Välähdyksiä synnytyksestä

Kello 16.00. Mitähän se oli? Netflix pauselle.

”Nyt lorahti jotain, tuu kattoo!” Vessaan. Soitto sairaalaan. Nytkö se jo tapahtuu?

”Mulla tais mennä lapsivedet. Huomenna ois ollut aika synnytystapa-arvioon vatsan suuren koon vuoksi. Ei supistele.”

”Tulkaa seitsemäksi.” Puoliso ei keksi muuta kuin siivota hermostuksissaan ja odotellessaan. Ystävä heittää sairaalaan. Olikohan tuo supistus? Onko se menoa nyt?

Sairaalassa. Joo kyllä nää on supistuksia. Pieneen kopperoon käyrille odottamaan lääkäriä. Supistukset voimistuu. Vastaanottaa supistuksia syvähengityksin. Kutsutaan kätilö, antaa panadolia.

”3 senttiä auki. Ei estettä alatiesynnytykselle.” Takaisin kopperoon odottamaan synnytyssalin vapautumista.

”Voit sä myös liikkua täällä käytävällä.” Huh, hyvä. Kaikki asennot alkaa tuntua tukalilta. TENS-laite kokeiluun, helpottaa hieman.

Synnytyssalissa. Vihdoin. Ilokaasu testiin. Toimii. Läsnäolo. Kivun kestämistä mahdollisimman pitkälle, mutta kuitenkin vain siihen asti, että seuraava kivunlievitys otetaan kehiin ennen kuin olo yltyy sietämättömäksi.

Keskiyö. Puoliso huolehtii tankkauksesta. Jossain vaiheessa syöminen kielletään, koska vauvan sykkeissä ollut poikkeavuutta. Okei, kaikki on kuitenkin hyvin.

Kipulääke lihakseen. Suihku jumppapallon päällä pomppien. ”OOOAAAAOOAUUU”. Ääni mukana hengityksessä. Kuulostaa varmaan sudelta. Olla omassa kuplassa, keskittyneenä, oman pään sisällä, ”tiloissa”.

Kello 3. ”Nyt alkaa tuntua aika pahalta.” Tilanne tarkastetaan. 7 senttiä auki. Epiduraali voidaan laittaa. Halleluuja, mitä kamaa.

Aamu koittaa. Odotetaan. 9 senttiä auki. Odotetaan. 9 ja puoli senttiä auki.

Supistukset tuntuu vaisuilta. Miksen tunne ponnistuksen tarvetta?

Loppusuora lähestyy. Hetki jaloilla, puolisoon nojaten. Onneksi sä olet siinä.

Kello 11.45. ”Aletaan nyt pikkuhiljaa treenaamaan ponnistamista.” Nyt taitaa tulla supistus. Ponnistan. Intensiivininen keskittyminen olemattomiin supistuksiin, jotta ponnistus tapahtuisi oikea-aikaisesti. Kohtu on väsynyt. Silmät on kiinni. Hengitä, keskity.

”Haluaako puoliso kurkata, kun näkyy tukkaa?” Hän kurkistaa.

Lääkäri ultraa. Vauva näyttää olevan tarjonnassa viistottain. Siksi tilanne etenee hitaasti. Vauvan on haastava edetä. 

Selittävät imukuppi-toimenpiteen. Kaikki apu vaan, että saadaan hänet ulos. Ponnistan. Lääkäri vetää imukupista. Irtoaa. Veri roiskahtaa. Ihan kuin elokuvissa. Kiinnitetään uudelleen.

”Pää on ulkona.” Mä räjähdän kohta. ”Hartiat. Yksi vielä, niin hän on täällä.” Kaikki peliin, ponnistan. Sen jälkeen helpotuksen tunne. Siitä, että synnytys-urakka on ohi ja siitä että hän on viimein täällä. Itkettää. Kuuluu parkaisu. Hän tulee rinnalle. Puolison kanssa kyynelehtimistä ja ihmettelyä. Rakas lapsemme.

”Mikä fiilis jäi synnytyksestä?”

”Tekisin heti uudestaan.”

”Tervetuloa parin vuoden päästä!”

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *