Narsistien tunnistamisesta ympärillämme
Kuinka monta narsistia tiedät? Siis sellaista ihmistä, jotka kärsivät narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Avaa kätesi eteesi ja laske sormin. Varaa tälle laskutoimitukselle hetki aikaa ja käy läpi lähipiirisi sekä se ihmisjoukko, jonka kanssa olet eniten vuorovaikutuksessa arjessasi. Työ, opiskelu ja vapaa-aika. Se lähikaupan kassatyöntekijä, jonka kanssa olet vaihtanut kuulumiset tai naapurin mies, joka hieman epäilyttävästi tykkää esitellä autoaan ja uusia hankintojaan.
Jos sait tulokseksi yhden sormen, niin onnekas sinä! Hieman elinympäristöstä riippuen tällaisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä ihmisiä on noin prosentti (%) väestöstä eli sadasta ihmisestä yksi ihminen kärsii tuosta persoonallisuuden vääristymästä. Jos sait tulokseksi enemmän kuin yksi, niin elät vankeinhoitolaitoksessa, työskentelet psykiatrian alalla tai peittelet omaa narsistista persoonallisuushäiriötäsi tekemällä maallikkodiagnooseja ympärillä olevistasi. Jälkimmäisin ei nimittäin ole mitenkään poikkeuksellista, vaan narsistilla voi olla jopa pakonomainen tarve auttaa muita – pisteeseen, jossa hän ei pysty olemaan samassa huoneessa ”auttamiensa” kanssa. Tai sitten mahdollisuus on, että tunnistat narsistisia piirteitä ihmisillä jotka eivät kärsi tuosta nimenomaisesta häiriöstä.
Ja kaikilta ihmisiltä löytyy narsistisia piirteitä, eritoten lapsilta. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, niin sitä enemmän häneltä löytyy narsistisia piirteitä, jotka ovat hänelle täysin normaaleja kehitystasoon liittyviä luonteenpiirteitä. Luonteenpiirteitä, jotka tasoittuvat ja loivenevat iän myötä tai voivat näennäisesti jopa kadota. Sitten ovat he, jotka erinäisten tapahtumien kautta joutuvat kehitystielle jolla näistä piirteistä kehittyy erityinen persoonallisuuden häiriötila.
Ei ole olemassa sellaista tutkimusta, jossa olisi saatu selville ne erityisolosuhteet jotka vaaditaan häiriön syntymiseksi. Ei narsismin eikä monen muunkaan persoonallisuushäiriön osalta. Edes sitäkään ei tiedetä miksi konfliktiympäristössä (kuten sodassa) jotkut ovat täysin immuuneja post-traumaattiselle stressille ja jotkut saavat sellaisen läheltä piti -tilanteesta. Ainoastaan osataan määrittää se häilyvä raja, jonka toisella puolella on kokoelma luonteenpiirteitä ja toisella puolella kärsimystä aiheuttava persoonallisuushäiriö.
Heidät meistä erottava piirre
Nykymallisessa länsimaalaisessa kulttuurissa turhamaisuus on selvästi IN, joten turhamaisuudelle allergiset ihmiset mielellään leimaavat ihmisiä narsisteiksi. Omaavathan turhamaiset ihmiset ja narsistit samoja piirteitä. On kuitenkin olemassa selkeä yksityiskohta, joka erottaa persoonallisuushäiriöisen ihmisen sellaisesta, joka vain omaa turhamaisuuttaan mahtailee omilla saavutuksillaan: Empatiakyky.
Empatia on kykyä myötätuntea ja ymmärtää toisen tunteita. Tuo kyky aiheuttaa sen, että ihminen tunnistaa toisen ihmisen tunnetiloja ja ymmärtää syitä niiden synnyn taustalla jo ihan sen takia, että kykenee itse vastaaviin tunnetiloihin ja sietämään niitä. Monissa persoonallisuushäiriöissä tuo kyky on merkittävästi alentunut tai se voi puuttua jopa kokonaan. Jälkimmäinen näyttäisi toteutuvan narsismin äärimuodossa, psykopatiassa. Kyky voi olla täysin normaalisti hetkellisesti alentunut, esimerkiksi uupumuksen, tarpeiden laiminlyönnin tai sairauden takia, joten liian hätiköityä leimaamista ei pitäisi harrastaa.
On todennäköisempää, että todellinen narsisti osaa peittää häiriötilansa niin hyvin, että jopa harjaantuneella psykologilla olisi vaikeuksia tunnistaa tätä tavanomaisissa vuorovaikutustilanteissa. Eikä häiriötilasta kärsivä välttämättä välttele häiriötään, vaan voi mielellään puhua aiheesta intohimoisesti; kääntääkseen huomion omasta vajavuudestaan toisaalle. Tämä johtaa paradoksiin, jossa voisi kyseenalaistaa jopa tämän blogiartikkelin mielekkyyden. Käsittelenkö tätä aihetta muiden osalta, jotta minun ei tarvitsisi käsitellä tätä aihetta itsessäni? Hyvä kysymys, johon neurotyypillisen pitäisi pystyä vastaamaan ponnistelujen kautta.
Diagnoosien tekeminen pitäisi jättää ammattilaisten vastuulle, sillä maallikkodiagnoosilla pystyy tekemään vahinkoa ja aiheuttamaan suurta kärsimystä sellaiselle joka tulee leimatuksi väärin perustein. Sen sijaan jokainen ihminen voi tehdä valintoja sen suhteen millaisia ihmisiä päästää lähelleen ja joihin muodostaa luottamussuhteen. Kannattaa ottaa myös huomioon se, että perusteettomalla leimaamisella voi syyllistyä myös kunnianloukkaukseen. Kunnianloukkaus on rikos, josta voidaan tuomita sakkorangaistukseen ja josta asianomistaja voi vaatia vahingonkorvauksia.
