Huollettavat aikuiset eli miehet parisuhteissaan
Eilen oli merkittävä päivä, monellakin saralla. Ensinnäkin kaksi kouluikäistä lasta kelpuuttivat tarjoamani avun läksyjen teossa (*mielensisäinen tuuletus*). Voisin kuvitella, että tämä on merkittävä harppaus jokaiselle miehelle, joka identifioi itsensä ”äidin uudeksi mieheksi” jossain vaiheessa elämäänsä. Toisekseen pääsin selittämään kolmevuotiaalle positiivisen perusluonteen omaavalle pikkusällille, että äiti saattaa välillä itkeä silkasta onnesta. Ettei aina niiden kyyneleiden takana ole paha olo tai valtava väsymys. Niin kuin eilen, jolloin pienet tekoni näyttäytyivät ihanaiselleni tyystin erilaisessa mittakaavassa.
En voi käsittää niitä sukupuolitovereitani, jotka kieltäytyvät kantamasta korttansa yhteisen hyvän kekoon. Jos kuulen jonkun puhuvan kovaan ääneen nalkuttavasta vaimosta tai naisystävästä, niin saatan pohtia mielessäni: ”Sitä saa mitä tilaa, idiootti.”
Eräs serkkuni valitti kännipäissään vuosia sitten, että kotiin mennessä ei saa kuin pelkkää paskaa niskaan. Siinä yön myöhäisinä tunteina häntä kuunnellessani ajattelin sarkastisesti tuon ongelman korjaantuvan kännien vetämisellä ja olemalla menemättä kotiin yöksi. Tänä päivänä serkkuni ex-vaimo elää onnellista sinkkuelämää. Sitä en mene vannomaan, että oliko eron syy tällaiset kotoa poissaolemiset. Sen uskallan todeta, että eivät ne ainakaan asiaa auttaneet. Valaisen asiaa hieman.
Kaikki se palkaton työ, mikä jää toisen harteille
Ihminen, jolla on huollettavinaan x-määrä lapsia, joutuu työskentelemään täysipäiväisesti myös täyden työpäivän jälkeen (ja usein jopa sen aikana) taatakseen huollettavilleen riittävän huolenpidon. Kotiäitinä lekottelu ei taida liipaista läheltäkään lekottelua, vaan tutka on jatkuvasti päällä, etteivät nassikat vain pääse polttamaan sormiaan hellalla tai putoamaan rappusissa. Kaupassa on mahdotonta valita käsikoria, vaan aina on työnneltävä ostoskärryä. Sitä kärryä, mikä nielaisee valtavan määrän saadusta työtulosta tai sosiaaliturvasta. Siihen päälle vielä kotityöt pyykinpesuineen ja siivoamisineen, joista viimeinen on lähes järjen vievä mahdottomuus lapsiperheessä. Äideille tulee varmasti mielikuva välittömästi mieleen, kun mainitsee sanan räjähtänyt. Lapsen tai lasten iästä riippuen aikaa vievät erilaiset tapaamiset, kouluiässä erityisesti. Plus harrastukset päälle.
Voin vain kuvitella sen raivon määrän mikä syntyy naisen päässä, jos ovesta saapuu työpäivänsä jälkeen aikuinen huollettava. ”Milloin ruoka on valmista?” saisi minut toteuttamaan nyrkillä silmään vastauksen sanallisen vastauksen sijasta vastaavassa asemassa. Käsittämättömin yhtälö on työtön kotona notkuva miehenretale, joka kantaa sohvaa selässään. Itse asiassa, kun asiaa miettii, niin ehkäpä tuollaisten huollettavien on syytä pysyäkin poissa kotoa selvitäkseen ehjin nahoin. Silloin on tosin turha tulla kotiin keskellä yötä ja luulla sängyssä puolikuolemaa parantelevan siipan pakaran puristamista ”seksikkääksi lähentelyksi.” Varsinkaan, jos hengitys haisee väljähtyneelle keskioluelle tai tärpätille.
Ehkä tämä johtuu keräämästäni elämänkokemuksesta toisen ihmisen kanssa saman katon alla, mutta vastuun ottaminen kannattaa aina. Vähintäänkin sen vastuun kantaminen omasta itsestä ja itsensä huoltamisesta. Tämä saattaa tulla kaksilahkeisille yllätyksenä, mutta tällainen toiminta kasvattaa verrannollisessa suhteessa seksin määrää. Olen keskustellut aiheesta melko monen naisoletetun kanssa ja saanut merkittävältä enemmistöltä kuulla, että mikään ei ole niin seksikästä kuin kotitöitä tekevä mies. Varsinkin, jos nuo työt pystyy tekemään välillä vähemmissä pukeissa. Toki on niitäkin naisia, jotka eivät halua miestä rikkomaan omaa flowtaan kodinhoidossa.
Jumalauta! Viisasten kivi on ollut aina jokaisen miehen edessä, mutta harva ottaa silmän käteensä ja oikeasti viitsii katsoa sitä. Elämää voi elää harmoniassa rinnalla kulkijoidensa kanssa ja nauttia sen tuottamista hedelmistä.
Omalta osaltani aion jatkossakin pohdiskella aktiivisesti kysymystä: ”Voisinko minä olla nyt jotenkin avuksi?”, tarttua toimeen ja korjata sen tuottaman sadon hyvällä mielellä. Sillä sitähän se tuottaa myös toiselle, hyvää mieltä. Ja antaa samalla käytännönläheistä ja esimerkillistä mallia lapsille, että miten yhdessä voidaan elää vähemmällä kitkalla ja turhautuneisuudella.
