Garden Route
Perjantaiaamuna oli aika jatkaa matkaa Garden Routea eteen päin. Pakkasimme tavaramme jälleen matkalaukkuihin, jotka tulivat edelleen ylitäyteen vaatteista, joista valtaosa oli nyt puhtaita, kengistä ja vesipulloista. Olimme etukäteen suunnitelleet pesettävämme vaatteita kahden yön majapaikoistamme nimenomaan Knysnassa, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Pesulapalvelu ei ollut mitenkään edullinen, mutta hotellin vastuuvapauslausekkeet koskien vaatteiden katoamista ja pilalle menoa osoittautuivat onneksemme turhiksi. Kaikki vaatteemme tulivat puhtaina ja raikkaina takaisin.
Perjantaina ulkolämpötila oli vihdoin yli 30 astetta. Tätä vasten puolen tunnin vierailumme strutsitilalla oli liian lyhyt, olisin voinut jäädä nauttimaan lämmöstä ja tutustumaan strutsien elämään koko iltapäiväksi. Piipahdus tilalla oli kaikessa lyhyydessään valaiseva, aiemmin olin ajatellut, että strutsi kuin strutsi, mutta käynnillä opin, että niitä on useampia lajeja, joiden kokoerot ovat merkittävät. Opin myös, että strutsin pieneen päähän ei mahdu suurien silmien lisäksi kuin mikroaivot. Aivojen pienestä koosta huolimatta siellä tapahtuu kuitenkin jotain, osa linnuista oli meille hyvin vihaisia ja ravisutteli metalliaitaa edessämme nokallaan varsin rajusti. Syy tähän jäi epäselväksi, ellei se sitten ollut mielenilmaus siitä, että lajitoveri muuttui pannun kautta oikein maukkaaksi energialähteeksemme ja osa lajitoverista keikkuu jatkossa olkapäälläni ja kainalossani.
Toinen perjantain käyntikohteemme maan uumeniin ihailemaan tippukiviluolia sai mielikuvitukseni liikkeelle. Ajatus äkillisestä maanjäristyksestä ja vuoren sortumisesta nosti muutaman hikikarpalon otsalleni varsin viileässä ympäristössä. Pääsimme kuitenkin onnellisesti takaisin maanpinnalle ja juhlistimme tätä laulamalla maamme laulun viimeisessä salissa ennen ulos astumista. Luolan akustiikka oli varsin hieno ja antoi lauluumme kaikupohjaa, vaikka emme hoilanneetkaan samalla antaumuksella kuin leijonien voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden. Tippukivet olivat upeita ja kun luovuuden päästi valloilleen, pystyi muodostelmissa näkemään mitä erilaisempia kuvioita aina huonekaluista mitä ihmeellisimpiin olioihin. Valitettavasti näimme luolastosta vain alkuosan, sillä muuan amerikkalainen oli pidemmälle mentäessä juuttunut 11 tunniksi kivien väliin, lopulta hänet oli saatu irroitettua saippuavedellä.
Viime yön vietimme oikein viihtyisässä ympäristössä paikallisella strutsitilalla. Huoneet olivat tyylikkäästi sisustettuja ja ympäristö oikein rauhallinen. Ajoittain unohti olevansa Afrikassa. Osaa matkakumppaneistamme häiritsi kun huoneissa ei ollut televisiota, minä en ollut asiaa edes huomannut. Koimme myös matkamme ensimmäisen sähkökatkon, joka kesti neljästä kuuteen. Tätä varten olin pakannut otsalampun mukaan ja innoissani käytin sitä, jotta sekään ei jäisi turhaksi matkalaukun täytöksi.
Lauantaiaamuna jatkoimme matkaa taas klo 7.30, matkasimme läpi hienojen vuoristomaisemien kohti kahta viinitilaa, joilla vierailu kuului päivän ohjelmaan. Matkalla pysähdyimme pienelle paikkakunnalle kahvitauolle ja ostamaan vettä. Joillakin oli tarkoitus myös nostaa rahaa, mutta kylän ja ehkä viereisenkin kylän asukkaat olivat lähteneet joukolla nostamaan kylän molemmista pankkiautomaateista kuun lopussa tulleet palkkansa ja sosiaaliavustuksensa. Jono ei pysähdyksemme aikana juurikaan lyhentynyt, joten satunnaisten turistien täytyi jatkaa rahattomana matkaansa. Kylä vaikutti hyvin ystävälliseltä ja kun otimme valokuvia taukopaikkamme vieressä olleesta kirkosta, tuli paikallinen nuori mies esittelemään meille kohdetta kuin matkaopas konsanaan. Kun löysimme lopulta yhteisen kielen, saimme selville, että kyseessä oli kylän ensimmäinen kirkko, sittemmin kylään on rakennettu myös toinen kirkko. Nuoren miehen rohkaisemana astuimme kirkkoon sisään. Kirkko, tai pitäisikö sanoa monitila, oli sisältä karu mutta kaunis. Kirkon opas vahvisti nuorukaisen kertomuksen oikeaksi, kirkko toimii nykyisin enää vihkimispaikkana ja kauemmas on rakennettu modernia tyylisuuntaa edustava uusi kirkko, josta kuitenkaan useimmat kyläläiset eivät pidä. Hengellisten toimitusten vähennettyä kirkko oli saanut uuden elämän näyttelytilana, tällä kertaa näytillä oli muun muassa vanhoja lehtiä, kolme Singerin ompelukonetta, vanhat hevosvetoiset ruumiskärryt sekä naisten tennispuku vuodelta 1912. Puvussa oli pusero ja pitkä hame, se oli kokovalkoinen ja koristeltu revinnäiskirjailuin. Tuohon aikaan ei ilmeisesti ole ollut tapana juoksuttaa vastustajaa verkolle tai takarajalla kentän reunalta toiselle.
Näkymä Garden Routelta
Viinitiloilla opettelimme viinin maistamisen saloja sekä mitä viinin kyyneleet kertovat meille. Ensimmäisellä tilalla kävimme myös tuotantotiloissa, jotka olivat kovin tehdasmaiset. Tila oli täynnä suuria teräksisiä sammioita, aitoja tammisia viinitynnyreitä näimme vain muutamia. Toisella tilalla näimme eri viinilajikkeita ja niiden rypäleitä itse pääasian lisäksi. Ensimmäisellä viinitilalla söimme myös lounaan, yhtä hyvää lasagnea en muista syöneeni koskaan. Myös kokki oli ilmeisen tietoinen onnistumisestaan, sillä hän omin käsin annosteli ruokaa jokaisen lautaselle sopivan kokoisen palasen.
Illan suussa saavuimme Kapkaupunkiin, sää oli selkeä ja saimme ihastella pöytävuorta sekä bussin ikkunasta että huoneemme ikkunasta. Garden Route oli hieno elämys tarjoten paljon nähtävää ja koettavaa.