ja arvatenkin se sitten rajoittaa kumppanien löytymistä. Harva ulkopuolinen edes ymmärtää tätä meidän erikoista järjestelyä. Kuullostaa se omaankin korvaan äärettömän typerältä: ”Hei, olen middleacrisis, yh-sinkku, mutta luonani asuu hieman nuorempi miespuolinen henkilö (lapseni lisäksi), jota omalla tavallani rakastan ja näemmä väliin harrastan petipuuhiakin, ja tämä sinun on deittikumppaninani hyväksyttävä…” Kyllä siinä vielä monen leuka loksahtaa ja tulen taatusti jäämään vailla seuraa. Mutta toisaalta asiasta oli kämppiksen kanssa helpottavaakin puhua, että en voi jäädä tähän tilaan vain odottamaan ensin hänen paranemistaan, koska kaipaan myös toisen ihmisen läheisyyttä, elämää kodin ulkopuolella. Ja toisaalta tämä nettideittailu on itselleni osoittanut sen, että enemmän olen hakemassa mukavia kavereita piristämään elämääni kuin sitä yhtä oikeaa elämänkumppania.

Tänään on vielä tiedossa toiset face-to-face treffit isolla huoltoasemalla. Äärettömän mukava tyyppi, jonka kanssa olen viestitellyt jo hieman kauemmin. Häntäkin elämä, tai lähinnä naiset, on kaltoin kohdellut. Viesteissä teimme jo toisillemme selväksi, että ei haeta kumpikaan varsinaisesti parisuhdetta ja kaverilinjalla ollaan menty jutellen aika lailla kaikesta. Mikään ihannemieheni hän ei ole myöskään kuvista päätellen, mutta kaikkien lukuisten keskusteluviestien jälkeen todellakin haluan nähdä tämän livenä. Tänään ei ole kuitenkaan korkokenkien aika, pituusero kun on taas niin pieni… Ja minun on ehkä aika kertoa totuus omasta tilanteestani ja FWB:stäni. Nähtäväksi jää siis ymmärtääkö hän ja haluaa olla edelleen kaverini.