Tyyntä ennen myrskyä?
Siitä on jo pienoinen hetki vierähtänyt, kun viimeksi olen kirjoittanut. Inspiraatio kirjoittaa elämästäni ja ajatuksistani katosi kesällä kokonaan, kun koin todella ikävän ja ainakin minua pahasti riepotelleen riidan parhaan ystäväni kanssa. Välimme korjaantuivat melko pian tuon riidan jälkeen ennalleen, mutta luottamus itseeni ja kirjoituksiini katosi. Nyt se on taas pikkuhiljaa tullut takaisin, kun haavojen on antanut umpeutua.
Asiani ovat järjestyneet vähitellen vuoden edetessä. Toukokuussahan jäin periaatteessa tyhjänpäälle valmistuessani lukiosta, sillä työpaikkaa saati opiskelupaikkaa ei tuntunut irtoavan yhtään mistään. Silloin sukulaiseni lohduttivat, että kaikella on tarkoitus, tämä johtaa johonkin parempaan. Niin saattoikin käydä. Vietin osan Heinäkuusta Lontoossa oppien tuntemaan paremmin kyseisen maan kulttuuria ja paikallista elämää sekä liikkumaan vieraassa maassa ilman vanhempien tuomaa turvaa. Elokuussa allekirjoitin työsopimukseni ja pääsin tekemään ensimmäistä kertaa elämässäni horeca-töitä, eli ravintola-alalle (horecaan kuuluu myös hotelliala). Lopuksi vielä syyskuussa hain syksyn yhteishaussa opiskelemaan liiketaloutta ja pääsin onnekseni toiseen hakemistani kouluista sisään. Opinnot alkavat nyt sitten Tammikuussa ja ne hermostuttavat minua paljon. Tulen ensikertaa todella menemään yksin uuteen kouluun, josta en tunne ketään.Koulupaikassani tuottaa tosin muutama seikka minulle harmaita hiuksia: Pelkään jääväni täysin yksin ja ulkopuolelle muiden oppilaiden ryhmittymistä ja klikeistä. Lisäksi en ole varma, onko tämä ala loppujen lopuksi juuri minun alani? Tekisin mieluusti sellaista työtä, johon liittyisi taide edes hieman. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että ainut taiteen lähelle osuva asia olisivat piirakka-diagrammit ja ja muut havainnollistavat kuvat ja kaaviot. Ei ihan innosta. Lisäksi koulutukseen sisältyy työharjoittelujakso sekä ruotsin opintoja. Ruotsi ei jostain syystä halua oikein iskoistua päähäni, syy lienee lukihärön, joka heijastuu minulla juuri vieraisiin kieliin. Ärsyttävää, eikö? Työharjoittelujaksoa minunhan ei pitäisi vielä murehtia sillä se on jossain kaukana tulevaisuudessa, mutta haluaisin olla varma siitä, että pääsisin tekemään jotain minua inspiroivaa työtä, jolla saisin tehtyä itsestäni paperilla kiinnostavamman ja joka saisi minut jaksamaan opiskella alaa, joka ei ehkä ole minua varten.
No mikä sitten olisi tämä haave-harjoittelupaikka? Se olisi päästä tekemään visualistin hommia, eli järjestelemään ja sisustamaan kauppaa tai kauppoja, tekemään asetelmia. Tämän hetkinen haavetyöpaikkani on Stockmannilla heidän katalogiosastollaan. Oletteko nähneet heidän kataloginsa? Niinpä, upeita! Haluan voida sanoa ”Siitä tuli todella hieno” katsoessani niitä. Se on tämän tytön unelma.
Noh, katsotaan nyt ensin joulupyhien yli ennen kuin alan maalailemaan piruja seinille tämän enempää. Ehkä kyseinen koulu on minulle se oikea paikka (eikä Lahden Muotoiluinstituutti, vaikka niin kovasti luulen). Jos se ei ole, kukaan ei käske minua jäämään ja suoriutumaan koulusta siinä 3,5 jossa keskimäärin valmistutaan. Jos kyseinen koulu ei ole minua varten, eiköhän se selviä minulle siinä muutamassa kuukaudessa, ennen kuin kevään yhteishaku alkaa. Pidetään peukkuja! 😉
Kuva: We ♥ It -sivustolta