Kapkaupunki

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja pöytävuori piirtyi terävänä ikkunamme, sää olisi tänään suotuisa pöytävuoren valloitukseen. Meille päivä ei valjennut niin aurinkoisena vaan käynnistyi jo aamuyön tunteina puolisoni vatsavaivojen pahentuessa. Hänellä oli jo parina päivänä ollut vatsaoireita, mutta yöllä iski raju todellisuus vasten kasvoja. Tästä ei enää selvittäisi ilman poppamiestä tai lääkäriä. Se oli hyvin selvää, ettemme menisi suunnitelmamme mukaisesti valloittamaan pöytävuorta klo 8, emme Hop on Hop off ajeluille emmekä muihinkaan iltapäiväksi suunnittelemiimme aktiviteetteihin. Päivä kuluisi hotellihuoneeseen tarkasti tutustuen ja toinen meistä tutustuisi erityisesti erääseen pieneen tilaan huoneessamme.

Näkymä hotellihuoneemme ikkunasta

Aamun valjettua saimme tilattua lääkärin, vaikka vakuutusyhtiömme oli sitä mieltä, että lääkäriin pitäisi mennä johonkin heidän sopimussairaaloistaan. Otimme kuitenkin riskin, että maksaisimme lääkärin itse, jos vakuutusyhtiö ei sitä suostuisi kustantamaan. Lääkäri tulikin tunnin kuluttua huoneeseemme ison työkalusalkulta näyttävän kantamuksen kanssa. Työkalusalkku sisälsi mitä erilaisempia tutkimusvälineitä, joIlla hän tutki potilaan perin pohjiin. Mitään vakavaa ei onneksi löytynyt, vaan paraneminen tapahtuisi antibiootin ja desinfiointitablettien avulla. Hän kirjoitti paperilapulle ”reseptin”, jollaista en ennen ole nähnyt. Minun tehtäväkseni jäi droppien haku apteekista epämääräisen paperinpalan avulla, sillä potilaan pitäisi levätä loppupäivä, jotta hän olisi kunnossa seuraavana iltapäivänä.

Oppaamme ei päästänyt minua yksin kipaisemaan lääkkeitä nurkan takana olevasta apteekista, joten suuntasimme yhdessä matkaan. Onneksemme tajusimme kysyä respasta mikä apteekki on avoinna, sillä olihan sunnuntai ja täällä vielä useimmat liikkeet ovat kiinni sunnuntaisin. Respa neuvoi meille tien apteekkiin, ensin ulos ovesta, sitten vasemmalle ja kohta oikealle ja sitten olisimmekin perillä. Ohjeiden mukaan lähdimme matkaan ja ihmeeksemme emme löytäneetkään apteekkia mistään. Kysyimme välillä tietä vastaan tulevilta henkilöiltä ja kadun kulmauksissa olevista kahviloista. Kaikki auttoivat meitä ystävällisesti. Saamiemme ohjeiden perusteella kuljimme kadun kulmasta toiseen ja kaduilta toiselle ja pian olimmekin takaisin lähtöpisteessä. Emme olleet nähneet kuin katujen asukkeja, jotka heräilivät pahvinpaloiltaan ja kaksi naista, jotka yrittivät viedä ”suunnituskaveriltani” repun siinä kuitenkaan onnistumatta. Kännyköitä kukaan ei onneksemme yrittänyt napata, vaikka niillä kulmilla missä liikuimme olisi ollut viisautta pitää nekin pois näkyviltä.Mutta ne oli välttämätöntä pitää esillä, olihan niissä kartat, jotka auttaisivat meidät oikeaan osoitteeseen.

Lähtöpisteeseen saavuttuamme keksimme, että apteekin täytyy olla vastapäisessä kauppakeskuksessa. Ja sieltähän apteekki toden totta löytyikin, mua se ei ollut avoinna. Löysimme kauppakeskuksesta infon, joka opasti meidät jälleen kerran oikeaan suuntaan. Jatkoimme matkaamme ja tulimme jälleen kadunkulmaukseen, jossa olimme jo useasti olleet. Kysyimme jälleen nuorelta mieheltä tietä ja hän osoitti kadun toiselle puolelle, missä apteekki on. Kesti hieman aikaa ennen kuin tajusin mikä ovi oli apteekin, vaikka seinässä olikin selvästi apteekin tuttu risti.

