Miksi aina hävettää?

 

people-2576169_1920.jpg

Kuva: Pixabay

Halusin kirjoittaa tästä asiasta, koska en usko olevani ainoa, joka kokee näin. Ja ihan vain siksi, että mun mielestä tästäkin asiasta pitää puhua, eikä vaan yrittää olla niin kuin on sopivaa.

Minä häpeän monia asioita, ja usein. En häpeä vain silloin kun teen jotain sopimatonta, vaan häpeän milloin mitäkin. Vähän aikaa sitten häpesin sitä, että tanssinopettajani ei muistanut nimeäni. Niin paljon, että rohkaistuin korjaamaan nimeni ehkä seitsemän tanssitunnin jälkeen. Häpeä on hirveä tunne, se kun tuppaa porautumaan luihin ja ytimiin. Välillä tuntuu, että häpeän sitä millainen tyyppi olen. En ole ehkä juuri sellainen tyttö, joka nykyään kuuluisi olla. Ja sehän hävettää. Olen myös pullea, ja vähänkö hävettää kävellä suklaapatukka kädessä kadulla.  

Häpeäminen meni siihen pisteeseen jokin aika sitten, että löysin itseni miettimästä että millainen elämänvalinta minun pitäisi tehdä, että koko ajan ei hävettäisi. Että olisin tarpeeksi hieno, mielenkiintoinen, kaunis ja oikein elänyt. Suunnittelin jo muuttavani yksin toiseen kaupunkiin ja aloittavani kaiken alusta, lähteväni vapaaehtoistyöhön kauas pois ja  laihduttavani ainakin 30 kiloa. Mitä vain, että enää ei tarvitsisi kantaa sitä epämukavaa häpeämöykkyä vatsanpohjassa, ja tuntea itseään vääränlaiseksi. Häpeäminen sai aikaan tunteen, että koko ajan olen jotain liikaa, liian vähän, tai vain väärin. 

Huomasin, että aloin tunkea itseäni milloin mihinkin muottiin. Yleensä löysin jonkun esikuvan, tai otin jonkun toisen mielipiteitä omakseni. Pääasia oli, että muotti oli yleisesti hyväksytty ja mieluiten ihailtu, niin ei tarvitsisi hävetä. No arvaatte varmaan mihin tämä johti. Ei mihinkään. Kun kulloinkin valitsemani rooli alkoi käydä liian ahtaaksi enkä osannut käyttäytyä sen vaatimalla tavalla, ahdistuin ihan suunnattomasti. Silloin tuli juuri näitä tuntemuksia, että haluan muuttaa Inariin ja aloittaa siellä ihan toisena ihmisenä alusta. Alkoi väsyttää, minua ja läheisiäni. Jossain kohtaa tajusin, että minun on pakko ottaa vastuu itsestäni, ja katsoa sisäänpäin että millainen muija siellä oikein on.

Aloin leikitellä ajatuksella siitä, että olisin vapaa. Siis en seurustelusuhteesta, työstä tai elämän tuomista velvollisuuksista, vaan kaikista niistä ajatuksista joiden takia häpeän. Loppujen lopuksi, omat ajatukset luovat suurimman häpeäsilmukan, joka kiristyy kaulan ympärille, kun jotain omaa epävarmuutta sohaistaan. Minun ajatuksistani ainakin löytyy paljon kummallisia ajatusketjuja- ja malleja, jotka ovat äärettömän mustavalkoisia.

Yhtenä päivänä sitten vain päätin, että tästä lähtien olen vapaa ihminen. Saan siis olla niin kuin olen, ja tehdä vapaasti myös kaikkea joka mieleni mielestä on noloa. Saan myös puhua näistä asioista, eikä mun tarvitse yrittää esittää että handlaan kaiken.

Helpotti ihan hirveästi.

Edelleen todellakin hävettää, ei tällaiseen asiaan ole mitään pikaparannusta. Mutta silti, olen ollut yllättävän iloinen ja tyytyväinen viime aikoina. Paljon olen myös miettinyt, että miksi häpeän niin paljon ihan vain itseäni ja minun valintojani. Välillä olen itkenyt niille asioille, ja välillä ollut todella huvittunut, mutta koko ajan on vähän helpompi ymmärtää itseään, ja hävetä vain silloin kun sille on oikeasti tarvetta.

Sellaisen jutun olen oivaltanut, että häpeä ja epävarmuus kulkevat käsikädessä. Epävarmuus omasta itsestä johtaa käyttäytymiseen, joka hävettää erityisen paljon. Tehokas lääke häpeään tuntuukin olevan itsestään tykkääminen ja omiin valintoihin luottaminen.

Oo säkin vapaa ihminen. Ansaitset sen.

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä

Million Shades of Grey

Ei, ei se leffa. Ihan vain elämä. Minulle yksikään asia ei ole mustavalkoinen, vaan joka päivä kohtaan miljoona harmaan sävyä. Välillä se hämmentää. Olenko jotenkin viallinen, kun en täysillä vihaa, rakasta tai tuomitse jotain tiettyä asiaa?

Tunteiden typistäminen ahdistaa. Minun maailmassani kun elämän parhaat ja oikeastaan pahimmatkin jutut ovat sekoitus kaikenlaisia tunteita. Negatiivisia, positiivisia, pelokkaita, innokkaita ja tyhjiäkin tunteita. Voimakkaita, mutta ristiriitaisia tunteita. Joskus vain tuntuu siltä, että näin ei saisi olla.

Jos en koe pelkkää iloa parisuhteessani, on sen oltava huono. Tai kun koen tylsistymistä elämääni, tarkoittaa se että en voisi kokea siinä mitään hyvää ja se täytyy myllätä ylösalaisin. Tai kun olin todella innoissani ja onnellinen uudelle paikkakunnalle muutosta, mutta samalla haikea ja vähän pelokaskin, herätti se ihmetystä.

Ei kai maailma voi niin toimia? Ilman iloa ei ole surua, ja toisinpäin. Samaan asiaan voi hyvin liittyä vastakkaisia tunteita, ja se on enemmän kuin ok. Se kertoo siitä että olet ihminen. Jos olet tavannut ihanan ihmisen ja olet rakastunut, mutta silti sitoutuminen jännittää ja kaikkien muiden mahdollisuuksien menettäminen pistää haikeaksi, se ei välttämättä tarkoita että olet sitoutumassa väärään ihmiseen. Oikeat ja hyvät asiatkaan eivät aina tunnu vain puhtaan oikeilta ja onnellisilta. Lapsen saaminen voi täyttää onnella, ja samalla kangistaa kauhusta ja huolesta. Kaikissa asioissa on niin monta puolta. Kun saa, myös menettää. Minusta siis on aika luonnollinen reaktio iloita ja surra samaan aikaan.

Puhuin aiheesta ystäväni kanssa eräänä iltana. Hän ymmärsi minua hyvin, ja puhuimme esimerkiksi ulkomaille muutosta. Se todellakin kuulostaa hienolta ja mahtavalta, ja siihen liitettävät tunteet joita ”saa” kokea ovat innostus, ilo ja ikävä kotimaahan jääviä läheisiä kohtaan. Mutta entä yksinäisyys, katumus, pelokkuus, hämmennys ja pieni inho vanhaa kotimaata kohtaan? Ei niistä niin avoimesti puhuta.

Harmittaa siis tämä tunnekirjon rajoittaminen. Useimmat meistä varmasti ymmärtävät että kenenkään elämä ei ole joka päivä mieletöntä eikä myöskään paskaa. Harvempi kuitenkaan tulee miettineeksi, että usein elämän käännekohdat ja tähtihetketkin koostuvat sekavista mutta voimakkaista tunteista. Me vain olemme oppineet, että mitä kuuluu hehkuttaa ja mitä dissata, ja valitsemme tuntea sitä. Entä jos vain antaisimme itsellemme luvan tuntea ne kaikki tunteet?

Voi olla, että mustan ja valkoisen rinnalle saisimmekin miljoona väriä.

Ps. Ihan mahtava elokuva aiheesta on lapsillekin sopiva animaation Inside Out. Siinä opetetaan kaikkien tunteiden tärkeyttä, ihana elokuva. 

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä