Kamalan ihana, ihanan kamala raskaus
Odotan esikoistani. Viimeinen kolmannes starttasi vastikään, joten nyt tuntuu sopivalta hetkeltä koota omia ajatuksia ja kokemuksia tähänastisesta raskauden kulusta.
Ensimmäinen kolmannes – Onko siellä oikeasti joku?
Plussasin toukokuun puolella. Lapsi oli toivottu. Yllätti, miten paljon tunteita se tilanne herätti. Olin iloinen ja ryntäsin heti vessasta kertomaan puolisolleni.
Hetkessä koin ryminällä myös muita tunteita – esimerkiksi jännitystä, pelkoa ja huolta. Jännitystä siitä, miten elämä tulee muuttumaan. Pelkoa ja huolta siitä, tuleeko kaikki menemään hyvin. Entä jos menkat alkaakin? Entä jos saan keskenmenon? Entä jos se onkin vain tuulimuna? Entä jos iloitsen tästä ja se viedäänkin minulta pois? Samalla tajuntaani iski se, että tästä hetkestä alkaa lopun elämän kestävä huolehtiminen. Huoli omasta lapsesta, mikä tulisi jatkumaan omaan hautaan asti.
Tässä alkuvaiheessa muuten Google-haku lauloi. Tuntuihan se, että olisi hypännyt ihan uuteen maailmaan. Sitä hakee tietoa kaikesta raskauteen liittyvästä. Ja totta kai sitä ajautuu Vauva.fi-sivuston keskustelupalstoille analysoimaan omia oireitaan. Onneksi tämä googlettelu rauhoittui raskauden edetessä.
Raskauspahoinvointi. Täytyy sanoa, että se menee kyllä elämäni ”top 3 pahimmat kokemukset” -listalle. Masennuskausi kiilaa edelleen ykköseksi. Mutta se jatkuva krapulan, merisairauden ja vatsataudin yhdistymä on jotain selittämättömän rankkaa. Piti vain maata. Tavaraa saattoi tulla kummastakin päästä. Tuntui, että hallitakseen oloa täytyi syödä, vaikkei tehnyt mieli. Mun pahoinvointi-sapuskaan kuului minttusuklaaproteiini-juomat ja leivän kannikat. Lämpimän ruuan kokkailu ja saatika sen syöminen oli tuskan takana. Tilailin ahkerasti kotiinkuljetuksella annoksia, joita sillä hetkellä edes vähän pystyi kuvittelemaan syövänsä ja nakersin niistä muutaman suupalan.
Muitakin fyysisiä oireita ilmeni. Aivan ensimmäisinä viikkoina öiset alavatsakivut olivat voimakkaita, kuuluivat kuulemma asiaan. Vatsaa turvotti ja näytti hieman vauva-masulta, vaikkei se sitä siinä vaiheessa ollutkaan. Piilottelin pömppistäni töissä, sillä en halunnut herättää vielä huomiota asialla, koska raskaus oli niin alussa.
Olin kesällä töissä, maski naamalla, kauheassa helteessä. Vaikka töissä käynti oli raskasta, se toisaalta vei ajatukset muualle pahoinvoinnista. Pääsin liikkeelle. Pystyin töissä jopa syömään normaalisti lounaan. Joku psyykkinen juttu siinä taisi olla?
Ensimmäinen kolmannes meni pahoinvoinnin vuoksi sumussa. Pahoinvointi vaikutti myös mielialaani, sillä harmittelin, kun en jaksanut tai pystynyt ”fiilistelemään” raskautta. Olin elänyt kuvitelmassa, jossa plussaamisen jälkeen raskaus on yhtä riemukasta karnevaalia ja ruusuilla tanssimista. Petyin, kun nämä odotukset eivät täyttyneet. Vaikka raskaaksi tuleminen oli onnellinen asia, yllätyin niistä negatiivisista tunteista. Tästä oppineena, en aio ladata tulevaan vauva-aikaan liikaa odotuksia ja kuvitelmia. Sen jos minkä tässä on tajunnut, ettei raskautta voi hallita. Eikä sitä lastakaan voi kontrolloida.
