Me teini-iän jatkoaikaa elävät miehet

28366323123_242279a8f5_b.jpg

En muista minkä kautta törmäsin Jonna Joutsenen 18.5. kirjoitettuun IL-kolumniin, mutta ajatuksia se minussa ainakin herätti. ”Vapailla markkinoilla olevat miehet tuntuvat hakevan yhden illan iloja tai epämäärisiä tapailusuhteita, joissa eletään jopa vuosia eräänlaisessa välitilassa vailla aikomustakaan sitoutua.” Seuraavassa kappaleessa hän kirjoittaa, että ”minun ei tee mieli ottaa vuosien riskiä siitä, johtaako suhde lopulta mihinkään.”

Parisuhteen rakentaminen on aina riskialtista. Kun heittäytyy rakentamaan suhdetta, jossa vääjäämättä joutuu alttiiksi myös todelliselle itselleen toisen peilaamisen kautta, niin siinä todellakin enemmän riskiä kuin sinkkuelämässä (missä ystävät harvoin kyseenalaistavat omia näkemyksiäsi). Tuon kaiken lisäksi elämä itsekin tuo kuvioon epävarmuustekijän, sillä elämä saattaa katketa vaikkapa jo tänään suojatietä ylittäessä. Itse en kyllä jättäisi suojateitä ylittämättä, vaan uskallan ottaa tietoisen riskin.

Deittailun yksi ikävä puoli miehille on se, että siinä vääjäämättä korostetaan omaa erinomaisuutta ja piilotellaan tai vähätellään omia heikkouksia. Niinpä syvällisempää yhteyttä etsivä nainen todennäköisesti törmää enemmän kiiltokuvamaisiin ”tyhjiin kuoriin”, joita kiinnostaa enemmän itseensä satsaava elämäntapa. Tai siltä se saattaa ainakin vaikuttaa. Todennäköisempää on kuitenkin se, että siellä henkilöhistorian taustalla voi olla melkoisia haavoja estämässä sitoutumista. Minä en ainakaan osoittaisi silloin syyttävällä sormella yhtään ketään, vaan kävisin tarkastelemassa itseäni peilistä ja kysyisin: ”Mitä minä itse ihan oikeasti haluan ja millaisen ihmisen kanssa?”

Valmius sitoutua vaatii myös kykyä

Miehen todellisen sitoutumiskyvyn asteen voi selvittää melko helposti esittämällä sellaisia kysymyksiä, joihin ei voi vastata helposti: ”Minkälainen suhde sinulla on tai oli isääsi?”, ”jos olisit isä, niin millaisena isänä näkisit itsesi?” tai ”mitä asioita arvostat toisissa ihmisissä?” Tätä kutsutaan myös termillä keskustelu ja usein sellaisen ylläpitämiseen tarvitaan sosiaalista taitoa. Jos toinen kykenee vastaamaan tuollaisiin haastaviin kysymyksiin tavalla, joka synnyttää myös vastavuoroista keskustelua, niin tuolla ihmisellä on kyky sitoutua. Sitoutumistahdon pohjaksi kun valitettavasti vaaditaan tietynlaisia valmiuksia.

Ilta-Sanomien sivuilla pari vuotta sitten Jonna Joutsen kertoi, ettei ole koskaan seurustellut. Hänellä on karkeasti saman verran kokemusta sinkkuelämästä kuin minulla parisuhde-elämästä, vaikka olenkin häntä muutamia vuosia vanhempi. On siten hieman kornia, että hän kirjoittaa sitoutumiskammosta kuin se olisi toisten vika. Mitä enemmän elämää näkee ja oppii tuntemaan erilaisia ihmisiä itsensä lisäksi, niin yksi asia on universaali: Syy vaikeuksiin löytyy yleensä ihan omasta peilikuvasta.

Suhteet Parisuhde Sinkkuus Syvällistä

Miehen paikka lasten elämässä

15537309689_ea352898ef_b.jpg

Makasin Ihanaiseni vierellä hänen sängyllään ja katselin häntä. Oloni oli täysin rento, eikä aiemmin päivällä kokemastani lievästä stressistä ollut jälkeäkään. Hän katseli myös minua silmiini ja kiitin häntä siitä, että hän ja hänen lapsensa ovat osoittaneet selkeästi minulle paikkani. Ettei minun tarvitse tehdä mitään muuta kuin toimia. Ettei aikani mene siihen, että etsisin paikkaani heidän elämästään. Kun olin kiittänyt häntä, suutelimme ja ajauduimme harrastamaan kiihkeää seksiä.

