Työhyvinvointi ja toimiva työpaikka – osa 2

Vaikka lomakausi on nyt kuumimmillaan, päätin julkaista tämän duuni-aiheisen postauksen, ettei se jää pöytälaatikkoon lojumaan. Postaus on jatkoa edelliseen kirjoittamaani postaukseen työhyvinvoinnista ja toimivasta työpaikasta. Näitä teemoja käsittelen seuraavassa yksilön ja yhteisön näkökulmasta.

Yksilö

Yksilön hyvä itsetuntemus heijastelee tämän työhyvinvointiin myönteisesti. Ensinnäkin omien rajojen tunnistaminen ja asettaminen auttaa työssä jaksamisessa. Yksilö voi rajata esimerkiksi työtehtävien määrää sekä työpäivään tai yksittäiseen tehtävään käytettävää aikaa. Rajanvetoa joutuu tekemään myös työn ja vapaa-ajan välille. Tänä päivänä työn luonne on joillain aloilla sellainen, että rajanvetoa voi olla haastava tehdä. Erityisesti sosiaali- ja terveysala on emotionaalisesti kuormittava ala, joten rajojen asettaminen on tärkeää. Tsekkaatko sähköpostia vapaa-ajalla, ratkotko vapaa-ajalla mielessäsi työhön liittyviä ongelmia, jäävätkö asiakastilanteet mieleen pyörimään? Työn ajattelu omalla ajalla on nimittäin salakavala kuormittaja. Sitä saattaa yöllä herätä miettimään, miten toimia asiakkaan kanssa tai millainen excel-taulukko sopisi jonkin asian tilastointiin. Ajattelun rajaamiseen voi käyttää eri kikkoja, mutta harjoittelua se vaatii. Yksi keino on kirjoittaa työpäivän päätteeksi mietteet ylös, joihin palata tarvittaessa seuraavana päivänä. Myös erilaiset siirtymärutiinit työn tohinasta kohti vapaa-aikaa auttavat ajatusten rajaamisessa. Tällaisia voi olla esimerkiksi työmatkaliikunta tai podcastin kuuntelu autossa. Kunkin olisi tärkeää löytää omat toimivat keinot työstä irrottautumiseen.

Itsetuntemukseen liittyy myös omien vahvuuksien ja kehityskohtien tunnistaminen ja niiden aktiivinen käyttäminen. On tärkeä tunnistaa, missä on hyvä ja missä taas tarvitsee kollegan tukea. Joissain tilanteissa tehtävän delegointi kokonaan työkaverille voi olla fiksua, jos tällä on esimerkiksi parempi osaaminen tehtävään liittyen. Toisaalta helposti omiin kehityskohtiin liittyviä työtehtäviä alkaa välttelemään – oppiin pitäisi rohkeasti tarttua. Myös yksilön hyvät tunnesäätelytaidot tukevat työhyvinvointia. Sosiaali- ja terveysalan asiakastilanteet tuovat työntekijässä esiin vahvojakin tunteita, joita täytyy osata säädellä asiakkaan edessä, mutta niiden käsittely itsessä on tärkeää myös tilanteen jälkeen. Itsereflektio tai purku kollegan kanssa on paikallaan, ettei tunnetila ”jää päälle”.

Työssä jaksamisen ydin kumpuaa omista arvoista. Tunnistatko sinulle tärkeitä arvoja? Ovatko työpaikan ideologia ja toimintatavat linjassa arvojesi kanssa? Pystytkö toteuttamaan työtä arvojesi mukaisesti? Mikään ei ole uuvuttavampaa kuin kokea arvoristiriitaa työssä. Siksi omien arvojen kirkastaminen itselle sekä työpaikan arvojen tunnistaminen on äärimmäisen tärkeää työhyvinvoinnin kannalta. Joskus arvoristiriita voi olla niin suuri, että työpaikalta on parempi läksiä menemään.

Oma suhtautuminen ja asenne työtehtäviin vaikuttaa työssä kuormittumiseen. Suhtaudutko kielteisesti sellaisiin työtehtäviin, jotka eivät ole suosikkejasi, mutta kuitenkin pakollisia? Kielteisyydellä väsyttää vain itseään, kun taas neutraali asenne tai ”alta pois” -ajattelu tehtävää kohtaan voi tuntua kevyemmältä. On hyvä pohtia myös kuinka suuren painoarvon työasioille antaa. Joskus pääsee helpommalla, kun suhtautuu työhön työnä, eikä oman elämän merkityksellisimpänä osa-alueena. Erityisesti silloin, jos henkilökohtaisessa elämässä on paljon meneillään.

Omaa suhtautumista ja asennetta voi pohtia myös toisiin työntekijöihin. Työpaikalle mahtuu yleensä monenmoista persoonaa – mikä on sekä rikkaus että haaste. Jos työpaikalla on henkilöitä, joiden kanssa kemiat ei kohtaa, riidan haastamisen sijaan voi miettiä omaa suhtautumista kyseiseen henkilöön. Hoidan työtehtäväni tämän kanssa ja olen asiallinen, mutta paras kaveri ei tarvitse olla. Hän on erilainen tyyppi kuin minä ja meillä on erilaiset työtavat. Tappelu työpaikalla on kuluttavaa. Tässä en tarkoita, että pitäisi alistua, jos vastapuoli käyttäytyy epäasiallisesti. Silloin asiaan tulee totta kai puuttua. Omalla suhtautumisella voi säädellä sitä, mihin laittaa työpäivän aikana paukkuja – ärsyttävän tyypin kiroamiseen vai itse työn tekemiseen.

Työ voi yli- tai alikuormittaa tekijäänsä. Usein tiedostetaan työn ylikuormittavuus – liikaa työtehtäviä, liian vähän aikaa, liian vähän osaamista, liian vähän henkilöstöä. Mutta entä jos työn haasteet eivät yllä oman osaamisen tasolle ja tuntuu, että itsessä olisi potentiaalia paljon enempään? Tämä alkaa hitaasti kaivertaa työntekijää kohti uupumista – työ tuntuu tylsältä ja merkityksettömältä. Yhtä lailla, kun on hyvä myöntää oman osaamisen riittämättömyys, on otettava puheeksi esihenkilön kanssa kaipaavansa lisää haasteita. Työ voi olla kuormittavaa lisäksi sen vuoksi, jos se ei vastaa omia kiinnostuksen kohteita. Esimerkiksi jos asiakasryhmä ei vastaa sitä, mikä itseä kiinnostaisi eniten.

Siviili-minä ja työ-minä. Pitääkö tällaista jakoa omaan identiteettiin tehdä? Sosiaali- ja terveysalalla työssä korostuu oman persoonan käyttäminen, sillä työtä tehdään tiiviisti ihmisten kanssa. Muistan ensimmäisen työharjoitteluni, jolloin yritin olla jollain tapaa liiankin ”asiallinen” ja ”ammatillinen” ja ”oikeanlainen” opiskelija. Etsin niin hanakasti työpersoonaa itsestäni, että oma rento ja sosiaalinen puoli itsestäni jäi pimentoon. Harjoittelun päättyessä opettajan sanat jäivät mieleen. On tärkeää voida olla oma itsensä työssä – muutoin kuormittuu. Myös kyky ilmaista omia mielipiteitä, ajatuksia ja ideoita työyhteisössä lisää työhyvinvointia. Rohkeutta oman suun avaamiseen voi lisätä ajatus, että pöydässä keskustelee persoonien sijaan asiat. Nyt puhutaan työstä. Jos työntekijä ei koskaan saa ilmaistua omia ajatuksiaan, voi sillä olla monia kielteisiä vaikutuksia. Itseluottamus voi heiketä, työmotivaatio laskea, merkityksellisyyden tunne työstä kadota.

Työyhteisö

On sanomattakin selvää, että työyhteisön ilmapiiri vaikuttaa yksilöiden työhyvinvointiin. Mutta sanoinpa sen kuitenkin! Onko ilmapiiri kannustava vai latistava? Rento vai kireä? Myönteinen vai kielteinen? Energinen vai laahaava? Hyvässä ilmapiirissä yksilö kokee, että voi kysyä ”tyhmiäkin” kysymyksiä. Uskalletaan pyytää apua. Huumori on mukana, nauretaan. Tuodaan näkyväksi onnistumisia. Hyvää ilmapiiriä edistää se, että puhutaan välillä muustakin kuin työstä. Siksi niin ruoka- ja kahvitauot kuin tyhy- ja virkistyspäivät ovat tärkeitä. Työstä päästään irtaantumaan ja samalla opitaan tuntemaan työkavereita paremmin, kun nähdään heistä uusia puolia. Työkavereiden tunteminen lisää luottamusta työntekijöiden välille ja sitä kautta itse työnteko sujuvoituu ja on mielekästä. Uusi työntekijä huomaa usein nopeasti, millainen työyhteisön ilmapiiri ja dynamiikka on. Uuden työntekijän viihtyvyyteen vaikuttaa olennaisesti perehdytyksen laatu ja kuinka uuteen työntekijään suhtaudutaan.

Sivusin työpaikkakiusaamista edellisessä kirjoituksessa. Sitä näkee valitettavan usein. Se voi olla naamioitunutta, esimerkiksi vitsailun varjoon, jolloin sitä voi olla haastava tunnistaa. Piikittely, pomottaminen, epäasiallinen puhe, toisen työhön puuttuminen, selän takana puhuminen, jopa haukkuminen ja huutaminen. Tähän puuttuminen on jokaisen työyhteisön jäsenen vastuulla, erityisesti esihenkilöllä. Yleensä työyhteisöön mahtuu ainakin yksi ”pahan ilman lintu”. Hän on se, joka valittaa ja joka pelkällä katsellaan latistaa muiden tunnelman. Tähänkin esihenkilön pitäisi puuttua – hyväksytäänkö työyhteisössä tällainen käytöskulttuuri?

”Kuppikunnat” ovat tuttu ilmiö työyhteisöissä. Työpaikka itsessään saattaa ylläpitää rakennetta, jossa on pienempiä tiimejä, mikä on tietenkin työn organisoinnin kannalta ymmärrettävää. Myös saman henkiset ihmiset voivat ajautua työpaikalla omiin ryhmiinsä. Näen nämä ”kuppikunnat” luonnollisena ilmiönä yhteisöissä, niitä muodostuu väistämättä. Tärkeää on, että ne eivät ala pelaamaan toisiaan vastaan. Esihenkilön ja työyhteisön on tärkeä miettiä tapoja, miten eri tiimin jäseniä saadaan vuorovaikuttamaan keskenään – oli se sitten tutustumispäivä toisen tiimiin tai tiimien yhteinen työhyvinvointipäivä.

Tunteet työpaikalla – saako niitä näyttää? Taannoin ajattelin, että tunteet pitäisi pitää työstä erillään. Tulisi pysyä ”asiassa” eikä antaa tunteiden räiskyä tai näkyä. Nykyään olen alkanut olla toista mieltä. Tunteita on hyvä näyttää työpaikalla, tietenkin aikuiseen tapaan säädellysti, sopivalla tavalla. On tärkeää sanoittaa tunnetiloja ääneen, esimerkiksi siksi, etteivät ne aiheuta työilmapiiriin epämiellyttävää tai hämmentävää tunnelmaa tai ettei yksilö ahdistu yksin tunteensa kanssa. Työntekijä voi sanoittaa esimerkiksi ärtyneisyyttään kertoen sen syitä tai kuvailla, kuinka asiakaskeissi kosketti. Tunteiden salliminen luo turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta työyhteisössä.