Million Shades of Grey

Ei, ei se leffa. Ihan vain elämä. Minulle yksikään asia ei ole mustavalkoinen, vaan joka päivä kohtaan miljoona harmaan sävyä. Välillä se hämmentää. Olenko jotenkin viallinen, kun en täysillä vihaa, rakasta tai tuomitse jotain tiettyä asiaa?

Tunteiden typistäminen ahdistaa. Minun maailmassani kun elämän parhaat ja oikeastaan pahimmatkin jutut ovat sekoitus kaikenlaisia tunteita. Negatiivisia, positiivisia, pelokkaita, innokkaita ja tyhjiäkin tunteita. Voimakkaita, mutta ristiriitaisia tunteita. Joskus vain tuntuu siltä, että näin ei saisi olla.

Jos en koe pelkkää iloa parisuhteessani, on sen oltava huono. Tai kun koen tylsistymistä elämääni, tarkoittaa se että en voisi kokea siinä mitään hyvää ja se täytyy myllätä ylösalaisin. Tai kun olin todella innoissani ja onnellinen uudelle paikkakunnalle muutosta, mutta samalla haikea ja vähän pelokaskin, herätti se ihmetystä.

Ei kai maailma voi niin toimia? Ilman iloa ei ole surua, ja toisinpäin. Samaan asiaan voi hyvin liittyä vastakkaisia tunteita, ja se on enemmän kuin ok. Se kertoo siitä että olet ihminen. Jos olet tavannut ihanan ihmisen ja olet rakastunut, mutta silti sitoutuminen jännittää ja kaikkien muiden mahdollisuuksien menettäminen pistää haikeaksi, se ei välttämättä tarkoita että olet sitoutumassa väärään ihmiseen. Oikeat ja hyvät asiatkaan eivät aina tunnu vain puhtaan oikeilta ja onnellisilta. Lapsen saaminen voi täyttää onnella, ja samalla kangistaa kauhusta ja huolesta. Kaikissa asioissa on niin monta puolta. Kun saa, myös menettää. Minusta siis on aika luonnollinen reaktio iloita ja surra samaan aikaan.

Puhuin aiheesta ystäväni kanssa eräänä iltana. Hän ymmärsi minua hyvin, ja puhuimme esimerkiksi ulkomaille muutosta. Se todellakin kuulostaa hienolta ja mahtavalta, ja siihen liitettävät tunteet joita ”saa” kokea ovat innostus, ilo ja ikävä kotimaahan jääviä läheisiä kohtaan. Mutta entä yksinäisyys, katumus, pelokkuus, hämmennys ja pieni inho vanhaa kotimaata kohtaan? Ei niistä niin avoimesti puhuta.

Harmittaa siis tämä tunnekirjon rajoittaminen. Useimmat meistä varmasti ymmärtävät että kenenkään elämä ei ole joka päivä mieletöntä eikä myöskään paskaa. Harvempi kuitenkaan tulee miettineeksi, että usein elämän käännekohdat ja tähtihetketkin koostuvat sekavista mutta voimakkaista tunteista. Me vain olemme oppineet, että mitä kuuluu hehkuttaa ja mitä dissata, ja valitsemme tuntea sitä. Entä jos vain antaisimme itsellemme luvan tuntea ne kaikki tunteet?

Voi olla, että mustan ja valkoisen rinnalle saisimmekin miljoona väriä.

Ps. Ihan mahtava elokuva aiheesta on lapsillekin sopiva animaation Inside Out. Siinä opetetaan kaikkien tunteiden tärkeyttä, ihana elokuva.