Aamupäiväni kului tänään täysin tuottamattoman tekemisen parissa, mutta se saattaa poikia jotain hyvää myöhemmin tulevassa. Selailin nimittäin kaupungin alueella toimivien harrastajateatterien verkkosivuja ja aikani jahkailtua kirjoitin sähköpostia eräälle kesäteatterituotannon ohjaajalle. Lyhyesti kuvattuna kerroin hänelle, että olen halukas auttamaan siellä missä suinkin on tarvetta. Oli se sitten lavalla tai lavan takana.

Harrastajateatteritoiminta jäi kytemään ajatuksena kuukauden takaisesta, jolloin saimme purkkiin yhdenlaisen näytelmän. Sen purkutilaisuudessa reilua viikkoa myöhemmin eräs toinen näyttelijänä toiminut mies avasi harvan sanaisen arkkunsa ja kiitti minua vuolaasti siitä, että olin repinyt hänet tuotantoon mukaan. Tämä sen jälkeen, kun olin ensin kertonut muiden kuullen, kuinka olin huomannut kyseisen miehen itsetunnon kasvun projektin aikana. Tuo kokemus mielessäni avasin sähköpostiohjelman ja kirjoitin kesällä esitettävän näytelmän ohjaajalle. Vastausta odotellessa.

Aikuisten maailmasta lapselle sarjakuvan keinoin

Eilen seurasin ihanaiseni luona erittäin hyvällä mielellä, kuinka nuori kettu avasi kirjastosta hänelle lainaamani Tenavat-sarjakuvakirjan ja alkoi lukemaan sitä hiljaiseen ääneen. Hän ryhtyi lukemaan sitä, vaikka oli juuri hetkeä aikaisemmin tehnyt koulusta saamansa lukuläksyn ja oudoksunut maanantaina tuota kyseistä Tenavat-kirjaa. Tenavat-kirjan lisäksi lainasin maanantaina kirjastosta muutaman muunkin, joista yhden toisen osoitin hänelle. Se on aikuiseen makuun suunnattu yksityisetsiväkertomus Blacksad-nimisestä miehestä, joka alkaa selvittämään salaliittovehkeilyä 50-luvun Las Vegasissa. Kaikki esiintyvät hahmot ovat siinä kuvattu kasvoiltaan erilaisina eläiminä, ja päähenkilö onkin kuvattu suurikokoisena mustana kissana.

Nuori kettu kummasteli ääneen, että ”miksi lainasit minulle tämän kirjan?” Selitin hänelle sen käsittelevän sellaisia aiheita, joiden olen huomannut kiinnostavan häntä aikuisten maailmasta. Esimerkiksi nostin maanantain, jolloin hän sai tuon kirjan käteensä. Avasin silloin kirjan aukeamalta, jossa on kuvattu Blacksadin ja naisen välinen keskustelu. Tuossa kohtauksessa Blacksad istuu sängyn vierellä ja sängyssä on alaston, kissana kuvattu nainen. Reaktio kuvaan nuorella ketulla oli tuolloin maanantaina hyiiii, mutta siitä huolimatta hän tuijotti aukeamaa harvinaisen pitkään ja hartaasti. Selitykseni ja kertomani esimerkki näyttivät kelpaavan, jonka jälkeen hän katseli kirjaa hetkisen ja laittoi sen sitten sivuun.

Joku saattaisi kummastella aikuisille suunnatun sarjakuvakirjan lainaamista ekaluokkalaiselle pojalle, mutta tälle on erittäin painava syy. Jos vain suinkin pystyn vaikuttamaan aikuisen maailman tunkeutumistapaan lapsen maailmaan, niin vaikutan silloin muotoseikkoihin. Sen sijaan, että poika eksyisi aikuisten aiheisiin netin todella raa’an seksuaali- ja väkivaltakuvaston kautta, niin haluan tarjota väylän mieltä askarruttaviin aiheisiin esteettisesti miellyttävin keinoin. Blacksad tuntui kirjastossa silmäiltynä juuri tällaiselta, missä rujon arkitodellisuuden aiheita käsitellään esteettisesti miellyttävällä tavalla ja hyvällä maulla. Kun luin itse kirjaa tarkemmin eilen, niin totesin tarinassa vilisevän melkoisen määrän arkkityyppejä. Sellaisia, joita oikeassakin elämässä tulee vääjäämättä vastaan. Näin ollen minulla ja nuorella ketulla on olemassa jokin väline, jolla käsitellä eteen tulevia kysymyksiä. Toinen sarjakuvamuodossa oleva väline tulee olemaan Aku Ankka, mutta sitä käsittelen sitten myöhemmin.

Kiroileva siili kitkemään kiroilua

Eikä Blacksad ollut muuten ainoa sarjakuvakirja, jonka nuori kettu maanantaina avasi ja joka on suunnattu vanhemmille ikäryhmille: Kiroileva siili. Sen stripit aiheuttivat nuoressa ketussa sellaista naurunremakkaa ja käkätystä, että ei uskoisi. Olin lainannut kirjan ihanaiselleni satunnaiseksi piristysruiskeeksi raskaisiin päiviin, mutta kirja löysikin pian itsensä ekaluokkalaisen käsiin. Ei mikään huono juttu, sillä tällä pojalla on ollut hieman haasteita kiroilun kanssa. Kiroiluahan ei voi kitkeä, mutta sitä voi jalostaa pois puheesta ja itsensä ilmaisusta. Tässä työssä kiroileva siili tulee olemaan mitä parhain työkalu. Sen avulla voi osoittaa, että ei se kiroilu ole aina niin tuomittavaa ja se voi olla hauskaakin, jos sen vain ajoittaa oikein sille kuuluvaan paikkaan tunteiden ilmaisussa. Niinpä kiroilu toimintana sanoitetaan ja siitä tulee lopulta niin läpikaluttu aihe, että se alkaa olemaan kaikkea muuta kuin in lapsen maailmassa. Sellaisella lapsen on hemmetin vaikea kokeilla rajoja, josta voidaan keskustella väsyttävän arkipäiväisesti.