Pääse jo yli exästä!

Olen viime aikoina törmännyt niin monta kertaa ihmiseen, joka on todennut, ettei ole yli exästään, että olen alkanut ajatella sen olevan joku uusi kliseinen lausahdus, joka oikeuttaa kaiken. Jos asia kuitenkin on niin ikävästi, että tämä maa pursuaa ihmisiä, jotka roikkuvat kiinni exissään, koen tämän blogipäivityksen tarpeelliseksi.

 

On ihan ok surra eroa päiviä ja viikkoja, mutta siinä vaiheessa kun erosta on kulunut kuukausia, on aika ottaa askel eteenpäin. On hyvä muistaa, että sille on syy, miksi joku on ex.

 

1. ”Se oli niin täydellinen minulle.”

Jos se olisi ollut täydellinen, ette olisi koskaan eronneet. Kukaan ei ole täydellinen ja vielä vähemmän jotkut kaksi voivat olla yhdessä täydellisiä.

 

2. ”En koskaan löydä ihmistä, joka sopisi minulle yhtä hyvin.”

Maailmassa on miljardea ihmisiä, joten miksi ihmeessä niiden miljardien joukossa olisi vain yksi ainoa ihminen joka sopii toiselle ihmiselle? Siinä joukossa saattaa olla monta ihmistä, jotka sopivat paremmin ja monta ihmistä, joiden kanssa ei halua erota.

 

3. ”Se oli paska ihminen. Tuhlasin siihen turhaan aikaani.”

Kukaan ei voi olla täysin paska ihminen, jos sen kanssa on jossain vaiheessa päätynyt yhteen. Vielä vähemmän kenenkään ihmisen seurassa oleminen olisi ajan tuhlausta. Kaikilta oppii jotain, ja kaikki kokemukset ja ihmiset kasvattavat.

 

4. ”Kaikki on paskoja, joten kostan exäni käytöksen muille.”

Katkeruuden ja huonon käytöksen eteenpäin vieminen ei edesauta kenenkään hyvinvointia. Typerää käytöstä ja sekoilua on ihan turha oikeuttaa sillä, että ei ole yli exästä. Jokaista ihmistä tulee kohdella kunnioittavasti, vaikka itse olisikin katkera.

 

5. ”Mä en osaa olla yksin.”

Ihminen tulee ihan hyvin toimeen ilman parisuhdetta. Sinkkuna on aikaa tehdä asioita, joita ei suhteen aikana ehtinyt. Voi esimerkiksi aloittaa uuden harrastuksen tai opetella uuden taidon. Jos asia on tosiaan niin surkeasti, että kaverit ovat suhteen aikana unohtuneet, on aika rakentaa sillat takaisin. Ystävät yleensä antavat anteeksi laiminlyönnin, sillä ystävyys on suurempaa kuin mikään muu.

 

+1. ”Kukaan muu ei voi korjata sitä tyhjyyttä mun sisällä, jonka exä jätti.”

Kenenkään muun ei kuulukaan korjata mitään, mitä exä on jättänyt. Jokainen ihminen on erilainen. Jokainen ihminen myös muuttuu ajan myötä. On epäreilua ja turhaa tehdä vertailuja kahden eri ihmisen välillä. Ihmistä pitää arvostaa omana itsenään, eikä sen perusteella miten erilainen tai samanlainen hän on exään verrattuna.

 

Lopulta voi vielä miettiä, tahtooko todella elää menneisyydessä ja antaa nykyisyyden valua ohi? Elämä on liian lyhyt suruun, murheeseen ja katkeruuteen.

 

P.S. Lily on näköjään istuttanut minuunkin tämän 5 + 1 -tyylin.

Suhteet Rakkaus

Minä ja laulutaito

Kuten on käynyt selväksi, musiikki on minulle tärkeä osa elämää. Se koskettaa niin monella eri tavalla.

Karehdin suunnattomasti ihmisiä, jotka ovat musikaalisia. Eniten karehdin laulutaitoa, koska haluaisin niin kovasti osata itse laulaa. Olisi ihanaa, jos voisi laulaen tulkita omia tunteitaan toisten luomien kauniiden lyriikoiden avulla.

Laulanhan minä toki, vaikka en osaakaan. Laitan stereot soimaan ja laulan mukana. Laulan joskus myös ilman stereoita. En kuitenkaan kuvittele voivani tallustella Idolssiin ja päästä jatkoon.

Tarinani laulamisen suhteen on tarina murtumisesta ja pelkojen voittamisesta.

6-vuotiaana minä ihailin Arja Korisevaa ja katselin Tenavatähteä. Halusin mennä kilpailuun laulamaan Korisevan Hienohelma-biisin. En koskaan kuitenkaan mennyt. Opettelin useita lauluja ulkoa, tanssin ja lauloin innoissani kotonamme.

10-vuotiaana meillä oli koulussa laulukoe. Opettaja antoi arvosanaksi seitsemän. Olin murtunut. En siis osannutkaan laulaa. Siihen kaatui haaveeni laulamisesta missään julkisesti.

n. 18-vuotiaana menin musiikkiteatterikurssille. Siellä täytyi ensimmäisenä päivänä esittää jokin teksti ja laulaa jokin laulu muiden kurssilaisten edessä. Tekstiksi valitsin vaatimattomasti Shakespearea ja lauluksi perinteisesti Levottoman Tuhkimon. Olin harjoitellut laulua karaokevideon ääressä useita kertoja. Tilaisuudessa laulu piti kuitenkin tulkita pianosäestyksellä. En koskaan unohda sitä hetkeä, kun ymmärsin, etten tajua ollenkaan, missä kohtaa minun pitää alkaa laulaa. Pianosäestys oli jotain täysin erilaista kuin, mihin olin karaokevideossa opetellut. Kesken esityksen kurssin laulunopettaja tuli auttamaan minua. Se oli yksi elämäni hirveimmistä kokemuksista, mutta sen jälkeen olin vahvempi. Olin kuitenkin esiintynyt yleisön edessä. Olin voittanut pelkoni.

25-vuotiaana menin improvisaatiokurssille. Siellä opetettiin itsensä nolaamisen jaloa taitoa. Pitää uskaltaa ylittää esteitä. Tämä johti siihen, että uskaltauduin laulamaan karaokea – kavereiden kanssa. Pari kertaa olen laulanut myös yksin. Se on vaatinut suuria ponnistuksia ja rohkaisujuomia, mutta olen sen kuitenkin tehnyt. Asia, jota en olisi esimerkiksi 18-vuotiaana koskaan uskonut tekeväni. Karaokessa on kuitenkin tärkeintä se, että on hauskaa – ei niinkään se laulutaito.

Nyt 26-vuotiaana meillä oli improvisaatiokurssin loppuesitys. Esitimme musiikki-improvisaatiota ja minä lauloin yleisön edessä yhden säkeistön ihan yksin. Improvisoin sanat ja lauloin. Voin siis ylpeästi todeta kohdanneeni yhden elämäni suurimmista peikoista ja voittaneeni sen. Minä uskalsin ja minä olin hyvä.

Minulla ei taatusti vieläkään ole suuria musikaalisia kykyjä, mutta ainakin minä uskallan. Laulussakin voi kehittyä, sillä se ei ole mikään sisäinen taito, joka joko on tai ei ole. Haluan kehittyä.

En halua edelleenkään Idolssiin tai esiintymään yleisön eteen. Sen sijaan haluan osata tulkita esimerkiksi nämä kaksi ihanaa biisiä:

http://www.youtube.com/watch?v=EYWzOIWicsc

http://www.youtube.com/watch?v=x5c1df-esx8

Suhteet Oma elämä