Olemme päässeet ensimmäiseen majapaikkaamme, Graskop hotelliin. Ensivaikutelma paikasta on positiivinen. Se tunne, joka oli seuranani koko matkan ajan, osoittautui jälleen oikeaksi. Lentokoneessa nukutun yön jälkeen tuntuisi ihanalta kun saisi vetää yöpuvun päällensä ja kellahtaa oikeiden lakanoiden väliin. Mutta sitä yöpukua ei ole, ei, vaikka kuinka pengoin matkalaukkua ja katsoin vaate kerrallaan. Yöpuku onkin toiseksi yleisin asia, joka minulla unohtuu ottaa mukaan, joten en tainnut olla edes aidosti yllättynyt. En siitäkään huolimatta että olin varma siitä, että pakkasin yöpaitani mukaan.

Edellisen postauksen jälkeen olemme saaneet uudet malarialääkkeet, mikä osoittautuikin haasteelliseksi tehtäväksi. Julkisella puolella vajaan tunnin jonotuksen ja erinäisen puhelinpompottelun jälkeen selvisi, ettei yhdelläkään terveysasemalla ollut aamupäivällä yhtään lääkäriä tavoitettavissa ja päivystyksessä ei kirjoiteta reseptejä kuin kiireellisissä tapauksissa. Iltapäivällä olimme jo koneessa lentämässä maailmalle, joten jotain muuta täytyi keksiä tunnin varoitusajalla. Yksityiseltä chat-lääkäriltä saimme reseptit ostettua. Lääkekin on niin arvokas, että malariahyttysten on jo siitä syystä aiheellista karttaa meitä. Lääke on 12 tabletin pakkauksissa, mutta tarvitsimme 14 päivän annoksen, joten oli ostettava kaksi laatikkoa, joista toisesta syömme vain 2 tablettia. Ne pitääkin ottaa nautiskellen, sillä niiden hinnaksi tulee melkein 25 euroa kappale kun jaetaan paketin hinta tarvittavien tablettien lukumäärällä.

Lentomme olivat British Airwaysin. Nyt on tullut koettua jotain niukempaa kuin Finnairilla. Helsingin ja Lontoon välillä ei saatu edes sitä ilmaista vesilasia puhumattakaan mustikkamehusta. Lontoon ja Johannesburgin välinen kone oli vakavan teknisen vian takia kaksi tuntia myöhässä. Luulisi että ilmateiden jättiläisestä olisi ruhtinaallisesti tilaa, mutta niin ahtaasti en ole istunut missään. Koneen koosta kertonee jotain se, että lentoemäntiä yksistään oli vuorossa 21 kpl. Tällä lennolla meille tarjottiin ateria ja aamupala, jotka olivat  lentokoneruoaksi ihan maukkaat. Testasin ensimmäisen kerran joululahjaksi saamiani vastamelukuulokkeita ja ne jopa ylittivät odotukset. Vielä kertaakaan en ole lennolla nukkunut niin hyvin kun viime yönä. Kuulokkeet blokkasivat kaikki koneen moottoriäänet, joten ei tarvinnut kuunnella kuuluuko moottoreista jotain erityistä ja olemmeko kenties vaarassa.

Laskeuduimme tänään Johannesburgin kentälle noin puoli kymmeneltä Ja sen jälkeen matkasimme bussilla yli 400 km lentokentältä hotelliimme kahden pysähdyksen taktiikalla. Ensimmäinen pysähdys tehtiin ravintoloiden supermarkettiin, missä oli aistittavissa tuttua lappilaista tunnelmaa. Kun Lappia lähestyttäessä on lähes jokaisen kaupan tai huoltoaseman pihalla poroja odottamassa turisteja, niin täällä saman asian pysähdyspaikallamme ajoivat seeprat, sarvikuonot, strutsit jne. Toisen pysähdyksemme teimme hedelmätilan myymälään, josta ostimme mehuja ja hilloja. Tila on varsin kookas, omistajalla kestää kävellä kaksi päivää viljelmän päästä päähän.

Maisemat matkalla olivat hienot: savanneja, lohikäärmevuoristo, viljelmiä, eritysesti hedelmäpuita ja maissipeltoja sekä paljon istutettuja metsiä, joiden hienoudesta voi olla montaa mieltä, varsinkin kun tänne on istutettu myös alkuperäiseen luontoon kuulumattomia puulajeja. Havupuut ja koivut näyttävät omituisilta sulassa sovussa palmujen kanssa.

Näimme matkalla myös erilaista asutusta hökkelikylistä loisteliaisiin  kartanoihin. Hökkelikyliäkin on erilaisella tasoluokituksella. Jos kylässä on sähköt, se on paremmalle väelle. Tosin kaikki eivät ilmeisesti maksa sähköstään, kun näkyvillä on mitä erikoisempia virityksiä sen suhteen miten pääjohdosta on vedetty johto asumukseen. Muutoinkin täällä  maksut jakautuvat erikoisesti. Oppaan kertoman mukaan alle 5 % asukkaista maksaa veroja. Asukkaiden määrästä tosin ei kenelläkään ole tarkkaa tietoa tai edes arviota.  Minulla oli käsitys, että väestö on ihon värin mukaan kahtiajakautunut, mutta ilmeisesti yli 20 % valkoihoisistakin elää köyhyydessä slummeissa.

Matka on jo ensimmäisen päivän aikana aiheuttanut paljon tunteita puoleen ja toiseen. Luonto on kaunis ja turismissa olisi varmasti paljon potentiaalia, mutta kolikon toinen puoli on läsnä koko ajan ja tulee ilmi kaikessa. Surullista on, kun et voi edes ruokailun ajaksi jättää bussia parkkipaikalle niin, ettei siellä istu sisällä kukaan.

Matka jatkuu huomenna ja paljon ajateltavaa tulee varmasti eteen myös tulevina päivinä. Huomenna saammekin nukkua pitkään klo 7 asti ja aamupalan jälkeen jatkamme matkaa kohti Krugerin kansallispuistoa. Seuraavina päivinä meillä onkin sitten jo herätys ihan toiseen aikaan.