Saunan lauteilta Tylypahkaan
Viime viikonloppuna kävimme ihanaiseni ja tämän poikien kanssa ensimmäistä kertaa uimassa. Esikoisella eli nuorella daamilla oli muu sovittu meno, joten tämä vesipeto ei tällä kertaa päässyt osallistumaan uintiretkeemme. Pikkusälli seurasi uimahallilla äitiään ja me nuoren ketun kanssa suuntasimme kahdestaan miesten pukuhuoneeseen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun meillä oli hetki kahdenkeskistä aikaa nuoren ketun kanssa. Se osoittautuikin hyvin rauhoittavaksi tekijäksi hänelle viikonlopun osalta, kun huomiota ei tarvinnut kalastella levottomalla käytöksellä.
Olemme keskustelleet muutamaan otteeseen ihanaiseni kanssa siitä, että nuori kettu kaipaa miehen roolimallia. Toisenlaista roolimallia isänsä lisäksi. Se tarkoittaa isoja saappaita, jotka tulisi osata täyttää näyttämällä esimerkkiä omalla toiminnallaan. Se ei ole mikään ihan pieni juttu, sillä lapset apinoivat omassa käytöksessään kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa aikuisten maailmasta. Sen näkee jo pikkusällin leikeistä pienten legojen ja toimintafiguurien kanssa, niissä kun seikkailevat usein hyvin tutut hahmot: Isoveli ja sisarusten elämässä vaikuttavat henkilöt.
Uimahallireissua varten ostin uudet uimalasit, jotka osoittautuivat oikein hyödyllisiksi. Nuori kettu puki ne päähänsä avustuksellani ja parin tunnin aikana hän ehtikin sukellella jokaisen neliömetrin lasten altaassa. Tuosta riemusta huolimatta merkityksellisin tilanne oli kuitenkin hänen osaltaan saunomassa käyminen. Uimassa käynnin ohessa kävimme kertaalleen saunassa niin, että pikkusälli oli mukana. Nuori kettu vaikutti hyvin turhautuneelta pikkuveljen läsnäolosta, tämä kun ei meinannut pysyä lainkaan paikoillaan ja ikävä äidin luo alkoi painamaan lähes välittömästi saunaan päästyämme. Niinpä nuori kettu nautti silminnähden siitä, kun lähtiessämme saimme käydä saunassa ilman pikkuveljen läsnäoloa ja lauteilla istuessamme hän sai jakamattoman huomioni. Hän kertoi muun muassa siitä, että koulun kovikset eivät uskalla nojata saunassa seinää vasten. Tenttasin näistä koviksista hieman ja huojentuneena sain kuulla, etteivät useimmat heistä ole kiusaajatyyppejä. Kunhan vain esittävät isoa poikaa.
Elämä pienoismallikoossa
Uimahallireissua seuranneena päivänä nuori kettu kaivoi tavaroistaan joululahjaksi saamansa Harry Potterista tutun Tylypahkan miniatyyrirakennussarjan, ja pyysi apua sen kokoamisessa. Ei mikään ihan pieni juttu, sillä ihanaisen mukaan hän oli haukkunut sen aivan turhaksi ja tyhmäksi. Niinpä. Mieleeni muistuikin omasta lapsuudestani se, kun halusin ryhtyä kokoamaan pienoismallilentokoneita ja olisin kaivannut siinä omalta isältäni apua. Äitini ostama pienoislentokone ei koskaan valmistunut, sillä isäni kaikesta yrityksestä huolimatta törmäsi omien sormiensa kömpelyyteen ja kokoaminen tyrehtyi kiroiluun sekä täydelliseen hermojen menettämiseen. Äitini yritti kyllä auttaa isäni sijasta, mutta lopputulos oli selvä: Ei kannattanut yrittää, kun isälläkin meni hermot sen kanssa. Ihan tyhmä ja täysin turha pienoismalli, joka sai pölyttyä ja lopulta päätyä roskikseen muiden turhakkeiden kanssa.
Nuoren ketun osalta aion olla toista maata. Mitä ryhdytäänkin yhdessä rakentamaan, niin se saadaan takuulla valmiiksi. Ei ehkä sen takia, että jotain saataisiin jääräpäisesti päätökseen, vaan lopputuloksen eteen käytetyn ajan takia. Se kun on nimittäin aikaa, jolloin hänen ei tarvitse kilpailla huomiostani muiden kanssa.
Jutussa mainitut henkilöt: Ihanainen (seurustelukumppanini), nuori daami (10-vuotias esikoistyttö), nuori kettu (8-vuotias poika) ja pikkusälli (3-vuotias kuopus).
