Yksinäinen arki

Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen edessä ja hienosti alkaa vielä 12 tunnin yövuorolla. Samanlainen vielä viikonloppuna, mutta rahaa se vain tietää. Talo on kovin hiljainen, kun kämppis on nyt omilla reissuillaan. Toki teini-ikäinen lapseni on täällä, mutta eipä toisen aikuisen seura ole sama kuin oma lapsi. Tunnepuolella minulla on hirvittävä ikävä kämppiksen läsnäoloa ja hieman pelkokin siitä tuleeko vielä takaisin. Mutta taas toisaalta on ollut rentouttavaa olla oma itsensä, kulkea puolialastomana tukka sekaisin ja syödä vaikka kylmää makkaraa suoraan jääkaapista, kunhan lapseni vain on saanut lämpimän aterian. Kuitenkin kaiken ikävöinnin ja vapaudentunteen keskellä eilen yönä mieleni melkein teki mennä nukkumaan kämppiksen sänkyyn. Jännä on kyllä ihmismieli.

Ja kaiken ikävöinnin keskellä ostin kämppikselle lipun festareille, jonne kovin puhui haluavansa. Halpa juttu se ei ollut, mutta syön sitten itse vaikka pieniä kiviä ja juon sadevettä, jos vain saan kämppiksen ajatuksia positiivisempaan suuntaan tuolla lipulla ja pysymään hengissä festareita odotellessa. Olin ne rahat kyllä varannut auton huoltoon, mutta sinnitellään nyt vielä hetki, jos vaikka autoon leiman saisi noinkin. Ensi palkasta kun on kuitenkin jo pakko ostaa lämmityspuut talveksi. Ja salaa elän toivossa, että kämppis saisi asioitaan kuntoon ja alkaisi vihdoin saamaan toimeentulotukea, jolloin siitäkin rahasta olisi talouteemme pieni helpotus.

Eilen kävin tosiaan tapaamassa yhtä ihmistä, jonka kanssa olen lukemattomia viestejä vaihtanut. Täytyy kyllä sanoa, että siinä oli mies, jonka kanssa ihan kaikesta oli helppo puhua, joten kerroin myös reheellisesti kämppiksestäni. Vielä en tiedä mitä hän oikeasti ajattelee asiasta. Mutta samalla sain kuulla myös hänen elämänkokemustaan ja menneitä suhteita. Ehkä olemme kaksi rikkinäistä ihmistä. Ja kyllä voisin kyseisen ihmisen tavata uudelleenkin, joten hieman nyt jännityksellä elän tuleeko häneltä vielä viestejä vai säikähtikö minua. Yhtesen ajan löytäminen on myös pieni haaste omien työaikojeni ja hänen lapsiensa yhteishuoltajuuden vuoksi.

Samaan aikaan whatsappiini tuli kyllä viesti jo alkukesästä tapaamaltani Tinder-tuttavuudelta, että koskas lähdetään viihteelle. Ei siinä, asiallisen tuntuinen ja hyvännäköinen kaveri, mutta haluaa enempi vain sänkyseuraa, jota ei minusta vielä ole saanut. Onneksi meilläkin harvoin tuntuu ajat täsmäämään mitenkään. Ja asiaa hieman omalta puoleltani rajoittaa myös se, että meillä on yhteisiä tuttuja, joiden en ehkä vielä halua tietävän asioistani ja menoistani. Niin ja tietysti kämppiksenikin on se suurin rajoitus. En tiedä leikinkö tässä kämppiksen hengellä, olisko parempi antaa vain näiden juttujen olla, kunnes hän tulee parempaan kuntoon vai vielä koittaa vähän puhua tilanteesta ja sanoa, että hänellä on kaikki valta kertoa, jos menen liian pitkälle. Kunpa sitä itse osaisi oikeasti päättää mitä haluaa.

Kämppis muuten kysyi minulta juhannuksen ajomatkalla, että palaisinko exäni kanssa yhteen, jos hän muuttuisi takaisin sellaiseksi, jollaisena olen häntä rakastanut. Tätäkin olen välillä miettinyt. Asioilla on puolensa. Toisaalta kyllä, toisaalta en. Saisin varmaan turvatun, rauhallisen elämän minulle jo tutuissa taloissa ja paikoissa. Saisin paljon rahallista etuutta. Mutta haluaisinko enää sitä elämää, jota elin yli 20 vuotta? En. Jotenkin oma aikani oli niin kypsä häviämään aina muille asioille. Alkoholismi kun ei ollut ainoa syy eroon. Exän firma ja työ oli aina etusijalla. Tuskin koskaan tulen antamaan anteeksi sitä, että kävin yksin synnyttämässä yhteisen lapsemme. Hän vieraili vain kerran sairaalassa katsomassa meitä ja silloinkin liki pakotettuna kesken työpäivän. Ja haluaisinko, että joku rajoittaisi menojani ja valvoisi keitä tapaan? En. En jaksaisi enää sitä kyttäilyä, epäilyä ja muuta. Kyllä tämä polku on nyt kuljettu loppuun, hän tuskin muuttuisi niin paljon, että yhteenpalaaminen olisi mahdollista. Hän tulee ikuisesti olemaan minulle rakas, onhan hän lapseni isä, mutta yhdessä emme voi tätä matkaa enää taivaltaa. Tänään oivalsin, että ehkä kyse tästä kysymyksestä ei ollut se, että kämppis halusi minun tilannetta tietää, vaan hän peilasi sitä omaan tilanteeseensa. Että ottaisiko hänen exänsä hänet takaisin, jos hän muuttuisi.

Mutta aika lähteä kauppaan ja asioita hoitamaan ennen yövuoroa, jossa on taas koko yö aikaa pohtia elämää.