Kokemattomuudesta ja itsevarmuudesta

Havahduin tähän, miten kokemuksen ja itsevarmuuden vaikutus ihmisen kiinnostavuuteen riippuu näinkin paljon sukupuolesta, kun keskustelin erään naispuolisen ystäväni kanssa. Hänen porukassaan oli yksi vähän nuorempi miespuolinen, joka vaikutti kaikin puolin ok tyypiltä, mukavalta ja ihan hyvännäköiseltä, mutta joka vaikutti olevan ikisinkku. Ihmettelin tätä ääneen, ja ystäväni tiesi kertoa, että ko. nuori mies ei tiedettävästi ole ollut kenenkään kanssa, eivätkä naiset halua mitään kokematonta (neitsyt)miestä. Jotenkin tuo ajatus miehen kokemattomuudesta oli hänen mielestään naisille valtava turn-off. Toisaalta taas hän oli hyvin hämmästynyt kun kerroin, että naisen epävarmuus tai itsevarmuuden puute ei ole lainkaan epäseksikästä. Joskus jopa päin vastoin.

Sinänsä naisen kokemattomuuden arvo ei ole yllätys, kun neitsyys on naisilla välillä jopa maagisia piirteitä saava piirre, ja monissa kulttuureissa piirre, jota suojellaan viimeiseen asti. Neitsyt mies taas mielletään ujoksi teinipojaksi, joka laukeaa American Pie-tyyliin ennen kuin vaatteita on edes ehditty riisua, eikä muutenkaan osaa tehdä sängyssä yhtään mitään oikein. Mutta eivätkö naiset todellakaan näe miehen kokemattomuudessa mitään kiehtovaa samalla tavoin, kuin miehet naisissa?

Näin omasta miesnäkökulmastani näen naisen kokemattomuuden kiehtovuuden perustuvan moneenkin asiaan. Monissa neitsyyttä korostavissa yhteisöissä tai kulttuureissa se perustuu ehkä eniten johonkin ”puhtauden” tai ”koskemattomuuden” käsitteeseen. Minulle se on enemmän ajatus siitä, että kaikki olisi naiselle uutta ja kiehtovaa. Tietää, ettei tule verratuksi kehenkään, ja naisella ei ole mitään valmiita, toisen miehen kanssa opittuja tapoja, joita hän haluaisi toteuttaa kanssani. Myöskään se, jos nainen on epävarma osaamisestaan tai käytöksestään sängyssä kokemattomuuden vuoksi, on lähinnä jollain tavalla kaunista. Jos sitä voi tuolla sanalla kuvata. Se tilanteen yleinen kiihottavuus vaan painaa vaakakupissa niin paljon enemmän kuin se, että mahdollisesti kaikki ei mene niin sujuvasti kuin voisi. Hämmentävää oikeasti, jos naiset eivät näe mitään kiihottavaa siinä, että heidän kehonsa saisi olla ensikertalaisen miehen uteliaisuuden ja ihailun kohteena. Ja jossei nyt kyse ole 14-15 vuotiaasta pojasta, niin tuskin se seksi ihan minuutissa on myöskään ohi.

Minulla on ollut pari kokemusta ensikertalaisen kanssa, sekä toisessa ääripäässä muutama hyvin kokenut, joilla on varmasti ollut enemmän seksikumppaneita kuin minulla. Voin rehellisesti sanoa, että nämä pari ihanaa naista, joiden ensimmäinen sain olla, olivat kokemuksena paljon mieleenpainuvampia, kuin nuo hyvin kokeneet. Todella monen kumppanin kanssa olleista tuli enemmän sellanen olo, että he tietävät täsmälleen, miten heitä tulee käsitellä ja toivat sen myös selvästi esiin. Heillä ei kuitenkaan tuntunut olevan juurikaan mitään uteliaisuutta, vaan kaikki oli orgasmiin tähtäävää rutiinisuoritusta. Toki tämä on aika yleistävää, kun otos oli pieni, ja muutenkin kyse enemmän lyhyistä seksisuhteista kuin mistään muusta. Mutta lähinnä tarkoittaa sitä, että ei se naisen kokemus tai itsevarmuus sängyssä ole minkäänlainen loistavan seksin tae.

Minun on kyllä muutenkin vaikea nähdä seksiä teknisenä suoritteena, jossa tekninen taituruus olisi jotenkin se merkittävin asia. Tämä havainnollistui erittäin hyvin kun kerran minua baarissa lähestyi mies, joka teki aikeensa melko selväksi. Hän kyllä perusteli ihan hyvin, että ei kukaan nainen voi tietää niin hyvin mistä mies nauttii, kun toinen mies. Varmasti totta, mutta onko sillä väliä, jos (kun) en tunne häneen mitään seksuaalista vetoa. Jos taas olen naiseen ihastunut tai muuten hänestä hyvin kiinnostunut, ei sillä seksin ”suorituksella” ole tasan mitään merkitystä. Kunhan vain pääsisi hänen kanssaan sitä harrastamaan ja koskemaan hänen kehoonsa.

Mutta entä se itsevarmuus? Ymmärrän kyllä, että se on miehessä positiivinen piirre niin sängyssä kuin sängyn ulkopuolellakin. Mutta liika itsevarmuus on naisessa jopa pelottavaa. Ei haittaa, jos nainen on itsevarma, mutta jos hän on itsevarmempi kuin minä, se on samalla tavalla hieman puistattavaa kuin itseä pidempi nainen. Sellainen tuntuu herkästi kääntävän tietyt sukupuoliroolit ympäri, mitä on vaikea olla tiedostamatta miltei joka hetki. Seksissä on erityisen vaikea tuntea itseään kovin erityiseksi ja merkitykselliseksi, jos se seksi tuntuu olevan naiselle hyvin vahvasti opittua, itsevarmaa rutiinia. Paljon puhutaan myös siitä, että liian itsevarma mies ei havainnoi mistä nainen pitää, vaan olettaa samojen temppujen toimivan kaikille naisille. Voin kertoa omasta kokemuksesta, että moni nainen astuu samaan ansaan. Erityisesti suuseksissä nuo kokeneemmat eivät tuntuneet lukevan reaktioitani tai kehonkieltäni yhtään, vaan jatkoivat sillä omalla tyylillään, joka ei välttämättä juuri minusta tuntunut erityisen hyvältä. Vähemmän kokeneet ovat olleet huomattavasti huomioivampia sekä valmiimpia etsimällä kokeilemaan, mikä juuri minulle toimii.

Mutta niin, ehkä joidenkin asioiden vaikutukset viehättävyyteen ovat vain niin sisäänrakennetusti erilaiset eri sukupuolilla. Naisen humalatila ei koskaan ole heidän kiinnostavuuttaan kovin herkästi laskenut, mutta miesten sammallus… On tullut huomattua, että jos baariin lähtee kunnon rohkaisevien pohjien kanssa, sieltä myös takuuvarmasti palaa yksin kotiin. Ei sillä, että olisin ollut yllättynyt.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *