Tuhat euroa mustikkametsästä
Peruslaiskaksi ihmiseksi olen yltänyt melkoiseen suoritukseen keräämällä käsin muutaman litran mustikoita viimeisen viikon aikana. Liikkeelle panevana voimana minulla on ollut mielessäni Ihanaisen lupaus siitä, että osa tuosta sadosta muotoutuu hänen käsissään piirakoiksi ja muffineiksi. Eilen illalla hän olikin tehnyt ensimmäisen erän muffineja, mustikkapiirakkaa oli jo valmistunut viime viikolla ensimmäisen poimintareissun jälkeen.
Ne metsät, joissa olen käynyt keräämässä, kantavat vain harvoin suurikokoista marjaa. Niinpä litran poimimiseen kuluu mättäistä riippuen tunnista puoleentoista. Loppujen lopuksi minulle merkittävintä ei ole tulos (eli kerätty määrä), vaan metsässä vietetty aika ja syvä keskittyminen. Jos haluaisin saada kerättyä marjaa ämpäreissä mitaten, niin käyttäisin kohtuullisen toimettomaksi jäänyttä poimuria. Paitsi eilen, jolloin poimuri oli toisen ihmisen käytössä.
Eilen otin mukaani Ihanaisen kymmenvuotiaan Nuoren Daamin. Hän on pohdiskellut miten saisi kerättyä rahaa helpoiten ja totesin hänelle, että rahaa hän saisi keräämällä mustikoita ja myymällä niitä. Sen tosin jätin mainitsematta, että kovin helpolla se raha ei sieltä metsästä irtoa ja se kysyisi melkoista vaivannäköä minuakin laiskemmalta nuorukaiselta. Niinpä hän lähti metsään luottavaisena omista über-marjanpoimijakyvyistään ja nosti tavoitteensa 300 eurosta tuhanteen euroon 😊 auttaisihan häntä hommassa poimuri, joka suorastaan imuroisi kaikki varvut tyhjiksi lihavista marjoista.
Todellisuus kolahti kovaa otsaan
Vajaan parin tunnin päästä kysyin Daamilta, että haluaisiko hän lähteä kotiin. Minun ei tarvinnut kysyä toista kertaa. Hän oli tuskaillut poimurin tukkeutumista, siirtynyt sitten käsin keräilyyn ja lopulta hitaan edistymisen takia jäänyt istuskelemaan milloin kannon nokkaan, milloin puupinon päälle, nähden kenties mielessään sen haaveilemansa tuhannen euron lipumista ajan äärettömään kaukaisuuteen. Välillä hän tsemppasi itseään niin, että keräsi hetken aikaa ajautuen lopulta istumaan jollekin mättäälle ja tuijottamaan valkoisen 10 litran ämpärin juuri ja juuri mustikoista peittynyttä pohjaa.
Nuori Daami suoriutui kuitenkin paremmin tästä poimintaretkestä, kuin minä hänen iässään. Toisaalta, minulla ei tainnut olla silloin edes mielessäkään rahan ansaitseminen kerätyistä marjoista. Kun vertailin eilen palattuamme omaa tulostani hänen keräystulokseensa, niin sain kerättyä ehkä pari desiä enemmän kuin hän. Ja kaiken lisäksi hän sai metsästä paljon enemmän kuin minä. Nimittäin tärkeän opetuksen. Tämä maailma on vähän sellainen, että mitään et saa tekemättä mitään ja usein asioiden aikaan saamiseksi pitää nähdä vaivaa, minä sanoin hänelle poimimisen ohessa, kun hän oli tullut viereeni ja valittanut hidasta edistymistään.
Paluumatkan aikana autossa se tuhat euroa kutistui ensin pariin sataan euroon ja hieman ennen kotia se kutistui 50 euroon. Hänen keräämänsä mustikat saattaisi mennä kaupaksi viidellä eurolla, puolen litran rasiassa. Siis, jos hän käyttäisi esiteinitytön viehätysvoimaa ja viattomuutta oikein kunnolla hyödykseen. Siihen saakka suhtaudun hieman epäillen jopa tuon 50 euron rajan rikkoutumiseen. Se kun vaatisi häneltä kymmenen kertaa samanlaista tuskailua. Sitä hän ei ehkä vielä täysin hahmota.