Kuitenkin neuvola-käynnit ja ensimmäinen ultra tekivät vauvan odotuksesta konkreettisemman tuntuista ja antoivat puhtia. Siellä oikeasti on joku!
Toinen kolmannes – pahoinvointi helpottaa ja innostus nostaa päätään!
Pahoinvointi kesti noin kahdeksan viikkoa ja kesälomakin meni sen vuoksi huilatessa. Olo alkoi helpottaa asteittain 16. viikon paikkeilla. Samoihin aikoihin oli muutto uuteen, ihanampaan ja tilavampaan asuntoon. Siinä muuttaessa huomasin myös vatsan selkeästi pullahtaneen ulos. Palasin töihin kesälomalta näihin aikoihin ja päätin tulla julki töissä raskauteni kanssa. Perhe ja ystävät jo tiesivät. Tässä vaiheessa tuntui luontevalta julkaista asia myös somessa. Jotenkin tuntui helpottavalta, kun kaikki tiesivät ja pääsivät yhdessä iloitsemaan uutisesta!
Pahoinvointi väistyi, mutta läjä muita oireita jäi jäljelle. Ummetusta, nuhaisuutta, kipuja, kolotuksia, yövalvomisia, väsymystä, jatkuvaa pissahätää, masun kasvua… Mutta otin mieluummin kaikki nämä, kuin sen jatkuvan öklötys-olon! Syvään väsymykseen tehosi rautakuuri. Ruoka maistui taas normaalimmin. Hassua, etten ole huomannut sen ihmeellisempiä mielitekoja kuitenkaan. Masua pidän kauniina.
Liikunta jäi heti alkuraskaudessa pois. Juokseminen tuntui jo ensimmäisillä viikoilla epämiellyttävältä, sillä masu tuntui hölskyvän askeleiden tahtiin. Pahoinvoinnin myötä en pystynyt kuvitellakaan urheilusuorituksia. Toisen kolmanneksen aikana aloin pikkuhiljaa lisätä aktiivisuutta sauvakävelyllä, kevyellä jumpalla, vesiliikunnalla ja kehonhuollolla. Liikunta on ollut hyvin matalatempoista ja harjoitukset lyhkäsiä. Reippaampi liikunta ei ole tuntunut missään vaiheessa raskautta hyvältä ja olen kunnioittanut tätä tuntemusta kehossani.
Toisella kolmanneksella koitti se odotuksen ehkä jännittävin etappi – rakenneultra. Onneksemme kaikki oli hyvin ja sukupuolen paljastuminen teki asiasta taas piirun verran konkreettisempaa. Tämän kunniaksi hankimme ensimmäiset pikkuiset sukat, housut ja bodyn vauvalle. Puolisoni on ollut koko odotusajan aktiivinen hankintojen kartoittamisessa, mistä olen kiitollinen, sillä varsinkaan raskauden alussa tähän ei itselläni ollut voimia. Muutenkin olen huomannut, etten ole sitä tyyppiä, joka raskaana hössöttää hankinnoista ja hypistelee kaupoissa kaikkea vauva-kamaa. Ja ilman muuta tämä voi toisille odottajille olla oma juttu. Itse en vain ylipäätään ole innokas shoppailija-tyyppi tai materian perään. Melkein ahdistun liiasta tavarasta.
Olon kohentuessa ja viikkojen edetessä vauvan odotuksesta innostuu ja iloitsee koko ajan enemmän ja enemmän. Huomasin jossain vaiheessa, että pystyin alkaa kuvittelemaan mielessäni vauvan ulkonäköä ja erilaisia tilanteita perheenä. Liikkeet näkyvät ja tuntuvat, mikä aiheuttaa onnen läikähdyksiä. Jos vauva ei liiku, sitä tulee aivan kuin ikävä, mikä voi kuulostaa hassulta. Juttelimme myös puolisoni kanssa tästä ikävän tunteesta. Odotamme vauvan tuloa jo niin kovasti, että tunnemme ikävää häntä kohtaan. Onhan se hassua tuntea ikävää sellaista henkilöä kohtaan, jota ei ole vielä tavannut. Mutta siltä se tuntuu!