Apteekissa asiointi sujui yllättävän helposti vaikka meitä palvellut mieshenkilö ei saanutkaan lääkärin käsialasta selvää niin, että olisi osannut antaa oikeaa lääkettä tai kirjoittaa purkkiin oikean annostukset. Onneksi toisella meistä (ei minulla) oli lääkärin käyntikortti mukana, annoimme sen apteekin henkilökunnalle ja pian asia selvisi puhelimen välityksellä. Sen jälkeen henkilökunta otti lääkepakkauksista tarvittavan määrän tabletteja, laittoi ne pienempään purkkiin sekä leikkasi painopakkauksessa olevista tableteista sopivan verran irti. Tabletit maksoivat yhteensä alle kolme euroa. Odottaessamme palvelua huomasimme, että apteekista saa ilmeisesti vaihtoehtolääkkeitä ilman reseptiä. Viereiselle tiskille tuli vanhempi naishenkilö, jolla ei ollut reseptiä lääkkeeseen, jota hän kysyi. Hän sai kuitenkin parilla randilla tabuja paperipussiin mukaansa.

Tämän jälkeen poikettuamme vielä ruokakaupassa ostamassa vettä ennen kuin palasimme hotellille. Potilas oli jo huolestunut pitkästä viipymisestäni ja alkanut etsiä minua puhelimen paikannusohjelmalla. Potilas sai lääkkeensä ja minä olin jo aamun varhaisina tunteina tutustunut kaikkiin lähialueen merkittäviin nähtävyyksiin, Green Markettiin, kerjäläisten ja kodittomien sekä huumeiden käyttäjien elämään niin kuin lähialueiden slummeihinkin. Oli aika ottaa yön valvottuja tunteja takaisin ja nukkua tovi sulatellen aamulla näkemääni.

Herättyämme potilas halusi lähteä testaamaan vatsansa vointia kaupungille. Kiertelimme läheisessä kauppakeskuksessa näyteikkunaostoksilla etsien reppuamme suurempaa käsimatkalaukkua tai reppua. Kaikki erikoisliikkeet olivat kuitenkin suljettuina, mutta ikkunan takana näytti olevan sopivia vaihtoehtoja. Kun vatsa kesti näyteikkunaostokset hyvin, päätimme suunnata waterfrontille, missä laukkukauppoja oli kartan mukaan enemmältikin. Hotellin shuttlebussilla matka taittui joutuisasti ja vajaan tunnin kiertelyn jälkeen olimme löytäneet useita hyviä vaihtoehtoja, joista päädyimme trolleyreppuun. Tämän jälkeen palasimme hotellille lepäämään.

Potilaalla oli ollut ennen lähtöämme Kapkaupungissa yksi must kohde, pöytävuori -tosin sillä varauksella, että huono sää voisi äestää vuorelle menon. Alun perin olimme ajatelleet kiivetä vuorelle jalkaisin, mutta luettuamme kokemuksia ja keskusteltuamme oppaiden kanssa, selvisi ettei se olisi viisasta ilman opasta. Tähän on useitakin syitä, sää saattaa muuttua hetkessä ja tällöin vuoren peittää niin sankka sumu, ettei satunnainen matkailija välttämättä osaa palata takaisin. On myös ollut tapauksia, että turisteja on ryöstetty polkujen varsilla. Onneksemme olimme jo edellisenä päivänä luopuneet ajatuksesta kiivetä vuorelle oppaan kalliin hinnan vuoksi. Nyt vuorelle pääsy kuitenkin poltteli potilasta ja niinpä päädyimme ostamaan respaan lippuja. Olimme varanneet käteistä vuorikäyntiin, mutta hotelli pystyi veloittamaan liput vain korttimaksulla. Ratkaisu löytyi helposti, yksi hotellin henkilökunnan miehistä otti rahamme ja kävi hakemassa meille liput läheisestä supermarketista. Tämän jälkeen matkasimme taksilla pöytävuorelle, saimme sovittua matkan puoleen pyydetystä. Istuutuessani takapenkille kuskin taakse, hän otti penkkiä eteen päin, mutta mekanismi ei ollut ilmeisen toimiva, sillä istuin valui nykäys kerrallaan minuun päin ja kun pääsimme pöytävuorelle, jalkatilani oli käynyt varsin ahtaaksi.

Kävelimme vuorella pienehkön lenkin ja ihastelimme maisemia sekä liskoja, joita vilisi ympäriinsä. Auringon paahde sai pian potilaan heikkovointiseksi ja lähdimme pikkuhiljaa takaisin hotellille päin. Huomasin, etten ollut itsekään syönyt sitten aamupalan, joten otin voileivän ja kahvin vielä ennen kuin palasimme alaspäin.

Pöytävuoren lisko

Emme onnistuneet neuvottelemaan taksin kanssa yhtä alhaista hintaa kuin menomatkalla, vaan jouduimme maksamaan 30 randia enemmän, summa, jonka maksoimme oli kuitenkin lähes puolet vähemmän kuin mitä ylhäällä pyydettiin. Päivän päätteeksi kävimme vielä ruokailemassa hotellin ravintolassa, pelkkää keitettyä riisiä ja kaksi paahtoleipää potilaalle ja päivän keitto minulle. Keiton sisältö jäi minulle epäselväksi, mutta löydettyäni soseen joukosta herkkusieniä epäilin keiton tehdyn aamupalapöydän ylijäämäaineksista. Lopputulemana keiton herkullisuudesta ja ulkonäöstä päättelin sen olleen oikein terveellistä.

