Omaa itseäni etsimässä
Jokainen ihminen joutuu varmasti ainakin kerran elämässään kysymyksen ääreen, kuka minä olen? Kysymykseen voi toki vastata konkreettisilla asioilla, kuten lapset tapaavat tehdä. Olen tyttö, olen 19 vuotta vanha, nimeni on Veera. Mutta kuka tämä minä on? Se onkin jo täysin uusi ja paljon vaikeampi asia. En itsekkään osaa vielä sanoa kuka minä oikeastaan olen, mutta aikaahan on koko elämä! Sen kuitenkin tiedän, että itseään voi aina kehittää eteenpäin ja oppia tekemistään virheistään. On vain typerää yrittää olla täydellinen, sillä se ei ole mahdollista. Minun jos kenen tulisi tämä tietää, sillä en tiedä mistä, mutta olen sisäistänyt ja iskoistanut selkärankaani ajatuksen, että muut ovat täydellisiä ja minun pitää olla myös. Ihan hölmöä, eikö? Tälläinen heikentää aika paljon myös itsetuntoa, jota on myös vaikeampi uudelleen rakentaa jatkuvassa epäonnistumisien vyyhdissä.
Matka oman itsensä tuntemiseen on pitkä, kuten moni on varmasti todennut. Silti jotkut tuntuvat tuntevan itsensä hyvin jo melko nuorina. Tällaisilla ihmisillä saattaa olla takanaan rankka nuoruus, joka on kasvattanut heitä ihmisinä, tai pelkästään rakastavat vanhemmat jotka ovat tukeneet lastaan ylä- ja alamäissä. Tämähän ei ole fakta, tämä on vain oma näkemykseni, mutta tiedostan myös muut mahdollisuudet. Kovan nuoruuden kokenut nuori saattaa olla ehkä todennäköisimmin hukassa kuin varma omasta tiestään, ja vanhempien rakastama ja tukema lapsi voi olla aivan hakoteillä omasta tiestään.
Voin vain kadehtia heitä, ketkä ovat varmoja itsestään ja tietävät keitä ovat.
Miten sitten voisin löytää itseni? Olen alkanut ajatella, ettei itseään löydetä, kuten tavataan sanoa vaan, että se löytää sinut – vähän niin kuin rakkaus. Toinen ajatus, jonka olen saanut on, että ehkä ihmisellä voi olla useita miniä, jotka vaihtuvat henkilön kasvaessa. Lapsena ihmiset ovat lapsi-miniä, jotka ovat aika vahvasti sekoitus kyseisen henkilön persoonallisuutta, heidän vanhempiensa ja ystävien asenteita. Tästä kasvetaan vähitellen nuoreksi erillaisten uuden minän etsintöjen kautta. Itselläni muutos lapsesta nuoreksi vei minut läpi muutamien kokeilujen. Ehdin peruskoulun aikana kokeilla ernua, emoa, goottia ja rockia, ennen kuin löysin ainakin osittain nuoren minäni. Ainakin koen nyt olevani juuri sellainen kun tulen olemaan seuraavan kymmenen tai ehkä kahden kymmenen vuodenkin päästä. Toisaalta mielipiteeni ja asenteeni voivat muuttua, enhän voi tietää sitä vielä. Lisäksi koen myös aikuisen minän kehittyvän taustalla, sillä työelämä käytännössä pakottaa aikuistumaan ja ottamaan vastuuta, jos sitä ei ole jo aikaisemmin tehnyt. Kolmantena ajatuksenani on, että itsensä voi löytää kokeilemalla erillaisia asioita. Tekemällä esimerkiksi jotain täysin hullua, jotain ei yhtään sinua.
Jotenka, omat teoriani ovat jatkuva itsensä etsiminen, erillaiset minät ja kokeellisuus.
Ihmisellä on pysyviä, melko pysyviä ja muuttuvia ominaisuuksia. Pysyviä ominaisuuksia ovat persoonallisuus, temperamentti ja seksuaalisuus. Toki persoonallisuus voi muuttua iän myötä, mutta se harvemmin muuttuu radikaalisti. Muita pysyviä voivat olla myös erillaiset sairaudet, esimerkiksi anoreksia ja masennus. Toisaalta ne voivat olla myös melko pysyviä, sillä osa psyykkisiin sairauksiin sairastuneista parantuu. Itse koen, että masennus on minulla melko pysyvä ominaisuus, olenhan elänyt sen kanssa kaiketi kymmenen vuotta, mutta se vaikuttaa elämääni lähinnä lähes alituisen huonommuuden tunteen, epäonnistumisien ja omien masennuskausien kautta. Kuulostaa ehkä kauhealta paperilla, mutta silloin kun minulla menee paremmin, pystyn pistämään sairaudelle paremmin kampoihin. Muuttuvia ominaisuuksia ovat tavat ilmaista itseäsi ja lähipiirisi. Minulla pukeutuminen ja itseni ehostaminen ovat tärkeitä itseni ilmaisemisen keinoja harrastusten ja mieltymysten lisäksi.
Kukin on kuitenkin erillainen, kukin saa olla niin omituinen kuin haluaa. Minäkin kutsuin itseäni alieniksi peruskoulussa.
Olen kiinnostunut kuulemaan muiden teorioita ja ajatuksia itsensä löytämisestä, jotenka kuulen niitä mielelläni :)