Minä tiedän, minulla on ongelma. Ei, tämä on minulle elämäntapa…

Kolmannella luokalla isäni puristi reittäni ja tokaisi ”olet nyt jo minua lihavampi” . Tästä alkoi itsetunnon lasku ja päässäni pyöri ajatus ”Vielä mä tolle paskiaiselle näytän!” Ja kyllä, aion todellakin näyttää. Bulimia on jo aluillaan, mutta sehän ei minua haittaa. Ruoka ällöttää ja niin sen kuuluukin olla! En halua olla se isän pikku paksukainen, josta ei puhuta.

Vaikkakin se ruoka ällöttää ja kylläisenä mulle tulee tosi paha olo, silti jotenkin mun alitajunta saa mut välillä ahmimaan vaikka itkenkin siinä samalla, kun mätän niitä kaloreita. Painoni perusteella minulla ei ole syömishäiriötä, mutta silti syön aivan päin helvettiä. Koitan olla syömättä, koska silloin mulle ei tule sitä huonoa ja oksettavaa oloa.

Tänään söin aivan jäätävästi. Okei, on juhannus enkä ollut ryyppäämässä. Vedin ruokakoomat. 1210 KALORIA YHDELLÄ ATERIALLA! Aivan jäätävää. Miten musta voi koskaan tulla laiha tai kaunis jos vaan mätän ja mätän? Odotan jo, että vanhemmat menevät nukkumaan, että pääsen oksentamaan tämän kaiken myrkyn pois! Ehei, ei tämä mättäminen vielä tähän loppunut. Huomenna on grillijuhlat ja jo ajatuskin saa minut voimaan pahoin. Kai se on sitten vaan pakko jotain syödä ja sen jälkeen oksentaa…