Tämä on ensimmäinen suhteeni, jossa en ole ollut hetkeäkään hukassa ja pohtinut asemaani. Minulle on tehty verrattain selkeäksi se, että mitä muut tarvitsevat. Onnenkantamoisen osa tässä on se, että täytän näitä tarpeita luonnostaan olemalla oma itseni. Minun ei tarvitse siis ponnistella täyttääkseni näitä olemassa olevia tarpeita ja sen vuoksi minun ei tarvitse tekeytyä miksikään muuksi mitä oikeasti olen. Ja se tekee asioiden tekemisestä niin vaivatonta. Sekä vapauttaa minut stressiltä.

Tiedän olevani äärimmäisen onnekas. Jopa harvinaisen onnekas. Moni mies tai nainen, joka tulee vanhemman ja tämän lapsen tai lasten elämään, joutuu yleensä etsimään paikkaansa. Se johtaa vääjäämättä törmäyksiin. Olen minäkin törmännyt, mutta se on ollut jopa tarkoituksenmukaista. Ilman yhteentörmäystä en olisi voinut näyttää nuorelle Daamille, että minä kestän hänen valtavia tunteenpurkauksia ja kykenen ottamaan vastaan niihin liittyvät tunteet. Ja sen myötä hyväksymään ne. Se on jollain tapaa rauhoittanut häntä, vaikkei se tietenkään mitään ihmeitä saa aikaiseksi. Äitienpäivänä törmäsimme tunnetasolla rajusti yhteen, mutta viime viikonloppuna kävelimme kansallispuistoon tekemällämme metsäretkellä paluumatkan käsi kädessä. Voin vain kuvitella miten hyvältä Ihanaisestani tuntui katsella menoamme.

Jos joku kysyisi minulta neuvoja tilanteeseen, jossa edessä olisi kumppanin lapsiin tutustuminen, niin en osaisi antaa kuin yhden: Kanna vastuu omista tunteistasi. Se tarkoittaa sitä, että jos lapsi pyrkii loukkaamaan tunteita koetellakseen sinua, niin älä suuntaa huomiotasi itse loukkaukseen. Voit sanoa, että lapsen sanat tuntuvat loukkaavilta ja sellainen ei ole hyväksyttävää. Samalla on hyvä tutkia omia tunteitaan ja pyrkiä tunnistamaan mikä sanotussa on saanut sellaisen tunnereaktion aikaiseksi. Jos omalla taustalla on hoitamattomia tunnetason haavoja, niin ne vääjäämättä aukeavat lasten kanssa. Eikä tämä rajoitu vain kumppanin lapsiin, vaan sama pätee itse asiassa biologisiin lapsiin.

Turvallisuuden kehä miehen ympärillä

Mainitsin toissakertaisessa kirjoituksessani kirjan Isätarinat : elämämme isähahmot. Tämä on kirja, jonka soisin jokaisen miehen lukevan. Meillä jokaisella kun on elämämme aikana ollut vähintään yksi isä (yleensä se biologinen), mutta usein meillä on useampiakin isähahmoja elämämme aikana. Vaikka kirja keskittyykin sijaishuollossa olleiden lasten ja sijaisisien kertomuksiin, niin siinä käsitellyt teemat ovat aika universaaleita: Turvallisuuden tunne, ymmärtäväisyys, lempeys, rohkaiseminen, luottamus ja usko toisen olemassa oleviin kykyihin. Kirjassa on muuten yksi mielenkiintoinen kohta, nimittäin käsite biologinen isä. Sillä tarkoitetaan isää, joka ei ole koskaan ollut osa omaa elämää.

Tässä ajassa saattaa olla vaikeaa kasvaa mieheksi, mutta yhdessä asiassa ei ole tapahtunut muutosta ja se liittyy miehen luomaan turvallisuuden tunteeseen. Sellaista mies tai mieheksi kasvava voi luoda ympärilleen toimimalla johdonmukaisesti, muttei liian ankarasti. Käyttäisin tässä sanaa oikeudenmukainen toiminta, mutta käsitykseni oikeudenmukaisuudesta voi olla hyvin erilainen kuin monilla muilla. Parempi kuvaus turvallisuutta tuottavasta miehestä onkin siis vakaa, mutta joustava.

Philippa Perryn kirjassa Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan (ja lapsesi kiittävät, että sinä luit) mainitaan usein, ettei koskaan ole liian myöhäistä korjata syntyneitä repeämiä suhteessa lapseen. Tämä pätee myös muissakin yhteyksissä, joten pyrkimys asiaintilojen muuttaminen positiiviseen suuntaan ei koskaan ole täysin hyödytöntä. Se ei tosin tarkoita sitä, etteikö se olisi joissain tilanteissa haastavaa.

Perhe Parisuhde Lapset Vanhemmuus