Maanantaiaamua odotimme jännityksellä. Pääsisikö potilas mukaan merileijona- ja pingviiniretkelle vai jäisikö hän edelleen tutustumaan hotellihuoneen yksityiskohtiin. Potilas heräsi aamulla hyvävointisena, mutta aamupalalla selvisi, että moni muu ei pääse mukaan retkelle. Kun istuimme bussissa odottelemassa lähtöä, näimme lääkärin kiiruhtavan jälleen juoksujalkaa hotellille. Tuolloin tiesimme jo, että kaikki saisivat avun ja olisivat seuraavana aamuna elämänsä kunnossa.

Kuljettajamme Mike suuntasi bussin nokan kohti Kapin niemimaata klo 7.15. Meillä olisi pienimuotoinen merileijonaristeily jo klo 8.30. Aamu valkeni varsin sumuisena, mutta satamaan päästyämme sumu hälveni kuin taikaiskusta. Näimme ensimmäiset merileijonat jo satamassa ja läheisellä luodolla. Kun purtilomme irtosi laiturista, meidät ympäröi sankka sumu, yht’äkkiä ei nähnyt mitään. Päättäväisesti kapteeni ohjasi alusta kohti ulappaa. Aluksemme kokkaan tuli tähystäjä, jonka tehtävänä oli tähystää muita aluksia. Kun tähystäjä havaitsi kalastajaveneitä lähistöllä, kapteeni soitti sumutorvea, jotta veneet osaisivat väistää meitä. Pakko myöntää, että en nauttinut matkasta varsinkin kun mainingit olivat välillä valtavat ja keikuimme aallon harjalta toiselle. Lopulta saavuimme merileijonien luokse, niitä oli valtavat määrät ja retkeläiset saivat niistä useita hienoja otoksia. Palasimme satamaan (ehkä) samaa reittiä kun tulimmekin. Välillä kuulimme kun edessämme soi isompien laivojen sumutorvet kun ne käskivät meitä väistämään. Pääsimme kuitenkin onnellisesti rantaan.

Merileijonien sumun keskellä

Matkamme jatkui satamasta kohti maailman äärtä. Sumun hälvettyä pysähdyimme välillä ihailemaan taianomaisia maisemia ennen kuin saavuimme Afrikan mantereen lounaisimpaan pisteeseen, missä kuvasimme itsemme merkkikyltin kanssa. Valokuvien oton jälkeen kävimme vielä viereisellä niemenkärjellä katsomassa maisemia ja ihmettelemässä paviaaneja, jotka penkoivat roskiksia ja varastivat todella röyhkeästi turisteilta heidän omaisuuttaan. Mikäli turistiparka yritti taistella vastaan, sai hän tuta paviaanien hampaista.

Maailma ääri
Maisema reittimme varrelta

Lounaan jälkeen kävimme vielä ihailemassa Afrikan pingviiniyhdyskuntaa. Yhdyskunnalla näytti menevän hyvin, usea naaras hautoi munaa ja pesien teko oli kiivasta, hiekka lensi kauas pingviinien kaivautuessa pesäänsä yhä syvemmälle. Tämän jälkeen palasimme hotellille valmistautumaan yhteiseen päivälliseen, joka paljasti joukkojemme harventuneen entisestään ja harventui myös illallisen aikana. Itse toivon säästyväni vaivalta tai ainakin niin, etten sairastu lentomatkan aikana. Päivällisen jälkeen keräsimme vielä viimeisiä tavaroita kasaan, pakkasimme laukkujamme ja punnitsimme matkalaukkumme alustavasti varmistaaksenne että pysymme painorajoissa.

