Miksi aina hävettää?

 

people-2576169_1920.jpg

Kuva: Pixabay

Halusin kirjoittaa tästä asiasta, koska en usko olevani ainoa, joka kokee näin. Ja ihan vain siksi, että mun mielestä tästäkin asiasta pitää puhua, eikä vaan yrittää olla niin kuin on sopivaa.

Minä häpeän monia asioita, ja usein. En häpeä vain silloin kun teen jotain sopimatonta, vaan häpeän milloin mitäkin. Vähän aikaa sitten häpesin sitä, että tanssinopettajani ei muistanut nimeäni. Niin paljon, että rohkaistuin korjaamaan nimeni ehkä seitsemän tanssitunnin jälkeen. Häpeä on hirveä tunne, se kun tuppaa porautumaan luihin ja ytimiin. Välillä tuntuu, että häpeän sitä millainen tyyppi olen. En ole ehkä juuri sellainen tyttö, joka nykyään kuuluisi olla. Ja sehän hävettää. Olen myös pullea, ja vähänkö hävettää kävellä suklaapatukka kädessä kadulla.  

Häpeäminen meni siihen pisteeseen jokin aika sitten, että löysin itseni miettimästä että millainen elämänvalinta minun pitäisi tehdä, että koko ajan ei hävettäisi. Että olisin tarpeeksi hieno, mielenkiintoinen, kaunis ja oikein elänyt. Suunnittelin jo muuttavani yksin toiseen kaupunkiin ja aloittavani kaiken alusta, lähteväni vapaaehtoistyöhön kauas pois ja  laihduttavani ainakin 30 kiloa. Mitä vain, että enää ei tarvitsisi kantaa sitä epämukavaa häpeämöykkyä vatsanpohjassa, ja tuntea itseään vääränlaiseksi. Häpeäminen sai aikaan tunteen, että koko ajan olen jotain liikaa, liian vähän, tai vain väärin. 

Huomasin, että aloin tunkea itseäni milloin mihinkin muottiin. Yleensä löysin jonkun esikuvan, tai otin jonkun toisen mielipiteitä omakseni. Pääasia oli, että muotti oli yleisesti hyväksytty ja mieluiten ihailtu, niin ei tarvitsisi hävetä. No arvaatte varmaan mihin tämä johti. Ei mihinkään. Kun kulloinkin valitsemani rooli alkoi käydä liian ahtaaksi enkä osannut käyttäytyä sen vaatimalla tavalla, ahdistuin ihan suunnattomasti. Silloin tuli juuri näitä tuntemuksia, että haluan muuttaa Inariin ja aloittaa siellä ihan toisena ihmisenä alusta. Alkoi väsyttää, minua ja läheisiäni. Jossain kohtaa tajusin, että minun on pakko ottaa vastuu itsestäni, ja katsoa sisäänpäin että millainen muija siellä oikein on.

Aloin leikitellä ajatuksella siitä, että olisin vapaa. Siis en seurustelusuhteesta, työstä tai elämän tuomista velvollisuuksista, vaan kaikista niistä ajatuksista joiden takia häpeän. Loppujen lopuksi, omat ajatukset luovat suurimman häpeäsilmukan, joka kiristyy kaulan ympärille, kun jotain omaa epävarmuutta sohaistaan. Minun ajatuksistani ainakin löytyy paljon kummallisia ajatusketjuja- ja malleja, jotka ovat äärettömän mustavalkoisia.

Yhtenä päivänä sitten vain päätin, että tästä lähtien olen vapaa ihminen. Saan siis olla niin kuin olen, ja tehdä vapaasti myös kaikkea joka mieleni mielestä on noloa. Saan myös puhua näistä asioista, eikä mun tarvitse yrittää esittää että handlaan kaiken.

Helpotti ihan hirveästi.

Edelleen todellakin hävettää, ei tällaiseen asiaan ole mitään pikaparannusta. Mutta silti, olen ollut yllättävän iloinen ja tyytyväinen viime aikoina. Paljon olen myös miettinyt, että miksi häpeän niin paljon ihan vain itseäni ja minun valintojani. Välillä olen itkenyt niille asioille, ja välillä ollut todella huvittunut, mutta koko ajan on vähän helpompi ymmärtää itseään, ja hävetä vain silloin kun sille on oikeasti tarvetta.

Sellaisen jutun olen oivaltanut, että häpeä ja epävarmuus kulkevat käsikädessä. Epävarmuus omasta itsestä johtaa käyttäytymiseen, joka hävettää erityisen paljon. Tehokas lääke häpeään tuntuukin olevan itsestään tykkääminen ja omiin valintoihin luottaminen.

Oo säkin vapaa ihminen. Ansaitset sen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *