Istuin eilen iltapäivällä rannalla ja katselin, kuinka Ihanaiseni kymmenvuotias tyttö sukelteli rantavedessä. Hetken kuluttua paikalle saapui hänen pikkuveljensä, joka oli tullut meitä vastaan päästyään koulusta ja oli käynyt ensin kotona syömässä hänelle jättämäni vohvelit. Hän liittyi siskonsa seuraan samalla, kun palasin mielessäni edellisiltaiseen näytelmään Jyväskylän Huoneteatterilla. Olin käynyt katsomassa Sofi Oksasen näytelmän Puhdistus harjoitusvedon ja sen eräs kohtaus oli koskettanut minua hyvin henkilökohtaisella tasolla. Minulla oli tuolloin ollut vaikeaa hillitä itseäni, sillä siinä kohtauksessa käsiteltiin kymmenvuotiaan tytön raiskausta.

Näytelmän jälkeen minulla oli ollut hyvin tyhjä olo ja jäin istumaan hetkeksi paikoilleni. Enkä ollut ainoa. Ainoa järkevä ajatus päässäni näytelmän jälkeen oli: Ero harrastaja- ja ammattiteatterin välillä taitaa olla vain se, että ammattiteatterissa maksetaan palkkaa näyttelijöille. Näin pari päivää näytelmän jälkeen voin vain todeta, että toivottavasti elämäni aikana sota ei tule koskettamaan minua tai heitä, jotka ovat minulle kaikkein rakkaimpia. Näytelmän tapahtumat ovat tietenkin fiktiivisiä, mutta Sofi Oksanen on perustanut sen hahmot ja tapahtumat historiallisille tapahtumille sekä suullisena perimätietona periytyneille todellisille kertomuksille sodasta ja Neuvosto-miehityksestä. Se, mitä minä näin Huoneteatterin näyttämöllä, tuli täysin iholleni.

Puhdistus on näytelmänä myös potentiaalinen traumatisoija. Sen verran suurta ahdistusta se aiheutti minussa, vaikka olenkin erittäin tietoinen sodan luonteesta. Näytelmän aikana seurasin muiden katsojien reaktioita ja näin hyvin järkyttyneitä katseita. Eräs katsoja naurahti muutamassa kohdassa, mikä tuntui aluksi absurdilta. Se oli kuitenkin spontaani henkinen puolustusreaktio, minkä pystyi toteamaan hänen terävästä katseestaan ja ilmeettömistä kasvoistaan. Voin vain kuvitella millaisia tuntemuksia näytelmä hänessä herätti.

Ei pelkkää teatteria

Ajankohtaisen Puhdistuksesta tekee se, että Ukrainassa on käynnissä sota ja sen myötä Venäjän valloittamien alueiden miehitys. Jos on oikein päättäväinen, niin netin kautta löytää tietoa miehitysalueilla tapahtuneista sotarikoksista ja miehityksen alle joutuneiden siviilien pakkosiirroista ja heidän kokemastaan julmasta kohtelusta miehittäjän taholta. Tuntuu lähes surrealistiselta, että tänä päivänäkin tapahtuu sellaista, jonka on olettanut jääneen historiaan. Ennen kaikkea siksi, että tuossa näkemässäni näytelmässä esiin tuodut tavat selviytyä sodasta ja miehityksestä ovat käytössä ihan oikeasti.

Vaikka sotaa ei käydäkään maamme välittömässä läheisyydessä, niin olen seurannut huolestuneena omassa maassamme vallitsevien mielipiteiden jyrkentymistä ja muuttumista yhä mustavalkoisemmiksi. Enää ei ole kovinkaan turvallista esittää eriäviä mielipiteitä, sillä (vaikkei sitä ääneen sanotakaan) sen seurauksena voi saada maanpetturin leiman. Se muistuttaa herkeämättä siitä, että nauttimamme vapaus ei oikeastaan ole vapautta. Se on muotti, jonka mukaiseksi muovautumalla voi elää vapauden illuusiossa. Rajojen koettelijoita ei katsota hyvällä.

Olisi kuitenkin erittäin aiheellista käydä keskustelua siitä millainen katastrofi sota voisi olla meille ja elämäntavallemme. Mitä se tarkoittaisi esimerkiksi lapsille? Jo nyt olen saanut kuulla lasten huolestuneita kyselyitä sodasta ja siitä, että mitä silloin tapahtuisi. Pitäisi yrittää tiedostaa se tosiasia, että reaalimaailmassa sodankäynti on kaikkea muuta kuin vänrikki Stoolin tarinoita. Sota kun on äärimmäistä väkivaltaa, jossa riistetään ihmisarvo kaikilta sodan osapuolilta: Sotilailta ja heiltä, jotka yrittävät selviytyä taisteluiden ulkopuolella.