Äitiys on tuonut mukanaan melkoisen tunne-coctailin. Väsymys, hormonit ja muuttunut elämäntilanne sekä identiteetti aiheuttavat myllerrystä mielessä. Yllätyksenä on tullut näiden tunteiden voimakkuus. Sen lisäksi, että tunteet tuntuvat järisyttävällä tavalla, ne saattavat purskahtaa ulos salaman nopeasti. Näihin omiin tunnereaktioihin on ollut itsellä totuttelemista. Miten ne omat rautaiset hermot ei nykyään aina kestäkään?

Ärtymys, turhautuminen, ahdistus, suru, huoli, viha. Näitä voisi luokitella negatiivisiksi tunteiksi. Nämä ovat vyöryneet kropan ja mielen läpi sellaisella vauhdilla, ettei mukana meinaa pysyä. Toisaalta kyseenalaistan tunteiden jaottelun ”hyviin” ja ”huonoihin”. Ihminenhän tarvitsee kaikkia tunteita. Esimerkiksi ilman vihaa ihminen ei pitäisi puoliaan. Tunteet, myös ne ei- niin-miellyttävät, heijastavat yleensä sitä, mikä on meille tärkeää. Oleellista on, kuinka tunteita sanoittaa ja tuo ilmi. Esimerkiksi yksin huutaminen metsässä tai autossa voi helpottaa vihan tai turhautumisen tunnetta. Myös tyynyyn huutaminen todistettu toimivaksi. Yksin huutaminen ei aiheuta vahinkoa toisille. Itselle siitä saa toki äänen käheäksi.

Koen huonoa omaatuntoa ja ehkä häpeääkin niistä tunteista, jotka luokitellaan kielteisiksi. Alkaa v*tuttaa, koska v*tuttaa (paha ajatuskierre). Tämä voi johtua yhteiskunnan asenteista, sillä tiettyjen tunteiden esille tuomista pidetään suorastaan hyveellisenä, kun taas toisista ajatellaan, että ne kannattaa pitää itsellä. Esimerkkinä kateus. Jos ystävä saa upean työtarjouksen, josta itse tuntee kateutta, sitä harvoin sanoo ääneen. Mutta entäpä jos sanoittelisikin asiaa ääneen positiiviseen sävyyn seuraavasti: ”Voi että, oon mä vähän kateellinen, mutta onneksi olkoon, mahtava juttu sulle!” Ehkä tämä vapauttaisi sisällä olevaa kateus-möhkälettä.

Häpeä omista tunteista voi johtua myös vallitsevasta äiti-myytistä. Äiti jaksaa. Äiti on aina hyvällä tuulella. Äiti siivoaa, laittaa ruokaa, pyykkää, hoitaa lapset, on täydellinen kumppani, juoksee maratonin, opiskelee maisterin tutkinnon ja etenee johtotehtäviin firmassa. Tai sitten häpeä ja huono omatunto omista tunteista kumpuaa omasta tarpeestani kontrolloida liikaakin tunnetiloja ja -reaktioita? Tämän juuret ovatkin varmaan syvemmällä omassa historiassa.

Totta kai on muutakin. Kiintymystä, rakkautta, innostusta, iloa, hoivaa, hellyyttä, ylpeyttä, liikutusta. Tätä kaikkea vanhempana saan myös tuntea. Ja tuntuu muuten ihanalta.

Loppuun vielä terapeuttini esittämä ajatus siitä, mitä voisi pitää rakkauden vastakohtana. Välinpitämättömyyttä. Jos mikään ei tunnu, ei välitä. Siksi tunteita, ikäviäkin, tarvitaan.