”Far Fuckin’ Out” – Todellisuus on tarua ihmeellisempää
”If the 1960s were a wild weekend and the 1980s a hectic day at the office, the 1970s were a long Sunday evening in winter, with cold leftovers for supper and a power cut expected at any moment” on kirjailija Francis Wheen summannut 70-luvun ajan hengen. Lausahdus palasi mieleeni kun törmäsin kahteen tuoreeseen, esittelyn arvoiseen ”paranoian vuosikymmenen” vähemmän tunnettuja hillittömyyksiä käsittelevään dokumenttiin:
A Band Called Death
Vuonna 1971 Detroitissa kolme veljestä saavat rock-herätyksen Alice Cooperin konsertissa ja ryhtyvät bändinsä kanssa soittamaan pehmeän R&B’n sijaan rujoa garagerockia. Yhtyeen nimeksi valitaan vastoin kaikkia ohjeita Death. Sattuma ei ole veljesten puolella, eikä aika kypsä mustien miesten soittamalle ”punkille ennen punkia”. Motown-huumassa elävä amerikkalainen yleisö ei ymmärrä veljesten rämisevää musiikillista visiota. Yhden singlen ja seitsemän äänitetyn pirun kovan kappaleen jälkeen yhtye lopettaa toimintansa.
Vuosikymmenten kuluessa yhtyeen pioneerimaine kiirii ja Deathin ainokaisesta singlestä huudetaan huutokaupoissa hurjia summia. Vanhat nauhoitukset saavat uudelleenjulkaisun ja yhtyeen elossa olevat jäsenet (2/3 ) palaavat yhteen. Miltä tuntuu vuosikymmenten unohduksen jälkeen saada ansaitsemansa arvostus? Ja mitä se tekee veljeydelle?
http://www.youtube.com/watch?v=wuwTUhLR6Jk
”Equal parts electrifying rockumentary and epic family love story, A Band Called Death chronicles the incredible fairy-tale journey of what happened almost three decades later, when a dusty 1974 demo tape made its way out of the attic and found an audience several generations younger. Playing music impossibly ahead of its time, Death is now being credited as the first black punk band (hell…the first punk band!), and are finally receiving their long overdue recognition as true rock pioneers.”
+
The Source Family
Father Yod, syntyjään Jim Baker, oli Yhdysvaltain merijalkaväen itsepuolustus-expertti, joka Vedanta-filosofian löydettyään, perusti vuonna 1969 Amerikan ensimmäisen isosti menestyneen luomu/kasvisravintola The Sourcen. Los Angelesin Sunset Stripillä sijainnut ravintola oli valtava menestys ja mm. John Lennon, Julie Christie ja Marlon Brando kuuluivat vakioasiakkaisiin.
The Source teki karismaattisesta Bakerista varakkaan. Ravintolan ympärille muodostui esoteerinen The Source Family -kultti, jonka johtajana Father Yodiksi itsensä nimennyt Baker toimi. Father Yodin opetuksiin kuuluivat mm. salatieteet, meditaatio, kasvissyönti, kommuuniasuminen ja vapaa seksuaalisuus (jossa naisten väitetään olleen määräävässä asemassa). Menestyvä ravintolatoiminta mahdollisti Source Familyn hulppean kartanoelämän Hollywood Hills:sissä.
Kultilla oli myös oma psykedeelinen rockyhtye Ya Ho Wha 13, jonka avulla Father Yodin opetuksia levitettiin. Luonnollisesti Father Yod itse toimi yhtyeen vokalistina. Source Familyn jäsenmäärä kasvoi 70-luvun puoltaväliä kohti, ja hulppea kartanomiljöö alkoi käydä pieneksi ”perheelle”. Father Yodin päätöksestä yli 100 ihmisen suuruiseksi paisunut kommuuni muutti vuonna 1974 Hawaijille. Onnea uudessa kotipaikassa ei kestänyt kuitenkaan kauaa. Elokuussa 1975 Father Yod päätti hypätä (ilman aiempaa kokemusta) liitovarjolla 400 metriä korkealta vuorelta O’ahun saarella. Hän putosi varjoineen läheiselle hiekkarannalle ja menehtyi.
”Far Fuckin’ Out”. No ai jaa.
The Source Familyssä kultin elämää ja toimintaa käydään ensi kertaa läpi dokumenttimuodossa. Tarina ja kuvamateriaali on sen verran hillitöntä että lopputulos vaikuttaa vahvasti päräyttävältä.
The Source Family -dokumentilla on myös harvinaisen hieno kotisivu. Elokuvan tuotteistamisesta voisi muuten useampikin kotimainen indie-elokuvaaja ottaa oppia. Aloin heti punnita Poster Bundlen ja Book Bundlen välillä. Näin katsojia palvellaan oikein!
Nyt vain odottamaan, että löytyy (laillinen) kanava, jonka kautta dokumenttien katsominen Suomessa onnistuu. Näinä kulttuurillisen yltäkylläisyyden aikoina pieni odotus kasvattaa mukavasti luonnetta.