Ystävyydestä
Lapsen ja vanhemman välinen suhde on siitä jännä juttu että jossain vaiheessa pitää muodostaa se aikuisen lapsen ja vanhemman välinen suhde.
Se missä vanhempi ei ole enää se joka määrää marssijärjestyksen, pakottaa siivoamaan huoneen ennen kun antaa viikkorahan. Se missä vanhempi napisee koetuloksista tai jankuttaa lukemaan kokeisiin.
Vie roskat,tule kotiin viimeistään yhdeksältä,pese kädet vessareissun jälkeen ,sammuta valot,muista pistää tiskit koneeseen.Lista on loputon ja samoin huolenaiheet.
Jossain vaiheessa sitä on vaan annettava napanuoran venyä ja huolehdittava niin, ettei samalla venytä sen aikuisen lapsen pinnaa.Koska ärsyttäväähän se on jos vanhempi kokoajan kyseenalaistaa aikuisen lapsen valinnat eikä tue niissä valinnoissa jotka lapsi on ihan itse valinnut – eli juuri ne joita vanhempi ei olisi missään tapauksessa halunnut. Vaikka se lapsi onkin aikuinen ,niin silti oman vanhemman tuki on maailman tärkein asia, oli kyse mistä hyvänsä.
Joskus asiat menevät kivuttomasti, lapsi on ehkä tiennyt pienestä pitäen että hänestä tulee sairaanhoitaja,palomies,poliisi,lääkäri,näyttelijä taikka kaupan täti/setä.
Joskus käy niin että lapsen, sen aikuisen lapsen, haaveet ovat kaikkia noita ja vielä enemmän.Silloin pitää kyllä miettiä kahdesti (ehkä jopa tuhannesti) ennen kun avaa suunsa koska se elämä ei ole oma ,vaan sen aikuiseksi kasvaneen lapsen, ja se lapsi haluaa itse päättää mikä hänestä tulee sitten isona.Jos opinnot eivät aina maistu tai ammattihaaveet vaihtuvat kesken opintojen, on vaan nieltävä kipakimmat mielipiteet ja mietittävä mikä on se paras tapa rohkaista ja tukea.
Joskus vaan menee hetki ennen kun tietää mitä haluaa.
Aluksi oli vaikeaa, varsinkin vanhimman kanssa, mutta parin vuoden harjoituksella rupesin kuuntelemaan sitä pienen pientä järjen ääntä , sitä joka välillä istuu olkapäällä.Siinäkin meni hetki ennen kun tajusi omaavansa sellaisen.
Jokainen meistä on niin erilainen, joku löytää itsensä heti peruskoulun jälkeen ja joku toinen vasta myöhemmin, kenties vasta nelikymppisenä.Oli kyse sitten ammatista,seksuaalisuudesta taikka asuinpaikan valinnasta.
Ja se on ok!
Voin sanoa että lapseni ovat kasvattaneet minua tavalla jota en ikinä olisi uskonut silloin kun pidin esikoista sylissäni syntymän jälkeen.Rakkauden määrä on ääretön ja samalla myös huolen – koska se ei lopu kun lapsi täyttää 18.
Kaikki 3 lastani asuvat jo omillaan ja jokaiseen on muodostunut aikuisen lapsen ja vanhemman välinen suhde.Varsinkin kahden nuoremman lapsen kanssa.Esikoinen on etääntynyt omasta halustaan. Se on ja ei ole ok.Koska rakkaus ja ikävä ei koskaan lopu vaikka toinen olisi omasta halustaan hieman etääntynyt.Se on kuitenkin pakko hyväksyä vaikka se satuttaakin paljon.
Välillä sitä ihmettelee miten onkaan saanut niin onnettomilla eväillä aikaiseksi niin hienoja ihmisiä! Voimme keskustella mistä hyvänsä, istua saman pöydän ääressä ja suunnitella yhteisiä asioita.Voimme pyytää myös apua aikuisilta lapsiltamme, se on hienoa!
No mutta, nuorimmaisen kanssa meillä on aivan överihuuoria, sellaista joka saa poikani pyörittelemään silmiään ja mieskin välillä toppuuttelee – onpa kerran sanonut että pistää meidät autosta pihalle jollemme lopeta.Arvatkaa oliko vaikeaa olla loppumatka asiallisesti =)
Meillä lentelee sarkasmi ja musta huumori.Joskus keskustelemme pelkin kuvin nuorimman kanssa ( ja keskimmäinen pudistelee päätään meidän hullutteluille).Ylläoleva kollaasi on erään yöllisen keskustelun yhteenveto =) nuorimman lapseni kanssa (ja kyllä , sain luvan kuvan julkaisemiseen).Rakastan huumoriamme ja kepposia ,joita varsinkin nuorimmainen tekee.Joskin välillä kepposet menevät liian pitkälle (minua on helppo huiputtaa), kerran aprillipäivänä tytär sai minut itkemään lidlin pihalla aprillipilan takia ja sen jälkeen kepposet ovat muuttaneet hieman suuntaa (onneksi) mutta menen silti aina halpaan =).
Välillä nuorimmainen käy ystäviensä kanssa yllätys kahvilla, vaikka matka onkin pitkähkö.Nuo käynnit ovat kuin lempeä keväinen tuulahdus jossa tuoksuu kesän makea apila ja lintujen sirkutus.
Saamme kuskiapua kun pyydämme , kuinka hienoa on istua oman lapsen kyydissä ja tuntea olonsa turvalliseksi!!
Kuinka ihanaa on kun voi puhua aikuisen lapsen kanssa kuin ystävän. Ystävyys on toki erilaista kuin se ”tavallinen” ystävyys mutta ystävyyttä silti.Ystävyyttä ja jotakin vielä enemmän.
Vaikka sitä huolehtii ja murehtii niin on vaan tunnustettava se tosiasia että lapseni ovat aikuisia ja heillä on täysin oma päätäntävalta sen suhteen tuleeko heistä näyttelijöitä,eläinlääkäreitä,siivoojia,tivolin työntekijöitä,kaupan myyjiä,hoitajia jne.
He eivät ehkä huomaa millä ylpeydellä katson heitä, aikuisia lapsiani.Eivätkä aina usko kun sanon.
Toivon ettei nauru ja ilo koskaan lopu.Että kepposet jatkuvat, vaikka onkin tympeää aina mennä halpaan =)
Kun kysyin lupaa kuvan julkaisuun vastaus ole heti ”Laita vaan!”. keskustelu loppui sanoihin ”me vaan ollaan best of the best”.
Ihanat aikuiset lapseni ja ystäväni!!
Joskus muulloin toisenlaisesta ystävyydestä