Kun pitää pysähtyä

IMG_1225 (1).JPG

 

Havahduin eräänä päivänä siihen, että elämää ei aina voi suunnitella. Ei valmiiksi. Ei pilkulleen laadittuna käsikirjoituksena, jota voi seurata suurempia miettimättä. Joskus vastaan tulee tilanteita, joita ei olisi voinut ennakoida. Tällöin pitää vetää syvään henkeä, kohdata odottamaton käänne ja miettiä mitä seuraavaksi.  

 

Minulle tämä käänne tarkoitti sitä, että katse oli nostettava pois valmiiksi laaditusta käsikirjoituksesta ja kohdistaa huomio omaan itseensä. Olla hyvällä tavalla itsekäs. Tästä alkoi henkilökohtainen hyvinvointiprojektini, josta olen saanut valtavasti energiaa ja hyvää oloa. Ja siitä mikä tekee sinulle hyvän olon, kannattaa pitää kiinni.

 

P.S |

Kuva on otettu Kroatiassa. Kyseisenä hetkenä havahduin siihen, että minulla on kaikki aika maailmassa keskittyä täysillä ja vain ja ainoastaan kivien pinoamiseen kämmenelle. Se oli aika siisti fiilis.

Suhteet Oma elämä Mieli Terveys