I’m back! Priorisoinnista ja ajanhallinnasta

Apua! Millä teemalla palata blogin pariin pitkän tauon jälkeen?

Ajatuksia on paljon, mutta niiden kirjoittaminen – ajatusten muuttaminen järkeviksi lauseiksi, saatika lauseiden yhdistäminen eheäksi kokonaisuudeksi – tuottaa nyt haasteita. Olen ruosteessa, sallittakoon se. Lähdetään nyt liikkeelle siitä, minkä takia blogin kirjoittaminen on ollut tauolla.

Vaikka olen kaivannut luovaa, reflektoivaa kirjoittamista, tätä omaa höpönlöpöä, sille ei ole ollut aikaa. Tai tarkemmin ajateltuna, päätin käyttää aikani toisin viime syksynä, nimittäin opiskeluun. Vauvan ollessa suunnilleen puolen vuoden hujakoilla, alkoivat äitiaivoni kaipaamaan muitakin virikkeitä vauva-arjen oheen. Opiskelulle oli annettava tilaa. Ja sitä tilaa oli rajatusti pienen vauvan kanssa. Käytin tehokkaasti vauvan päiväuniajat oppimistehtävien naputtamiseen, satunnaisesti hyödyntäen iltoja ja viikonloppuja. Vauva päikkäreille, ei somea ja läppäri auki. Kyllä aikaa arjessa olisi ehkä jäänyt myös blogin kirjoittamiselle. Mutta se, että on aikaa, ei aina tarkoita, että se tulisi käyttää tehokkaasti. Lisäksi sille ajalle on ollut tyrkyllä paljon muitakin mielekkäitä käyttötarkoituksia, joista on pitänyt valita. Esimerkiksi iltaisin olen pyrkinyt lukemaan kirjoja, edes pikkiriikkisen.

Kaipa kirjoitukseni sanoma liittyy ajanhallintaan ja elämän eri osa-alueiden priorisointiin. Olenkin kirjoittanut aiemmin päätöksenteon taidosta, jossa puhun samoista teemoista. On hyvä pohtia, missä vaiheessa on aikaa ja voimavaroja tietyille asioille. Asioita kannattaa limittää. Asioita voi jättää tauolle, ei tarvitse lopettaa kokonaan. Nyt jätin puolestaan opiskelut loppuvuodesta breikille, koska jaksaminen oli kortilla esimerkiksi vauvan unihaasteiden vuoksi. Taisi olla toinen kerta, kun jätin opinnot tauolle. Vaikka opiskelu on inspiroivaa ja mielekästä, se vaatii kuitenkin paneutumista ja poweria itseltä. Kaikkia asioita ei tarvitse rutistaa, jos aika ei tunnu oikealta. Moneen voi palata myöhemminkin. Siksi kannattaa miettiä, mikä ajaa tekemään asioita, vaikkei ne tuntuisi hyvältä siinä hetkessä. Omat korkealle asetetut tavoitteet, toisten odotukset, opittu tapa, suorittajaluonne, yleinen kiirehtiminen elämässä?

Nyt, kun aivoilta ei vaadita tieteellisen tekstin tuottamista, löytyy ehkä tilaa tälle luovemmalle ja kevyemmälle kirjoittamiselle. Ja vauvakin on alkanut nukkumaan yönsä paremmin – yläfemma!