Tiistaiaamuna olimme laittaneet herätyskellon soimaan puoli yhdeksältä. Kuitenkin jo totutusti viiden jälkeen alkoivat ensimmäiset ajatukset tunkeutua tajuntaani. Kuuden jälkeen olin jo varsin virkeä ja seitsemän jälkeen en enää jaksanut odotella uudelleen nukahtamista ja kellon sointia. Pian olimme jalkeilla, pakkasimme loput tavarat ja suunnistimme aamupalalle. Tänä aamuna meillä oli aikaa paistatuttaa itsellemme omeletit ja nauttia muutoinkin aamupalan antimista. Totesimme, että aikaisissa herätyksissä on puolensa, aamupalalla ei ole ruuhkaa kun on odottamassa ovien avautumista jo 15 minuuttia etuajassa. Tänä aamuna aamupalahuone oli täynnä niin turisteja kuin suuren kansainvälisen konferenssin osallistujiakin. Hotellimme 11. kerros on ilmeisesti varattu konferenssivieraille, koska hissi ei enää pysähdy siellä. Kun sunnuntaina odottelimme taksia, hotelliimme tuli ilmiselvästi joku merkkihenkilö neljän poliisiauton saattueessa, panssarilasein varustetulla hienolla mersulla turvamiesten seuratessa omalla autollaan välittömässä läheisyydessä. Arvovieras katosi sivuovesta hotelliin ennen kuin edes ennätimme tajuta, että hän oli noussut autosta. Voisi kai sanoa, että kaikki kävi salamannopeasti ja jos minun pitäisi kuvailla henkilöä jotenkin, en siihen pystyisi niin lyhyen vilahduksen perusteella. Näin saman näytelmän toistuvan myös maanantai-iltana. Muut konferenssivieraat näyttivät tulevan hotelliin perinteisesti kävellen. Ensimmäisenä iltana tapasimme hississä miehen, joka oli Swazimaasta, hän toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi Etelä-Afrikkaan ja sama toistui myös seuraavana aamuna aamupalalla kun tapasin miehen uudelleen. Pisteet hänelle siitä, että hän tiesi missä Suomi on ja muisti minun olevan suomalainen vielä seuraavanakin aamuna. Hänkin lienee ollut tämän suuren konferenssin edustaja, sillä sunnuntai-iltana hissi jätti hänet yhdenteentoista kerrokseen. Joku merkkihenkilö hänkin varmasti oli, mutta kuvasta päätellen ei kuitenkaan itse Swazimaan kuningas. 

Tiistaiaamuna huoneet piti luovuttaa jo klo 11, mitään mahdollisuutta pidennykseen edes rahalla ei ollut hotellin täyttöasteen takia. Ajettuamme aamiaisen jälkeen hissillä 24. kerrokseen, missä huoneemme oli ja saavuttuamme huoneeseemme oli housekeeping jo koputtamassa ovelle josko voisi siivota huoneen seuraaville. Tähän emme kuitenkaan suostuneet vaan pyysimme häntä tulemaan takaisin myöhemmin. Varmuuden vuoksi varustimme myös ovemme asiaan kuuluvalla lapulla. Tämän jälkeen vein entisen potilaan tutustumaan samoihin hotellimme lähellä oleviin nähtävyyksiin kuin mihin olin itse tutustunut sunnuntaiaamuna. Kierroksemme ei vienyt pitkää aikaa, mutta näin samoja kasvoja kadulla kun sunnuntainakin. Kävimme tutustumassa myös läheiseen kirkkoon ja sen takana olevaan puistoon. Puisto oli vehreä ja siellä kasvoi monenlaisia kasveja. Myös eläinkanta oli monipuolinen oravista rottiin ja monenlaisiin lintuihin. Kierroksemme jälkeen luovutimme huoneemme ja loppupäiväksi ajoimme shuttlebussilla waterfrontille, missä vietimme päivän kunnes oli aika palata hotellille, mistä matka jatkui lentokentälle. Matkalla kentälle näimme jälleen monenlaisia asumuksia ja valtavan laajoja slummialueita. On vaikea kuvitella miten kukaan voi asua sellaisissa kyhäelmissä. Näin myös asumuksia, joissa ei ollut edes kattoa pään päällä. Niitä oli puissa, puiden alla ja tien pientareella.

Kentällä laukkujen jättö sujui vaivattomasti, myös turvatarkastus meni sutjakkaasti vaikka onnistuinkin lähes suututtamaan turvatarkastusta hoitavan miehen kun yritin ottaa mingrippini, jossa olivat nesteet, sekä iPadini pois repusta laatikkoon niin kuin yleensä. Lopulta uskoin, että ne täytyy pitää repussa ja selvitin turvatarkastuksen ihmetellen mutta kunnialla. Myös taxfree palautukset sujuivat näppärästi. Ensimmäiselle tiskille veimme kuittimme ja esitimme tavarat, jotka oli ostettu. Saimme virkailijalta QR-koodin, jonka veimme turvatarkastuksen ja passintarkastuksen jälkeen olleelle tiskille, mistä saimme luottokortit, joille verot palautettaisiin ja voisimme nostaa ne kotimaassa joko käteisenä tai käyttää ostoksiin. Ostimme vielä viimeiset tuliaiset lentoaseman tax-free kaupasta. Ostostemme summa ylitti rajan, jolla saimme 300 randin lahjakortin mihin tahansa myymälään tai ravintolaan. Söimme  tuolla summalla oikein runsaan välipalan pienessä kuppilassa.  Seuraavaksi olikin aika suunnata lähtöporttille ja lennolle kohti Lontoon Heathrowta.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *