Minun ja Ihanaiseni viisihenkisessä uusperhe-elämässä on tullut eteen monenlaisia tilanteita, joista haluan jakaa teidän kanssanne muutamia sieltä hauskemmasta päästä olevia. Väritettyjä tai ei, mutta eteen voi tulla oikeastaan ihan mitä vain maan ja taivaan väliltä.

Mikä vuoto?

Istun iltapäivällä ruokapöydän ääressä ja olen juuri saanut siemaistua ensimmäisen hörpyn kahvistani, kun teini-iän kynnyksellä oleva naisystäväni tytär astelee ovesta reppu selässä ja kypärä päässä sisään. Hän kävelee luokseni ja juuri toisen kahvisiemauksen kohdalla hän tokaisee: ”Mulla alkoi menkat!” Voi luoja, miten voikin mennä kahvi väärään kurkkuun, minä ajattelen ja luon tuskaisen ilmeeni kohti tyttöä. Saan köhien tokaistuksi oh-kei, mutta siinä samassa hän sanoo: ”Ei, kun ei menkat. Vaan valkovuoto.” Toinen oh-kei valuu suustani ja katson häntä suoraan silmiin samalla, kun hän selostaa myös muiden luokan tyttöjen valkovuototilanteen. Oh-kei, saan sanotuksi jokaiseen taukoon hänen puheessaan. ”Pitäisiköhän sun kertoa tästä äidillekin?” saan todetuksi tilanneselostuksen jälkeen. Hän tuijottaa minua, kääntyy ympäri ja hävitessään huoneeseensa toteaa: ”Joo joo.” Mitenhän siellä koulussa muuten niinku meni, pohdin itsekseni ja jatkan kahvin ryystämistä sekä kaukaisuuteen tuijottamista.

Picasso ruokapöydässä

Eräänä aamuna on käynnissä lähtöhärdelli. Minä olen puhdistamassa kahvinkeitintä ja Ihanaiseni on potkimassa lapsia liikkeelle. Tokaluokkalainen poika istuu ruokapöydän ääressä juuri heränneenä ja aamuapatiaan vaipuneena. Päiväkotilainen vetää käsijarrua juuri, kun pitäisi olla kohta lähdössä äidin mukana säilytyspaikkaan. Tytär, perheen esiteini, alkaa selostaa juuri kouluunlähdön kynnyksellä nukkumisiaan ja heräämisiään edellisyöltä, jonka hän lopettaa sanoihin: ”… ja heräsin siihen, kun kuulin seksiääniä!” Hän vetää henkeä ja on aikeissa jatkaa, mutta (luojan kiitos) Ihanaiseni ehtii sanoa väliin nyt loppu ja kouluun siitä! Käännyn hitaasti katsomaan kohti esiteiniä, mutta katseeni pysähtyy tokaluokkalaiseen. Hän on karistanut apaattisen ilmeensä ja on ilmeisesti herännyt sanaan seksi, pitäen naamallaan picassomaista virnistystä. Tuijotan häntä ja annan ilmeettömien kasvojeni puhua sanattomasti: ”Ja sinä pidät leipäläpesi ummessa tai tulee kaksi viikkoa bänniä pelikonsolilta.”

Merimies olohuoneessa

Olen parvekkeella istumassa ja selaan kännykkääni, kun kuulen avoinna olevasta ovesta, miten (pian neljävuotias) poika raahaa isoja leluja poikien makuuhuoneesta olohuoneen puolelle. Leikkiparkkitalo on sen verran painava, että hän saa sitä nostetuksi vain lyhyeksi hetkeksi kerrallaan. Maton tullessa vastaan parkkitalo tökkää ja hän aloittaa pusertamisen verenmaku suussa. Ensin kuuluu huuto perl-kele. Ähkäisyn jälkeen kuuluu sana vittu ja sen jälkeen heti sähisten saatana. Menen sisälle ja totean omin silmin, ettei huoneessa ole merimiestä, vaan yksi päiväkoti-ikäinen poika leikkimässä legoilla ja maton päällä olevalla parkkitalolla.

Muistisääntö kengännauhoihin

Tokaluokkalaisen kaveri on käymässä ja he päättävät lähteä ulos. Istun ruokapöydän ääressä ja alan kuulemaan tuulikaapista samanaikaista ähinää sekä hervotonta kikatusta. ”Me ei ikinä päästä ulos”, nauraa tokaluokkalainen kaverilleen. Nousen pöydän äärestä ja menen lähemmäs, kunnes näen tuulikaapille. Näen, kuinka tokaluokkalaisen kaveri yrittää solmia kengännauhojaan. Menen lähemmäs ja sanon, että voin opettaa helpon tavan muistaa nauhojen solmimisen. ”Ota nää kaks käärmettä ja laita näin ristiin. Sit tästä yhestä tulee ykskorvainen jänö, jonka tää toinen kuristaa kiertämällä täältä takaa päin ja sit siitäkin tulee ykskorvainen jänö, jotta se muistais lopun ikäänsä kuristaneen kiltin jänön.” Nostan katseeni ja näen kaverin pyöreät silmät, jonka jälkeen hän sanoo: ”On mulle äiti yhden tavan opettanut, mä en vaan saanut niitä pupunkorvia tehtyä.” Tokaluokkalainen nauraa vieressä kippurassa, johon totean: ”Ja mitä sä siinä naurat? Herra nauhattomat lenkkarit!”