Kesäteatterin lähestyvä ensi-ilta ja matkahaaveita
Perhosten aika vatsassa alkaa olemaan käsillä, sillä huomenna perjantaina on kesäteatterinäytelmän ensi-ilta. Tänään on ennakko, jonka aikana pääsemme koeponnistamaan tähänastisen työmme lopputuloksen. Minua jännittää, mutta niin jännittää muitakin. Se oli eilisissä harjoituksissa aistittavissa ja tuo jännitys purkautui yhdessä vaiheessa hervottomana nauruna. Sellaisena pelon, jännityksen ja innostuneisuuden sekaisena hekottamisena. Omaa jännitystäni hälventää tieto siitä, että joukossa on myös superjännittäjiä, jolloin myötätuntoni myötä jännitänkin ennemminkin heidän puolestaan ja toivon, että tämän yhteisen koettelemuksen myötä heidän matkansa omalle epämukavuusalueelle auttaisi heitä käsittelemään omia häpeäaiheitaan.
Ennen eilisiä harjoituksia astuin jälleen tuntemattomille vesille ja pyysin apua maskeeraukseen Ihanaiselta. Olimme jo jokin aika sitten ostaneet kaksi eri puuterisävyä, joita sitten testasimme. Aiemmin hankkimani pohjan kanssa ne eivät näyttäneet eroavan toisistaan, ainakaan päivänvalossa. Testasimme myös silmärajausta ja tuon jälkeen kysyimme naiivisti mielipidettä hänen lapsiltaan. ”Näytät ihan naiselta”, oli nuoren Daamin kommentti. Tuosta innoittuneena Ihanaiseni koppasi huulipunan ja hetkessä huulenikin olivat saaneet lisäväriä. Nuoren Ketun ilme oli suorastaan järkyttynyt, kun hän näki lopputuloksen. Mutta Daamista ja hänen kahdesta kaveristaan maskeeraukseni lopputulos oli suorastaan ratkiriemukkaan hauska, tarjoten mahdollisuuden pieneen kikatuskohtaukseen. Naurakaa vain tytöt, sillä muutaman vuoden päästä olette itse tässä liemessä!
Tämä viikko on muutenkin mennyt näytelmän sanelemana ja harjoitukset ovat vieneet minulta illat, jolloin olisin voinut viettää aikaa perheeni kanssa. Onneksi olen ehtinyt viettämään pari tuntia siellä ja täällä Ihanaiseni kanssa kahden, muuten tämä harrastus olisi käynyt jo melko raskaaksi mieleni päälle. Eilen ehdimme käydä syleilemään toisiamme maaten vartiksi, ja puhelimen hälyttäessä minulla oli todella suuria vaikeuksia lähteä. Sanoin rakkaalleni, ettei minun huvittaisi ollenkaan lähteä harjoituksiin. Sain kuitenkin itseni ylös muistettuani, että viikonloppuna meillä on kokonainen vuorokausi käytettävissä yhteiseen aikaan.
Hetkellisesti vähentyneen yhteisen ajan myötä minulla on kuitenkin erityinen odotus. Odotus hetkeä varten, jolloin näytelmämme yleisössä on erittäin tutut kasvot. Ja se hetki koittaa ensi viikolla. Tuolloin minun perheeni saapuu katsomaan esityksen, kera lisävahvistusten. Silloin pääsee näyttämään sen, ettei huvennut yhteinen aika ole valunut harrastustoiminnassani hukkaan. Tuon tarjoaman lisäjännityksen takia on vain hyvä, ettei heitä näy ensi-iltayleisössä. Vaan vasta sitten, kun sanat tulevat sen enempää miettimättä suustani näyttämöllä ja sinne sekaan saa heitettyä myös pienen ripauksellisen tulkintaa.
Legolandia, road-trip ja Keski-Eurooppa haavekuvissa
Eilen ruokapöydässä nuori Kettu kysyi, milloin mennään Legolandiaan. Jouduimme toteamaan, ettei se ole Suomessa. Nuori Daami täydensi kysymystä sillä, että milloin mennään ulkomaille. Vastaus jätettiin avoimeksi, sillä minunkin mielessäni on virinnyt ajatus ulkomaanmatkasta. Ja suhtaudun siihen ensimmäistä kertaa elämässäni erittäin avoimin mielin.
Olen usein miettinyt sitä, että haluaisin käydä tapaamassa armeija-aikaista tupakaveriani Saksassa ja todennut, että Keski-Eurooppaan suuntautuva road-trip voisi olla erittäin mielenkiintoinen. Viime aikoina ajatus on saanut enemmän jalansijaa jo siitä, että matkasta pääsisi nauttimaan Ihanaiseni lapset. He kun ovat todistaneet omaavansa rautaiset istumalihakset auton takapenkillä.
Ainoa varjo tällaisen matkan päällä on tietenkin polttoaineiden nykyiset hinnat. Vähäisempänä varjona matkan päällä on epätietoisuus matkan varsinaisista kustannuksista. Niihin kun pystyy paremmin vaikuttamaan, toisin kuin menoveden hintaan. Autoa kun ei pysty tietyn pisteen jälkeen ajamaan yhtään sen taloudellisemmin.
Ainoat ulkomaanmatkani ovat elämäni aikana suuntautuneet Norjaan, Ruotsiin ja Viroon. Aikuisena en ole tehnyt kuin pari kolme risteilymatkaa, ajaltaan pisimpien reissujen pitäytyessä maamme rajojen sisällä. Olisihan se hienoa kerrankin lähteä tien päälle auto täyteen pakattuna ja matkasuunnitelma tehtynä. Sellainen suunnitelma, joka sallisi myös kiertoreitit ja spontaanit pysähdykset.
Yhdessä vaiheessa elämääni katselin ihannoiden Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin travelleri-elämää Madventuresin välityksellä. Se aika on kaukana takanapäin, sillä huomasin tuollaisen silmiä avaavan reissailun toteutuvan myös kotomaan perällä. Siihen riitti pelkästään se, että alkoi tutustumaan eri maailmankolkista Suomeen muuttaneisiin ihmisiin. Ihmisethän siellä maailmalla sitä kulttuuria ylläpitävät, sillä ilman heitä olisi vastassa vain villi luonto. Ja sellaisessa ympäristössä ihminen on aina altavastaaja.
Mielestäni tärkeintä matkanteossa olisi se, että pääsisi näyttämään miten samankaltaisia ihmiset ovat maanosasta riippumatta. Yhtä lailla ollaan ahneita, kiittämättömiä ja itsekkäitä, oli kansallisuus sitten mikä tahansa. Toisaalta kansallisuudesta riippumatta voidaan olla erittäin epäitsekkäitä, kohteliaita ja avuliaita, valmiita auttamaan pinteessä olevaa ihmistä. Siksi kielten opiskelu ei ole missään tapauksessa turhaa, eikä varsinkaan kunnioittavien käytöstapojen. Sellaisen opetuksen mahdollistamiseksi olisin valmis istumaan auton ratissa useamman tuhannen kilometrin.
