Joulun tuomat ajatukset

Joulu on ihan nurkan takana ja ajattelin tehdä vielä yhden kirjoituksen ennen niin sanotulle joululomalle vetäytymistä. Olen ollut kipeänä lähes viimeiset kaksi viikkoa. Tilanne on jo todella hyvä, että minua voisi sanoa kai jo terveeksi. Töissä pistin itseni passiiviseksi työntekijäksi, jotta saan keskittyä yksin kouluun opintojen alkaessa.

 Pikkujoulukausi on ollut jo päällä hyvän hetken ja kohta se sitten viimein päättyy oikeaan jouluun. Oma pikkujoulukauteni on mennyt mielestäni hyvin. Toivon, että teidän kautenne on mennyt myös hyvin. Tiedätte varmaan sen tunteen kun onnistuu antamaan lahjan toiselle, josta tämä ilahtuu ikihyviksi. Se tuntuu niin hyvältä! Sitten kun onnistuu peräkkäisinä jouluina, alkaa tuntua, että ehkä minä sittenkin tunnen tämän ihmisen tarpeeksi hyvin antaakseni hyviä lahjoja. Näin kävi minulle. Viime vuona annoin parhaalle ystävälleni M:lle joululahjaksi japanilaisen Girugameshin Best of albumin ja viimeksi kuin näimme pikkujoulussamme annoin hänelle uuden kaulahuivin. Hauskaa huivissa on se, että se on tämän hetkisestä lempivaatekaupastani. Pikkujoulujen ja lahjojen annon lisäksi elämääni on mahtunut myös iloja ja suruja. Ehdottomiin ilon aiheisiin kuului yhdeksän kuukauden tauon jälkeen lapsuudenystäväni tapaaminen ja kuulla hänen kuulumisiaan, miten hyvin hänellä menee ja mitä ilon aiheita hänellä on elämässään. Olen todella onnellinen hänen puolestaan. Suruina elämässäni sitten ovat olleet ikävät ajatukset jotka vaanivat takaraivossa yksin ollessa sekä minulle jo monta kertaa pettymyksen tuottanut ystäväni peruskoulusta. Olen saanut moni neuvoja unohtaa tämä ystäväni sillä lukuisista kutsuista huolimatta hän on aina niin kiireinen ja sidottu jonnekkin muualle, ettei häneltä liikene aikaa enää meille vanhoille kavereille. Tämä satuttaa ainakin minua kovasti (ja uskon sen satuttavan muitakin yhteisiä kavereitamme, jotka haluavat nähdä häntä), että häntä odottaa aina saapuvaksi, mutta hän ei koskaan saavu. Rakas ystäväni, jos luet tämän, ole kiltti ja hilaa takapuolesi viimein seuraavaan yhteiseen kokoontumiseemme. Sellallainen on tekeillä vielä ennen vuoden vaihdetta. Toivon teille mahtavaa joulua ja onnellista uutta vuotta!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *